keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kuulumisia + jotain pientä hauskaa

Ai mitäkö olen viime päivinä puuhaillut? Päivät ovat kyllä hyvin menneet lukioelämään tutustumisessa ja asioiden oppimisessa. Pitkää matikkaa, filosofiaa ja äidinkieltä. Äidinkielen tunneilla on tarkoitus lukea joka kurssilla yksi kirja ja tehdä tuosta kirjasta esitelmä. Heti ensimmäisenä minun oli pakko rynnätä koulumme kirjastoon ja napata sieltä mikäs muukaan kuin:

Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Paljon olen siitä kuullut, mutten koskaan tajunnut tarttua siihen itse. Saisiohan on näitä kirjailijoitamme, joilta voi aina odottaa tasokasta tekstiä.

Saatte varmasti kuulla pian, mitä mieltä olen erokirjasta. Sitä ennen; tässä on teille jotain omaa, pientä tekstinpätkääni eräästä novellista nimeltä Ruudut 5B, 10F ja 4A.

Sillä hetkellä Kaamoksella oli päällänsä harmaa huppari, vihreät farkut sekä musta-valkoiset sukat. Hän siirteli oikealla pikkusormellaan shakkinappulaa pelilaudan toiselta puolelta toiselle puolelle. Sotilas siirtyi ensin ruutuun 5B, jonka jälkeen se hyppäsi kuin huomaamatta ruutuun 10F. Se oli tehnyt jotain, mikä oli Kaamokselle tuttua puuhaa. Sotilas oli rikkonut yleisiä sääntöjä.
 
”Itseni mielestä mä en ole mikään mutantti enkä sekasikiö”, Kaamos aloitti ja suoristi hupparinsa hupun nopealla liikkeellä. Se oli liukunut liikaa toiselle puolelle.
 
”No mikä sä olet? Lintu vai kala? Tyttö vai poika?” tenttasi nuori mies hänen vierellään. Sillä oli melkein samanlaiset vaatteet kuin Kaamoksellakin, muttei läheskään yhtä pitkät hiukset. Marko oli leikkauttanut itselleen siilin armeijassa. Palatessaan sieltä se oli yrittänyt saada Kaamostakin mukaan leikkiin, mutta hän ei ollut suostunut. Kaamos rakasti puolipitkiä kiharoitaan.
 
”Mä en tajua, miten vaikeaa se voi olla sulle käsittää, etten mä ole… mitään. Mä olen ihminen. Marko hei, mä olen pelkkä ihminen.”
 
”Mä en tajua, miten vaikeeta sulle on käsittää se tosiasia, että sulla on naisen keho.”
 
                           
"
Mä käsitän sen oikein hyvin", ärähti Kaamos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti