torstai 25. heinäkuuta 2013

Kirja, joka lumoaa minut: Koiramäki

Mauri Kunnas: Koiramäki-sarja

 
Varmaan jokainen meistä on joskus ihastellut Mauri Kunnaksen terävää sivellintyötä ja pieniä yksityiskohtia, joita tuntuu löytyvän joka paikasta. On pieniä hämähäkkejä, kaatuneita hillopurkkeja ja hämyisiä silmiä pimeillä kujilla. Silloin, kun Kunnas piirsi ja kirjoitti ensimmäistä kuvakirjaansa, Suomalainen tonttukirja (1979), hän ei varmaan osannut aavistaa, kuinka laajalle Kunnasmania voisi ulottua. Maurille sopisikin elämänlaulukseen:
"Olen käynyt Tiibetissä, Moskovassa, Rööperissä."
Kunnaksen kirjoja on julkaistu monissa, monissa Euroopan maissa sekä tuolla rapakon takana, Ameriikassa asti. Eikä ole ihme. Yksinään jo Koiramäki-sarjassa riittää tutkiskeltavaa ja ihmeteltävää moneksi illaksi.
 
Ehkä kaikista hauskinta kirjoissa on se, että jokainen yksityiskohta ja fakta on niin tarkka, ettei tajuakaan lukevansa oikeastaan tietokirjaa. Okei, monet ovat haukkuneet Koiramäkeä siitä, että se antaa kovin iloisen ja hauskan kuvan 1900-luvun alkupuoliskon työnteosta. Koiramäessä ei ole liioin sadepäiviä eikä työnteko näytä olevan muuta kuin hauskaa. Voisikin sanoa, ettei Koiramäessä ikinä itketä, kun ruoka on loppu ja viljasato tuhoutuu hallan takia. Sellaista ei Kunnaksen kirjoissa tapahdu.
 
Sitä vastoin kirjoissa ihmetellään hienomman kansan elämää kaupungissa, juhlitaan joulua ja pelätään Nuuttipukin tuloa. Katsellaan, kuinka renkipojat uurastavat ja kuinka aurinko näyttää tanssivan taivaalla.
 
Eniten itseäni on kutkutellut Koiramäki-sarjan kirja Koiramäen talvi, jonka joulupuuhiin uppouduin jo pienenä niin syvälle, että kirjan luettuani olisin ollut heti valmis palaamaan takaisin tuohon maagiseen aikaan. Sinne, missä ei ollut "sähkövaloja eikä nailonsukkahousuja", niin kuin Kunnas kirjassaan kirjoittaa. Suuret, koko aukeaman kokoiset kuvapläjäykset tuovat joulun ihan lukijan (tai kuvien katselijan) silmille. Kirjaimellisesti.
 
Nyt näin vanhempana huomaa kirjasta sellaisia asioita, joita ei nuorempana älynnytkään. Olen yllättäen harmissani, etten koskaan ole nähnyt Tiernapoika-esitystä tai kohdannut aitoa Nuuttipukkia. En ole koskaan syönyt koko yötä joulupöydässä. Toisaalta on asioita, joista olen hyvinkin iloinen: olen onnellinen, etten joudu heräämään viideltä aamulla kylmään pakkasaamun joulukirkon takia. Ja ilman sähköä olisi pirun vaikeaa elää enää nykymaailmassa.
 
Koiramäen ajankuva on jotain sellaista, mitä ei enää löydy mistään. Siksi Kunnaksen työtä ei voi kuin ihailla.
 
Onnittelut niille, jotka jaksoivat puurtaa lukumaraton täysillä! Ihanaa, että vielä nykyäänkin, digimaailmassa, on ihmisiä, jotka oikeasti nauttivat sivujen kääntelemisestä!

3 kommenttia:

  1. Kiitos onnitteluista. :)

    Koiramäki on ihana! Muistan lapsena lukeneeni Kunnasta paljonkin, varmaan vanhempieni luota löytyy vieläkin noita kirjoja. Hän on ihana. <3

    VastaaPoista
  2. Hei Miska, ajattelin että jos olisit kiinnostunut niin Facebookista löytyy Kirjablogistit ryhmä, jossa bloggarit voivat keskustella kirjoista ja... no, kaikesta. Tule ihmeessä! :)

    VastaaPoista