maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kirjoittajan outoja raapusteluja

Kevät tuoksuu mansikalle, omenalle, pullonkorkeille, 
vastuulle, pikkulasten hielle, kaljakoreille, Alkon kännikaloille,

se tuoksuu

viinille, etikalle, shampoolle,
elintarvikehyllyn kylmyydelle,

kahdeksalletuhannelle ihmiselle, jotka hyppivät,

silakalle, muikulle, ahvenelle, lohelle, 
särjelle, siialle, hauelle, mateelle,

kevät tuoksuu ihmisille ja kaikelle sille, 
mitä ihmiset tekevät ja tuottavat, nostavat ja kaivavat, maustavat ja maistelevat,
keitä suutelevat,

mitä sanovat, kun entinen pomo soittaa kännissä ja huutelee rivouksia,

mitä tekevät, kun kassajonossa ohitellaan viattomia uhreja,

kevät tuoksuu sinulle ja minulle, hänelle ja meille, teille ja heille.


Kevät tuoksuu maailmalle.


Pari edellistä päivää on ollut kirjoittamisen kannalta outoja: Lähetettyäni puolivalmiin käsikirjoitukseni parille koelukijalle olen voinut pitkästä, pitkästä aikaa keskittyä johonkin aivan muuhun kuin

siihen, että käsikirjoitukseni neljännen novellin nimi pitäisi vaihtaa

siihen, miltä kokonaisuuden pitäisi vaikuttaa

siihen, että tekstini ovat edelleen liian lapsellisia, naiiveja ja persoonattomia.

On perin merkillistä olla ilman käsikirjoitusta, jotain, mitä on kirjoittanut vuoden verran. Johon on vuoden verran käyttänyt energiaansa, aikaansa ja tietotaitoaan välittämättä mistään.

Ei ihme, että heti ensimmäisenä päivänä, kun olin päässyt irti käsikirjoituksestani, syntyi edellä kuultu proosaruno. Se on jotain ihan muuta, jotain, mitä en ennen ole kirjoittanut.

Tällaistakin voi siis käydä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti