perjantai 1. marraskuuta 2013

Luin: Näkymätön, Mats Wahl

Mats Wahl: Näkymätön (Den osynlige)

Otava, 2005 (alk.peräinen 2000)

Luokitus: Pakko lukea!


Kirja ei ole tarkoitettu ihmisille, jotka pelkäävät kuolemaa. Eikä ihmisille, jotka eivät halua onnettomia loppuja. Eikä varsinkaan ihmisille, jotka eivät voi sietää sujuvaa dialogia.

Mitä, missä, milloin?



Kaikki alkaa siitä, kun aivan tavallisesta ruotsalaisesta kylästä katoaa aivan tavallinen nuori poika, Hilmer. Hän pelaa futista, hengaa ystäviensä kanssa, tapaa tyttöystäväänsä ja tekee kaikkea aivan normaalia. Ja sitten hän vain eräänä päivänä katoaa. 

Samaan aikaan Hilmerin koulussa on tehty monia räikeitä pahoinpitelyjä, joissa uhreina on usein ollut maahanmuuttajia, ja koulun seinille on tuhrattu hakaristejä ja kaksoissalamia. On sanomattakin selvää, että Hilmerin katoamista tutkiva rikospoliisi Harald Fors joutuu kohtaamaan sen, mitä on aina pelännyt: äärioikeiston. 

Liittyvätkö uusnatsit Hilmerin katoamiseen? Miksi kaikki tuntuvat sulkevan silmänsä sille, mitä on tapahtumassa? Kello käy ja Harald alkaa tuskastua siihen, että jopa poliitikot välttelevät kaikin tavoin vastuutaan. Kuka tietää ja mitä? Palaako Hilmer elävänä kotiin?

Kirjan kertomaa


Mats Wahl on yksi länsinaapurimme kiistattomasti suosituimmista nuortenkirjailijoista. Eikä ole ihme: Wahl osaa juuri sitä, mikä on monelle kirjailijalle tuskastuttavaa, jopa mahdotonta. Hän osaa kirjoittaa terävää dialogia. 

Kirja itsessään ja varsinkin kirjan teema, kuinka nuoriso liittyy äärioikeistoon, on tuttua kauraa niille, jotka ovat lukeneet Marja-Leena Tiaisen Pikkuskini-kirjan (aijai, minä sen taisin arvostellakin täällä). Siihen minä en vastaa, kumpi on parempi tai kumpi kertoo äärioikeistosta paremmin, mutta sen sanon, että luitpa sitten kumman tahansa (tai kummatkin), saat varmasti selville, etteivät uusnatsit ole ihan mitä tahansa nyrkinheiluttajia. He tietävät aika tarkkaan, mitä tekevät.

Itse kirjan nimi, siis Näkymätön, viittaa Wahlin kirjoittamiin kohtauksiin, joissa ääneen pääsee kadonnut Hilmer, tai siis pojan ajatukset. Juuri nämä pienet kohtaukset olivat niitä, joihin minä tässä kirjassa rakastuin. En osaa selittää sitä kunnolla, tai siis en osaa selittää sitä ilman hehkuttamista, joten annetaan Wahlin kynän puhua:
"Eräänä toukokuun ensimmäisistä päivistä Hilmer Eriksson tajusi, että hänestä oli tullut näkymätön. Hilmer nousi, otti kirjansa ja heitti sen seinään.
Ettekö te näe! Hilmer ulvoi.  Minä olen täällä!
Heti kun Hilmer oli heittänyt kirjan kädestään, se katosi. Kirjan selkämys ei koskaan osunut seinään."
 Itse Henning Mankell on jossain välissä kommentoinut Näkymätöntä tällaisin sanoin:
"Wahlin kirja on pakollista luettavaa."
.... tai pakollista luettavaa ainakin niille, jotka janoavat tietää lisää siitä, mikä pelottaa ihmisiä. Usein kirjat, joissa on Wahlin tapaan paljon dialogia, eivät pysty saamaan sitä samaa tunnetta kuin teokset, joissa kuvaillaan enemmän. Monet ajattelevat, etteivät voi kirjoittaa sujuvasti sekä paljon hyvää dialogia että hyvää kuvausta. Wahl on heittänyt tällaiset ajatukset romukoppaan ja kirjoittanut hienon, tunteikkaan romaanin, jossa on paljon repliikkejä. Hyviä repliikkejä.
"– Minä olen Harald Fors. Olen poliisi.
– Oletko?
– Miksi sinä et ole tunnilla?
– Ei kuulu sinulle.
Fors katsoi poikaa. 
– Mitä sinä tuijotat? poika sähähti. 
– Sinua." 
Pitkiä, monen sivun mittaisia dialogeja, joiden väleissä on vain vähän kuvausta. Wahl on kirjaimellisesti antanut henkilöiden elää elämäänsä.

Toinen mielenkiintoinen seikka kirjassa liittyy omiin uskomuksiini. Stereotypioihin. Niin kuin joskus jo mainitsin, on minulla varsin auvoinen kuva Ruotsista maana ja yhteiskuntana. Siihen ovat vaikuttaneet niin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyvä kohtelu ko. maassa kuin 60-luvun nopea yhteiskuntakehitys, joka vei Ruotsin Euroopan kärkimaaksi.

Mats Wahlin rankka kuvaus maahanmuuttajien kohtelusta Ruotsissa rikkoo osittain näitä auvoisia kuvia. Se on ehkä yksi syy sille, miksi haluan lukea tämän kirjan aina uudelleen ja uudelleen. Näkymätön on pirun tasokas kirja, pitipä sitten nuortendekkareista tai ei. On vain kumarrettava Mats Wahlille.

Tulipa muuten mieleen, että olen tuossa viikonloppuna menossa katsomaan Dome Karukosken uutta Leijonansydän-leffaa, joka ainakin arvosteluista päätellen kertoo varsin hyvin uusnatsien toiminnasta. Siitäpä sitten myöhemmin lisää.

2 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä. Kylläpä alkoi kiinnostaa sekä Wahl että Tiainen.

    Leijonasydän kertoo kyllä paljastavasti uusnatseista, mutta antaa loppujen lopuksi heistä aika kiltin kuvan. Pidin silti elokuvasta ja roolitus oli hyvä. Hyvää elokuvaelämystä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leijonasydämen roolitus oli kyllä nappisuoritus! En olisi uskonut niitä tyyppejä näkeväni siinä leffassa. Kiitos paljon itsellesi!

      Poista