lauantai 24. elokuuta 2013

Taidehistoriaa hauskasti, kuvien ehdoilla

Poika ja hedelmäkori (1594), Caravaggio

 

Jussi Raakinen, Juha Kuisma ja Kirsti Manninen: Suomen lasten taidehistoria

Otava, 2009

 
Suurin osa taidehistorian tiedoistani perustuu kolmeen kirjaan: Taideseikkailu (suom. 2005), Sata taiteen mestaria (suom. 2008) ja tämä Suomen lasten taidehistoria. Periaatteessa olen kiinnostunut eniten barokista ja rokokoosta (1600-1700-luvut), mutta tosiasiassa taidan olla ns. jokapaikanhöylä. Tykkään niin Caravaggiosta kuin Rubensistakin, Turnerista ja Pollockista. Ja ah, Rembrandt on aivan ihana!  Etupäässä tietämykseni kohdistuu realismiin ja realisteihin, mutta kaikki mahdollinen käy laidasta laitaan.
 
Siitä syystä Raakisen, Kuisman ja Mannisen kirja on oiva juuri minulle; se kertoo selvästi kaiken perustiedon suomalaisen (ja hitusen verran ulkomaisenkin) taiteen historiasta ja pureutuu niihin asioihin, jotka ovat milloinkin olleet pinnalla. Teos lähtee käsittelemään taidetta hyvin yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi, siitä kiitos tekijöille. Kirja lähtee ihan ihmiskunnan alusta, luolamaalauksista ja ensimmäisistä maalaustekniikoista, ja siirtyy siitä vähitellen kohti nykyaikaa. Kaikissa aikajaksoissa edetään kuvien ehdoilla, on pienempiä ja suurempia kuvia, suuria ja keskikokoisia. Aikajaksojen väleihin on keksitty tehdä ns. poikkitaidetta eli kirjoitettu lyhyitä novelleja kera Raakisen kuvituksen. Novellit ovat niin lyhyitä, että niitä varmasti jaksaa jokainen vanhempi lukea esim. omille lapsilleen.
 
Luulen, että se juuri on ollut tekijöiden tarkoitus; saada vanhemmat lukemaan ja innostamaan jälkikasvua taiteen pariin. Toisaalta he ovat onnistuneet siinä (mielettömän mielenkiintoisia kuvia ja kuvatekstejä, vähän kuin Mauri Kunnas -tyyliin), mutta toisaalta taide on kuitenkin aihe, jossa riittää paljon termejä, ja epäilen, että pikkulapset eivät hahmottaisi kokonaiskuvaa kovin hyvin. Tai sitten vain aliarvioin lapsia.
 
Kaikista parhaimmat kuvat löysin kirjan loppupuolelta, sota-ajalta ja sota-ajan jälkeisistä kuvista. On lyijykynäpiirrosta, jossa sotilas auttaa toista, haavoittunut sotilasta (Aleksander Lindebergin kynästä) ja valokuva juuri Ruotsiin muuttaneesta suomalaisperheestä. Kaikista koskettavin kuva on ehdottomasti Matti Saanion valokuva Taimi ja Jouni, joka esittää tytärtä ja tämän isää. Se on otettu samana päivänä, kun perheen äiti kuoli. Kuvasta huokuu surumielisyys ja samalla toivo tulevasta.
 
Totta kai kirja käy läpi kaikki suomalaiset suuret taiteilijat, Järnefeltit, Tyko Salliset, Wrightin veljekset yms, mutta sen lisäksi se esittelee monia tuntemattomia suuruksia. 

Ja ps.: Postauksen aloituskuva ei millään liity itse kirjaan (kirja kun käsittelee siis etupäässä Suomen taidehistoriaa), mutta Caravaggion taito käsitellä valoja ja varjoja on niin lumoava, etten voinut vastustaa kiusausta. Tuo viettelevä katse kertoo sen, ettei kuvan poika tarjoa katsojalle pelkästään hedelmäkoria vaan korin ohella myös itseään. Monet ovatkin päätelleet, että maalaus on Caravaggion omakuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti