keskiviikko 21. elokuuta 2013

Luin: Routasisarukset, Eija Lappalainen ja Anne Leinonen

Rautainen Routasisarukset-opus

Eija Lappalainen ja Anne Leinonen: Routasisarukset

WSOY, 2011

Kyllä, tiedän, että kyseisen kirjasarjan toinen osa on jo ilmestynyt ajat sitten. Ei, en ole lukenut sitä tietyistä syistä johtuen. Ensimmäinen, päällimmäisin syy lienee se, ettei minulla todellakaan ole enää aikaa lukea niin paljon kuin toivoisin. Tämä lukemisen vähäisyys saa aikaan myös sen, ettei pääni toimi niin luovasti kuin yleensä, joka taasen johtaa siihen, ettei kirjoittamisesta tule oikein mitään. En edes halua paljastaa, kuinka monta virkettä olen tällä viikolla kirjoittanut (on enemmän kuin yksi, sen voin sanoa).

Lappalainen ja hänen kirjoittajakollegansa Leinonen ovat aiemmin tehneet yhteistyötä muun muassa pelimaailmaa käsittelevässä kirjassa Devoted Souls: peliromaani. Kyseinen nuortenkirja on eräs niistä harvosta suomalaisista kirjoista, joissa on mukana myös sarjakuvakuvitusta (kiitos Markku Lappalaisen). Peliromaanissa oli kaikkea vähän liikaa: liikaa asioita, liikaa tapahtumia, liikaa seksiä. Varsinkin viimeinen kohta liika seksi hämmensi minua. Olivatko ne kaikki kohtaukset tarpeellisia?

En ole ikinä puolustanut enkä haukkunut seksin määrää kirjoissa. Sen verran historiaa lukeneena voin sanoa, ettei nykymaailman seksistinen yhteiskunta ole läheskään sitä luokkaa, mitä se on jossain vaiheessa ollut. Enkä pistä pahakseni muutamia kohtauksia siellä sun täällä, kunhan ne johtavat johonkin. Esimerkiksi usein leffoissa ja televisiosarjoissa juuri seksikohtausten jälkeen (tai ennen) puhutaan asioista, jotka ovat tärkeitä juonen kannalta. Ne johtavat jonnekin.

Näiden syiden takia pelkäsin, että Routasisarukset-kirja ei olisi sitä, mitä hyvältä (dystopia)scifiltä odotan. Väärin meni. Taas.
Koko kirjan keskiössä on ennustus, joka mainitsee seitsemän erityyppistä henkilöä. Yksi henkilöistä "näkee sydämeen, toinen kuulee kuiskeet koneiden". Jokaisella seitsemällä henkilöllä on oma erityispiirteensä. Vaikkei ennustusta mainita ennen kirjan puolta väliä, se ohjailee tapahtumia heti alusta lähtien. Niin on määrätty.

Eletään 2300-lukua. Suurin osa maapallon pinta-alasta on tuhottu ja jäljelle jääneet osat on jaettu kuuteen suureen kaupunkiin: Taivaaseen, Laaksoon, Metsään, Solaan, Kehtoon ja Paalukaupunkiin. Jokaisessa kaupungissa on omat lakinsa ja tapansa elää, mutta kaikille niille on yhteistä yksi sääntö: ilman erityislupaa kukaan tavallisista naisista ei saa synnyttää. Ja ettei vahinkoja vaan tapahtuisi, jokainen sukukypsä nuori neito lähetetään riittiin, jossa heidät steriloidaan.

Tätä samaista riittiä vihaa Utu, Laaksossa asuva nuori nainen, jolla on salaisuus. Hän osaa kommunikoida vanhojen, 2000-luvun alkupuolella tehtyjen koneiden kanssa. Traktorien, tietokoneiden, kaikenlaisten vempainten. Ahaa, te hoksasitte sen; Utu on yksi niistä seitsemästä, jotka ennustus mainitsee. Monien syiden takia  jotta välttäisi riitin, löytäisi kadonneen veljensä yms.  Utu päättäkin karata kotikylästään. Ja tästä alkaa itse tarina.

Aiemmin en ollut lukenut kamalan paljon täsmällisesti scifi-määritteen täyttäviä kirjoja, fantasiaa sitäkin enemmän. Sen takia minua lievästi häiritsi scifille tyypillinen tapahtumien sekavuus ja se, ettei kysymyksille löytynyt heti vastauksia. Vastaukset saattavat löytyä kirjasarjan toisesta osasta, Hiekkasotilaat, joka ilmestyi tässä vastikään.

Mutta aika rautaahan Routasisarukset on: sivuja juuri ja juuri alle 400 ja joissakin kohdin hieman liian puuduttava minun makuuni. Siitä en voi kyllä moittia, etteivätkö kirjailijat olisi tehneet hyvää työtä. Kirjasta ei voi millään huomata, mikä osa on Lappalaisen ja mikä Leinosen kirjoittamaa. Teksti rullaa niin sulavasti. Samoin voin kehaista naisia aiheen valinnasta: kirjassa käsitellään paljon asioita, jotka ovat pinnalla nykyisyydessäkin. Kuinka paljon valtaa voidaan riistää yksittäisiltä henkilöiltä? Kuka loppuen lopuksi määrää, mikä on valtaa ja kenelle se kuuluu?

Routasisarukset on loppujen lopuksi tavallista scifiä tavallisille scifinlukijoille. Mutta mitäpä suotta hyvää traditiota muuttamaan? Ainakin myyntiluvuista päätellen Lappalainen ja Leinonen ovat kirjoittaneet oivan kirjan.

2 kommenttia:

  1. En ole lukenut Routasisaruksia, jotenkin olen kokenut sen vieraaksi. Mutta olen pikkuhiljaa päässyt scifin ja dystopian maailmaan sisälle, joten ehkä olisi aika tarttua tähänkin kirjaan. Onhan tätä paljon kehuttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hei kannattaa jossain vaiheessa rohkaista mielensä ja lukea. Hyvä kirja :D

      Poista