perjantai 7. helmikuuta 2014

Luin: Varpu Vilkuna (osa 1)

Varpu Vilkuna, toimittaja-kirjailija

1951-2014


Kuulin pari viikkoa sitten todella surullisen uutisen: Nuortenkirjailijana tunnettu Varpu Vilkuna oli kuollut kuudenkymmenkolmen vuoden iässä. Hän on heti Tuija Lehtisen jälkeen vaikuttanut minuun eniten, joten otin tämän uutisen varsin raskaasti. Nyt tässä helmikuun alussa tulikin hyvä hetki hieman muistella sitä, mikä Vilkunan kirjoittamistavassa koukutti ja miksi hänen kirjansa antoivat/antavat minulle niin paljon. Esittelen seuraavissa postauksissani muutaman hänen kirjoistaan, joiden vaikutus minuun on ollut suuri.
 

Rulla

Tammi, 1992


Rulla eli oikealta nimeltään Seppo on saanut lempinimensä pyörätuolista, jota ilman hän ei pystyisi liikkumaan. Jo varhaislapsuudesta saakka "jalattomana" olleena hän kyllä tietää, miten sen kanssa liikutaan, mutta siitäkään huolimatta hän ei pysty poistamaan ajoittaisia vähemmyydentunteitaan. Rullan isä, urheiluhullu machomies, ei edes halua piilotella pettymystään siitä, ettei perheen ainut poika pysty käymään kisoissa isänsä kanssa. Se on sekä Rullalle itselleen että isälle kova pala purtavaksi, poika kun tahtoisi tulla hyväksytyksi ihan omana itsenään eikä minään "sen urheilijamiehen poikana".
 
Rulla opiskelee erityiskoulussa, jossa hän oikeastaan jo asuu lukuun ottamatta loma-aikoja; silloin hän käväisee kotona haistelemassa ilmaa. Mutta harvoin hän kotona pitkään viihtyy: Koulussa on paljon hauskempaa, varsinkin, kun Rulla saa jakaa huoneensa omaperäisen Maran eli Maraboun kanssa. Puhumattakaan runoudesta, sitä Rulla rakastaa ja harrastaa mielellään, joskin lähes salaa. Kunnes poika kohtaa koulussa ujon ja kauniisti hymyilevän Sarin, jonka kanssa hän oppii rakkauden ensiaskeleet...
 

Runoileva rullatuoliruhtinas

 
Varpu Vilkunan esikoiskirja Rulla ilmestyi muutamaa vuotta aiemmin kuin minä synnyin, ja ehkä siitä syystä se on aina ollut minulle jonkinlainen "ysärikirja", kirja, josta haetaan kontakteja siihen aikaan, kun kaikki oli ysäriä ja nuortenkirjat olivat parhaimmillaan (ihan totta, olivat ne!). Kyseinen kirja liittyy myös vahvasti mökkeilyyn ja kesälomiin, sillä se koristaa kirjahyllyä monien muiden kirjojen kanssa mökillämme. 

Puolueettomuuteni kirjaan karisee viimeistään siinä vaiheessa, kun sanon, että Rulla on aina ollut yksi parhaimmista kirjoista, mitä olen lukenut. Viime kesäisessä postauksessani Kirjojen top 10 + yksi lisäkirja olin listannut Rullan heti kärkeen.
 
Rulla on minulle ennen kaikkea matka 90-luvun nuorten maailmaan ja Lapin murteeseen. Päähenkilöt puhuvat vahvaa murretta, joskaan ei niin vahvaa kuin esimerkiksi Rosa Liksomin henkilöt. Vilkuna on ottanut sen huomioon, että kirjaa lukevat nuoret, ja täten kirjan kieli ei saa olla liian kaukana heidän omasta maailmastaan. Kirjan maailma on muutenkin hyvin lappimainen: kirjassa liikutaan paljon aihepiirissä "kaupunki vs. maaseutu", ja maaseutu näyttäytyy yhtä aikaa sekä hyvin rujona että kauniina. Rullalle itselleen se näyttäytyy ahdistavana, vanhoillisena paikkana, mutta lukija saa kokea myös paljon kauniita kohtauksia, joissa pääosaan nousee maaseudun luonto.

Kirjan teema on tuttu kaikille nuortenkirjoja lukeville; se on kasvutarina monellakin tapaa. Ensi kertaa Rullalla on tahtoa ja voimaa laittaa isälleen hanttiin, vaikka se tekeekin kipeää. Ensi kertaa poika kokee rakkauden ja kohtaa kuoleman. Ensi kertaa hän uskaltaa ottaa askeleita kohti itsenäisyyttä.

Tiivistettynä ajatukseni mahtuisivat yhteen virkkeeseen: Rulla on kirja, joka minun on pakko lukea joka kesä uudelleen ja uudelleen. Ei enää vain siksi, että se on hyvä kirja, vaan ihan jo nostalgiasyistä. Rulla palauttaa minut siihen hetkeen, kun nelosluokalla ensimmäistä kertaa löysin kirjan hyllystämme. Minulle avautui aivan uusi maailma.

2 kommenttia:

  1. Kirjoitat Rullasta todella kauniisti. Kirja on koskettava ja aito. Varpu Vilkuna olisi varmasti todella iloinen arviostasi, sillä kirjoitat niin hyvin, näkee, että olet vaikuttunut kirjasta.

    Olen kotoisin samalta paikkakunnalta kuin Varpu, ja muistan hänet värikkäänä ja energisenä persoonana. Tieto hänen kuolemastaan pysäytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! Olen otettu. Vilkunan kirjat ovat minulle todella tärkeitä, ja siksi halusin tehdä postauksesta sellaisen, että se saa tarttumaan itse kirjaankin.

      Poista