maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kirja, joka jokaisen pitäisi lukea: Ykä Yksinäinen

Anna-Liisa Haakana: Ykä Yksinäinen

Wsoy, 1980

Sivuja: 152

 

Niin kuin yhdessä edellisessä postauksessani mainitsin (tässä linkkiä sinne), Anna-Liisa Haakanan Ykä Yksinäinen on yksi Suomen tunnetuimmista nuortenromaaneista. Vuosikymmenet ja sukupolvet vaihtuvat, mutta yhäkin ynseä, yksinäinen Ykä seisoo kirjastojen hyllyillä kuin kiinni pultattuna. Se on mielestäni kirja, joka on ansainnut kunniamaininnan romaanina, jonka jokaisen pitäisi kerran elämässään lukea ja erityisesti kokea.

Anna-Liisan juuret ovat syvällä Lapin erämailla, eikä ole siis ihme, että juuri Lappi ruskakausineen, paukkupakkasineen ja kesän sääskineen päätyi kirjan tapahtumapaikaksi. Lakkasoilla ja poroaitauksissa vaeltelee Ykä eli Yrjö, joka on antanut itselleen lisänimen Suuri Yksinäinen. Hän on yksin. Melkein näkymätön. Hän tuntee olevansa irrallinen kaikkialla minne meneekin, eikä kukaan tunnu olevan hänelle se "sielunkumppani". Ei, kunnes hän tapaa yhtä yksinäisen ja irrallisen Yksijalkaisen. Hän kohtaa Yksijalkaisen joksi poika itsekin itseään kutsuu  vain harvakseltaan jos sitäkään, mutta kohtaamiset ovat sitäkin vahvempia ja mieleenpainuvampia. Niitä Ykä sitten yksin istuessaan miettii.

Kirjassa käsitellään tavalliseen nuortenkirjaan verrattuna yllättävän vähän rakkautta ja jätetään tilaa ystävyydelle ja ystävyyden kehittymiselle. Traagiselle, itkettävälle lopulle. Loppu itkettää, sen sanon jo nyt, vaikka jo ihan kirjan alussa kerrotaan aika selvästi, mitä on tulossa. Minäkin sohvalla lukiessani pillitin niin lujaa, että silmät olivat pudota päästä. Kirjan loppumisen jälkeen oli pakko ottaa hetki aikaa rauhoittumiselle ja tapahtumien kelaamiselle.

Jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla huomaa, kuinka vahvasti Lapin murre puskee kerronnan ja varsinkin dialogin läpi. Hahmoista tulee persoonallisia ihmisiä, kun heille antaa käytettäväksi kielen, jota he oikeastikin käyttäisivät. Takaumakerronta ohjaa lukijan mietteitä ja saa ne kohdistumaan juuri oikeisiin asioihin. Takaumien kirjoittamisen taito on harvoilla noin vain hallussa, eikä sitä opi kuin kirjoittamalla ja lukemalla. Esimerkiksi minä itse en ole vielä kertaakaan uskaltanut käyttää takaumia noin vahvasti kuin Haakana kirjassaan. Olen kuitenkin vahvasti päättänyt tehdä sen vielä jonain päivänä, koska – niin kuin Anna-Liisa hyvin osoittaa – takaumien hallinta saa tekstin elämään ihan uudella tavalla. Fiktiostakin alkaa tulla melkein, melkein faktaa.

Elämässä pitää olla runk.... siis Po, Po, Popedaa!

 
Jumalaare, miten jokin musiikki voi sytyttää ja pitää liekeissään yhtä kauan kuin Suomirockin Rolling Stones, Popeda! Festarikesäni sai todella hyvän avauksen, kun näin tämän Ukkometson ja hänen bändinsä ihan livepuuhissa. Se oli elämää se, voi pojat. En olisi ikinä uskonut itsestäni, että vielä jonain päivänä huutaisin satojen ihmisten kanssa, jotta lisää, pojat, lisää! Popeda on kyllä sairaan kovassa livevedossa, sen sanon. On ollut jo 35 vuotta, ja tulee toivottavasti olemaan jatkossakin.
"Ja koko maailma soi! Parkkipaikalla he unelmoi. Kesäkaupunki kuuma, rinnoissa huuma teutaroi. Luoja rakkauden ensiksi loi!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti