keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Luin: Vain pahaa unta, Aino ja Ville Tietäväinen

Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

WSOY, 2013

Luokitus: Kaikille vanhemmille ja unista pitäville


Painajaisunet ovat monessa suomalaisperheessä kuuma puheenaihe. Se on universaali asia, mutta kaikkien unet ovat aina hieman erilaisia, yksilöllisiä. Varsinkin pienemmistä lapsista painajaiset voivat tuntua pelottavilta ja suoraan sanoen jopa traumaattisilta. Vanhempien tulisikin puhua lastensa kanssa unista; siitä, ettei unia tarvitse pelätä, eivätkä ne sekoitu todellisuuden kanssa.

Unet ja unien aiheet ovat kiehtoneet aina sekä maallikoita että alan asiantuntijoita. Unille, varsinkaan painajaisunille, on harvoin keksitty täysin selittävää syytä. Useimmiten hyväksytty selitys on, että painajaiset auttavat meitä toimimaan vastaavanlaisissa, oikeissa tapahtumissa.
Ken tietää. 

Varma asia sen sijaan on, että Ville sekä nyt kuusivuotias tytär Aino Tietäväinen ovat koonneet hienon paketin. Vain pahaa unta on tietääkseni ainutlaatuinen teos suomalaisessa lasten- ja sarjakuvakirjallisuudessa. Ville Tietäväinen on jo aiemmin saavuttanut suosiota sarjakuvillaan, ja nyt hän ottaa askeleen edemmäs: hän piirtää tyttärensä unia.

Kaikki unet ovat totta. Jokainen painajainen on koottu Aino-tyttären kertomuksien mukaan, ja Ville on vain kuvittanut ne ja kirjoittanut ne tekstin muotoon. Kaikki on haluttu pitää mahdollisimman aitona, ja siitä syystä kuvitusta täydentävät hienosti, suoraan sanoen nerokkaasti Aino-tyttären piirrokset, jotka vievät vähän syvemmälle lapsen mieleen. Ne näyttävät sen, miltä uni oikeasti on tuntunut.

Toteutuksesta


Mielestäni oli todella hyvä ajatus liittää mukaan Ainon piirtämiä kuvia. Ne tuovat mukaan omaperäisyyttä sekä sitä paljon kaivattua aitoutta. Mikään ei ole niin aitoa kuin lapsen ajatukset. Itse ideaa on myös kehuttava oikein kunnolla: Ei ihme, että kirja oli ehdolla Finlandia Juniorin saajaksi, sillä idea on kaikkea muuta kuin tavallinen. Tietäväisen kuvat ovat aidontuntuisia, vaikka itse unet ovatkin kaikkea muuta kuin realistisia. Unissa vilahtelevat milloin kolmisilmäinen tonttu, milloin myrkkyhampaiset käärmeet. Visuaalisena kokemuksena kirja on ensiluokkainen, harvoin näin mielenkiintoiseen kirjaan törmääkään.

Mielestäni toteutus on lievästi sekava. Silmä pomppii eestaas yrittäen löytää sen, mistä kaikki alkaa ja mihin se päättyy. On toden teolla etsittävä kirjan punaista lankaa. Ja juuri kun silmä on ehtinyt tottua kirjan asetteluun, kirja loppuu.

Samoin minua jäi mietityttämään kohderyhmä: lapset. Ihan pienille lapsille kirja ei sovi, sen verran raakoja unia kirjaan on kuvitettu ja kirjoitettu, mutta juuri koulunsa aloittaneille tai eskarissa oleville se on varmasti oikein mielenkiintoinen. Kunhan lähellä on vanhempi, joka voi tarpeen tullen selittää, mikä on unta ja mikä totta.

Vain pahaa unta on hyvää vaihtelua "tavalliselle" sarjakuvalle tai "tavalliselle" kuvakirjalle. Oli hauskaa huomata, että mielessäni usein hämmästelin kirjaa sanomalla: "Oho, näinkin voi tehdä! Näinkin kuvakirjaa voi kuvittaa/kirjoittaa!" Erikoiskiitos taustalle sommitteluista uniselityksistä, joita ei ole vain heitetty joukkoon, vaan ne on tarkasti harkittu ja sijoitettu sopimaan siihen kuvaan ja siihen kohtaukseen. Hienoa Tietäväiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti