tiistai 18. helmikuuta 2014

Luin: Murha (Tarinoita todellisuudesta)

Hans Ludwig-Kröber: Murha (Tarinoita todellisuudesta)

Suom.: Anne Mäkelä

Atena, 2013


Mikä saa ihmisen niin hurjaan vihaan, villiin olotilaan, että kaikista maailman vaihtoehdoista juuri tappaminen, toisen ihmisen hengen vienti, tuntuu sillä hetkellä sopivimmalta? Mikä saa ihmiset tappamaan toisiaan? Tätä ikuisuuskysymystä ovat miettineet monetkin psykologit vuosien saatossa, eikä kunnon vastausta ole tullut.

Hans Ludwig-Kröber, eräs Saksan tunnetuimmista oikeuspsykiatreista, on tarttunut tähän kysymykseen. Hän kertoo meille: "Yhdeksän murhaajaa, yhdeksän kertomusta. Yhdeksän yritystä ymmärtää, miksi kaikki päättyi kuolemaan."

Suomalainen tappajaprofiili on vuosikymmeniä pysynyt samana; Suomessa tappajina toimivat usein keski-ikäiset, humalaiset miehet. Alkoholi on varmasti myös yksi Saksan suurimmista "tappajista", mutta tässä kirjassaan Kröber tutkii hieman muunlaisia, erikoisempia tappoja (ja murhia). Hän käsittelee tasapuolisesti mustasukkaisuukysymyksiä, palkkamurhaajia ja jo psykopatiaa lähestyviä ihmisiä. 

Osa tarinoista pitäisi merkata "ei herkille" -merkillä, sillä usein varsinkin tunnekylmien ihmisten toimet ovat näin kauniisti sanottuna järkyttäviä. Ludwig-Kröber kirjoittaa sen verran yksityiskohtaisesti jopa kaikkein rankimmista tarinoista, että joskus tekisi mieli sulkea silmänsä ihan niin kuin pienenä tein katsellessani liian raakoja dekkareita.

Viimeinen tarina on ehkä kaikista rankin. Siinä eräs tunnekylmyyttä hohkava nuori mies hyväksikäyttää ja lopulta tappaa kymmenvuotiaan pojan. Kaikkea sitä katsellaan tappajan äidin näkökulmasta, joka vuoroin ei usko poikansa tekoa, vuoroin haluaisi vain hakata päätään seinään. 

Miksi ihmiset tappavat?


Siihen ei tästä(kään) kirjasta saada täydellistä vastausta. Kirjan hyytävyydestä ja yksityiskohtaisuudesta huolimatta se ei anna kaikkea, mitä lupaa. Kirjassa käsitellään paljon yhteiskunnallisia ongelmia ja epäkohtia, mutta jätetään mielestäni liian vähän tilaa murhien (tai tappojen) analysoimiselle. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, miksi Kröber yhdessä muiden psykiatrien kanssa vapautti osan tappajista ja osan ei. Mitkä seikat vaikuttivat vapauttamiseen? Ensimmäisessä tarinassa se vielä toteutuu: vapautus oli psykiatrien mielestä oikein, sillä tappaja toimi sellaisessa mielentilassa, että häntä voidaan kutsua syyntakeettomaksi.

Toinen, ehkä jopa vielä mielenkiintoisempi, kysymys olisi mielestäni vaatinut hieman avaamista kirjassa: Murhaamisen ja tappamisen ero on usein kuin veteen piirretty viiva. Kuinka tämän kirjan tapot luokiteltiin ja mistä syistä? Olisi ollut mielenkiintoista tietää, millä perusteilla Saksassa tätä rajaa käsitellään.

Toinen kirjan heikko kohta löytyy yllättäen suomennoksesta: Siinä on anteeksiantamattoman paljon selviä kirjoitus- ja pilkkuvirheitä, jopa kokonaisia lainausmerkkejä saattaa puuttua! Yleensä jokaiseen suomennokseen jää joitakin virheitä, ei kukaan ole täydellinen, eikä siihen tarvitsekaan aina pyrkiä, mutta näin paljon alkaa jo pikkaisen ottaa päähän. Huolellisuutta!

Lopuksi


Kirjan paras anti on juuri itse idea: lukija pääsee himpun verran lähemmäksi kaikkea sitä, mikä pelottaa. Ludwig-Kröber on ammattitaitoinen, kirjailijana kohtalaisen hyvä mies, jonka ajatuksenjuoksua seuraa mielellään. Kaiken kaikkiaan kirja on mielestäni oivallinen sellaiselle ihmiselle, joka haluaa tietää lisää siitä, miksi ihmiset tappavat. Se on hyytävän hieno, näin sanoakseni, mutta tekojen yksityiskohtaisuus tekee sen, ettei sitä voi suositella herkille ihmisille. Mutta brittdekkareista pitävälle se tuo loistavan mahdollisuuden tirkistellä rikollisten pään sisälle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti