keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Luin: Toisenlainen tarina Jeesuksesta

Philip Pullman: Rehtimies Jeesus ja kieromieli Kristus

Suom.: Helene Bütsow

Tammi, 2012 (alk. peräinen 2010)


Maailman tunnetuin kertomus on kirjoitettu kaikilla mahdollisilla kielillä. Sitä on kritisoitu ja ihailtu, ja  siihen uskotaan varmasti enemmän kuin kehenkään hallitsijaan koko maailmassa. Se on Jeesuksen elämä ja opetukset.
 
Philip Pullman pureutuu siihen kysymykseen, joka on varmasti vaivannut meitä kaikkia joskus: Kuka tietää, mikä Jeesuksen elämästä on totta ja mikä vain aikojen saatossa muokkaantunutta tarinaa? Kuka tietää, onko tämä kaikki totta? Entä jos kaikki olisikin mennyt toisin?
 
Pullman on tehnyt loistokkaan uran kirjailijana (mm. Kultainen kompassi ja muut Universumien tomu -trilogiaan kuuluvat kirjat), ja häntä voisikin kutsua mieheksi, joka pystyy tekemään mitä vain ja miten vain, välittämättä ihmisten ennakkoluuloista. Hän on saanut jo niin lujan kannatuspohjan, että voi kirjoittaa siitä mistä oikeasti tahtoo. Ja sen voin sanoa, ettei kukaan amatööri olisi ikinä uskaltanut käydä näin tulenaran jutun kimppuun; Jeesuksen elämä aiheuttaa sen verran paljon liikehdintää ja suuria tunteita. Harva kirjailija olisi uskaltanut riskeerata uraansa.
"Tämä on tarina Jeesuksesta ja hänen veljestään Kristuksesta." 
Jeesuksen tarina (tässä Pullmanin romaanissa) alkaa niin kuin se on meille aiemminkin kerrottu: Jeesus syntyy Beetlehemissä, erään majatalon pölyisessä tallissa. Hänen isänsä on Joosef ja äitinsä Maria.
 
Mutta pariskunnalle ei synnykään vain yhtä lasta: heille syntyy myös Jeesuksen kaksoisveli, Kristus.
 
Kristus on jo lapsena se, joka jää kotiin nyhjöttämään ja se, joka vain katselee vierestä, kun Jeesus ja kylän muut lapset kirmailevat pihalla. Hän ei ole katkera veljensä suosiolle, päinvastoin, Kristus pelastaa usein veljensä pulasta ja osoittaa täten pyyteetöntä rakkauttaan. Myöhemmällä iällä hän seuraa, kuinka Jeesuksen ihmeteot ja sanat leviävät kansan joukossa, ja juurikin Kristus on se, jolle eräs muukalainen antaa tehtävän: Kristuksen on koottava Jeesuksen puheet ja teot ja kirjoitettava ne puhtaaksi.
 

Ruodintaa

 
Aluksi hämmennyin: Kuka tahtoisi kirjoittaa Uuden testamentin uudelleen ja miksi ihmeessä? Loppuen lopuksi siitä muodostui oikein avartava kokemus.
 
Pullmanin kirjoitustyyli mukailee Raamatun tyyliä selkeää ja vähäeleistä varsinkin niissä kohdissa, jotka ovat kuin suoraan Raamatusta. Toisinaan miehen kynä on päässyt savuamaan, kun päästään sisälle Kristuksen päähän ja kohtiin, joissa on selvää kaunokirjallista otetta.
 
Mieleeni jäi vahvasti eräs kohtaus, joka alkaa siitä, kun Kristus kävelee lammelle ja huomaa siellä halvaantuneita, spitaalisia ja muita yhteiskunnan hylkiöitä. Ihmiset alkavat riidellä siitä, mitä on laupeus ja millä tavoilla se esiintyy. Erään mielestä laupeus on sitä, että prostitoitu tulisi heidän luokseen ja tekisi työnsä ilmaiseksi. Toinen tokaisee siihen, etteivät heidän haisevien ja saastaisten ihmisten kanssa edes prostitoidut olisi ilmaiseksi. Kolmannen mukaan rikkaiden ja valtaapitävien päät pitäisi katkaista, jotta laupeus toteutuisi. Tätä kaikkea Kristus kuuntelee ja pohtii omaa elämäänsä verrattuna niihin hylkiöihin.
 
Pullmanin kirjoitustyyli ei vain sovi kirjalle, vaan se on sille täydellistä. Aluksi se hämmentää; tuntuu siltä, kuin lukisi Raamattua iltapuhteenaan. Myöhemmin tajuaa, ettei tätä oikein muuten olisi voinut kirjoittaakaan. Kirja ei luo mitään hurjaa jännitystä tai draamaa, mutta se antaa hyvän kuvan siitä, kuinka kertomukset kirjoitetaan ja kuinka ne jäävät ihmisten keskuuteen. Jokaisella kertomuksella, oli se sitten tosi tai epätosi, on pakko olla jokin, joka pitää sitä yllä. Yleensä se jokin on kansa.
 
(Saanko antaa vihjeen kirjan loppuratkaisusta? Ettehän te pahastu, jos minä kerron, että se Jeesus kuolee siinä ristillä? Ai te tiesitte sen jo?)
 
Joku on kuvaillut kirjaa sanoilla "kaunis ja koskettava", toinen sanoo sen olevan "humaani ja syvällinen". Se on totta, että syvällisyyttä löytyy ja rutkasti. Kirja itsessään on kaunis, kyllä senkin myönnä, todella kaunista kieltä ja kaunista kuvailua. Mutta minua se ei paljoa koskettanut, ei, vaikka Pullman kääntääkin monia Raamatun totuuksia täysin päälaelleen. Sen sijaan on pakko myöntää se tosiasia, että kirja sai minut ajattelemaan. Lukemisen jälkeen jäi vain yksi kysymys avoimeksi:
 
Entä jos se menikin näin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti