maanantai 13. tammikuuta 2014

Leffassa: Nälkäpeli 2

Nälkäpeli - Vihan liekit (The Hunger games - Catching fire)

K12

DVD:nä 7. maaliskuuta 2014 (ei vahvistettu tieto)?


Spektaakkelimainen on ehkä oikea sana kuvaamaan Suzanne Collinsin alun perin kirjoina ilmestynyttä Nälkäpeli-trilogiaa. Totuus on se, etten ole kokenut tarpeelliseksi tarttua itse kirjoihin, joita ovat niin monet kehuneet, vaan katselin tätä taistelua elämästä ja kuolemasta mieluummin elokuvana.

Jos joku on nyt sattunut olemaan niin tyystin mediapiilossa, ettei ole ole kertaakaan kuullut koko Nälkäpeli-sanaa, valaiskaamme häntä hieman:

Suzanne Collins on yksi aikamme nopeimmin julkisuuteen nousseista kirjailijoista. Hän nousi kuin tyhjästä varsinkin nuorten aikuisten suosikiksi jo ihan ensimmäisellä Nälkäpeli-kirjallaan Nälkäpeli (Hunger games, 2008). Trilogia kuvaa hyvin scifimäisesti dystooppista yhteiskuntaa, jossa valta on jollain muulla elimellä kuin kansalla. Perusideana toimii Nälkäpeli, joka käydään joka vuosi rangaistukseksi kansan kymmenen vuotta tekemästä kapinayrityksestä. Sillä keinolla yritetään muistuttaa, kuka on oikeasti pomo.

Nälkäpeliin lähetetään yhteensä kaksikymmentäneljä alaikäistä nuorta, joiden tehtävä on tapella ja tappaa toisiaan niin kauan, kunnes vain yksi on hengissä. Se yksi hengissä pysynyt on sen vuoden pelin voittaja.  

Vihan liekeissä ollaan jo siinä vaiheessa, että vuoden peli on käyty ja voittajat Kattniss Everdeen (mielettömän kaunis ja upea Jennifer Lawrence) ja Peeta Mellark (yksi idoleistani, Josh Hutcherson) ovat onnellisesti hengissä. Heidän rakkaustarinansa, joka alkoi Nälkäpelissä, jatkuu liekehtivänä ja intohimoisena koko kansan iloksi. Vai jatkuuko? Entä jos valtaapitävät huomaisivatkin yllättäen, ettei kansaa lannistanutkaan muiden kuolema vaan päinvastoin: kansa sai siitä lisää kapinahenkeä ja tahtoa uhmata hallitsijoita?

"Peeta the leipäpoika", niin kuin ystävilläni on tapana sanoa


Harmillista leffassa on vain se, ettei Peetalla ollut niin komeita kenkiä kuin ensimmäisessä Nälkäpeli-leffassa. Nyyh... Hänestä tulikin heti ekan osan jälkeen minun virallinen tyyli-ikonini. 

Noh, asiaan. Tässä toisessa osassa ei oltu turvauduttu enää "amatöörikuvaaja + käsivaralla otettu kuva" -tyyliin, vaan kuvausta oli hidastettu ja kaikille tapahtumille oli annettu aikaa. Aiemmassa osassa nähdystä "olenpa tässä eräretkellä web-kameran kanssa" -tyylistä kehkeytyi varsin kiivaskin keskustelu muutaman ihmisen kanssa. Se loi toki aitoa hengenvaaran tunnetta, mutta samalla katsoja joutui kuin hirmumyrskyn kouriin ja lopulta hän oli pyörällä päästään nähtyään liikaa pyöriviä ja vapisevia asioita.

Ja toki on huomautettava se tosiseikka, ettei Nälkäpeli mielestäni tarvitse yhtään enempää uskottavuutta. Lavasteisiin, tietotekniikkaan, puvustukseen, maskeeraukseen ja näyttelijöihin on panostettu sen verran paljon, sanoisinko että oikein isolla rahalla, että leffan maailmaan on helppo uskoa. Jennifer Lawrencen ilmetyöskentely kertoo kokemuksesta ja lahjakkuudesta. Juuri ilmeistä on vaikea luoda uskottavia, ja ne pitää luoda oikealla hetkellä ja juuri sillä tavalla kuin oikeastikin ihminen elehtisi, jotta ne vaikuttavat aidoilta. Lawrence ilmehtii loistavasti.

Leffaan on ympätty ne normaalit säikäytyskohtaukset sekä romanttiset hömpät, joten action-leffan ystävän pitäisi innostua tästä. Toden totta: kirjan tapahtumia sen enempää tietämättä voin sanoa vain sen, että toimintaa ainakin oli aivan riittävästi. Tunnustaudun itse hieman rauhallisempien leffojen ystäväksi, joten action-saldoni täyttyi ääriään myöten. Tämä toki johtuu osittain myös siitä, että kirjan sovittaminen leffaksi on aina silkkaa helvettiä käsikirjoittajille, koska elokuvaan ei millään saada tungettua kaikkia mahdollisia kohtauksia ja tunnelmia.

Tiivistettynä ajatukseni mahtuisivat yhteen virkkeeseen: Nälkäpelin toinen osa on nopea, kiivas ja visuaalisesti mahdottoman kaunis mutta liian tuttu. Se osaa koukuttaa katsojansa vain osittain, sillä jossain vaiheessa monelle tulee mieleen: tämän olemme nähneet ennenkin. Se on sitten eri asia, antaako katsoja sille ajatukselle valtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti