maanantai 10. helmikuuta 2014

Juhlistakaamme nuortenkirjallisuutta!

Kustannusyhtiö Otava täyttää 125 vuotta vuonna 2015, ja kutsuu sen kunniaksi kaikki suomalaiset kirjoittajat kirjoittamaan nuorille nuorista. Pitkästä aikaa suomalaisessa kirjallisuudessa on käynnissä nuortenromaanikilpailu!
 
Aijai! Näppejäni syyhyttää! Ei pelkästään sen takia, että laatu on taattu (tuomareina toimii muun muassa Terhi Rannela!), vaan jo oman itseni takia. Ehkä voisin osallistua... 
 
En minä voittaisi, en varmasti. Kyllähän se jo järkikin sanoo (toki haaveilla saa).
 
Mutta aina on hauskaa kokeilla jotain uutta, innostavaa. Jotain, jota on kiva sitten odotella.
 
Olen jo pitkään ollut huolissani nuortenkirjallisuuden kuihtumisesta pelkkään fantasia- ja scifikirjallisuuteen. Se on toki huono juttu myös omasta näkökulmastani: Yhä useammat kustantajat ottavat spefiä sen sijaan, että kustantaisivat aitoa nuorten realismia eli sitä, mitä minä kirjoitan. On hienoa huomata, että Otavan kilpailu on nimenomaan tarkoitettu tällaisille realisteille, ei niinkään fantasianikkareille.
 
Mielestäni tätä pitää jo melkein juhlia! Ehkä realismi ei olekaan niin katoava luonnonvara kuin olen kuvitellut!
 
Harmillista tässä on vain se, että voittaja julkistetaan vasta alkuvuodesta 2015... Olen suunnitellut omaa kirjoittamistani sillä tavalla, että lähettäisin tuossa kesällä/alkusyksystä kustantamoille käsikirjoitusta. Olisiko mitenkään paha asia, jos osallistuisin tähän Otavan kisaan, vaikka samaan aikaan havittelisin myös muita kustantamoita?

ps. Lisätietoja kisasta saa Otavan nettisivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti