tiistai 18. maaliskuuta 2014

Luin: "Perseellä tienaa ja rahalla saa."

Elina Tiilikka: Punainen mekko

Gummerus, 2010


Elämässään ja ihmissuhteissaan eksyksissä oleva Noora ei tiedä, mitä tekisi: työ ei maistu, koulupenkillä istuminen on tuskaa eikä elämä tunnu rullaavan minnekään. Laskuja tulee ovista ja ikkunoista, eikä Kela suostu auttamaan. Suhde äitiin on repeillyt ja lähes tulkoon olematon, eikä Hanna-kämppiksen kanssa asuminen ole hirveän miellyttävää. Hanna kun loistaa kaikessa mitä tekee, jopa miehissä ja miesten iskemisessä, joka Nooralle itselleen on hirmuisen vaikeaa.

Mutta sitten Noora sen keksii. Mikä voisi olla sen rennompaa duunia kuin prostituutio, suoranainen huoraaminen? Aluksi nuori nainen on innoissaan. Rahaa tipahtelee niin paljon, ettei tiedä mihin sen kaiken käyttäisi, eikä hänen itsensä tarvitse kuin maata paikoillaan ja miettiä itsensä aivan muualle. Mutta sitten raadollisuus iskeytyy Nooran tajuntaan. Hän eristäytyy. Tulee harhaluuloiseksi. 

Kaikkihan sen kadulla tietävät, että hän on huora, eikö vain?

Lopulta Noora ei halua käydä ulkona, ei kaupassa, ei mukavan Matin luona eikä varsinkaan lapsuudenkodissa. Yhtäkkiä koko elämä pyörii pelkän huoraamisen ympärillä, ja Noora tuntee kadottavansa neitsyytensä lisäksi myös itsensä. Ja itsetuntonsa.

"Turmioon vie ranttalitytön tie"


Sitä hätkähtää ihan ensi alkuun. Luulee, että kirjailija on piittamaton tai ihannoi jotenkin prostituution maailmaa, vaikka niin ei ole. Kirjan suorasukaisuutta ja intensiivisyyttä säikähtää, pelästyy suoraan sanoen, varsinkin, kun huomaa, kuinka luontevasti kirjan minä-kertoja puhuu itsestään, työstään sekä tuntemuksistaan. 

Eikä ihme, jos katsotaan kirjan takakantta, jossa lukee, että kirja "perustuu omakohtaisiin kokemuksiin".

Punaisen mekon alku on jopa perin tragikoominen, joskaan en tiedä, oliko kirjailija sen sellaiseksi tarkoittanut. Viimeistään siinä vaiheessa lukija purskahtaa myötätuntoiseen nauruun, kun kaupan kassalla eräs mummeli sanoo Nooralle:
"Mutta onneksi on aina toisenlaisia nuoria, niin kuin sinä siinä! Maailma ei pärjäisi ilman sinunkaltaisia." 
Mummo-parka ei tainnut aavistaakaan, minkäkaltainen ihminen Noora oikeastaan olikaan. 

Kirjan kerronta rullaa sulavasti ja mukavan nopeasti, mutta itse päähenkilöstä ei saa kauhean tiukkaa otetta. Päähenkilö-Nooraan ei synny sellaista suhdetta, että naisen olotiloja sympatisoisi tai tekisi mieli auttaa. Ehkä siksi kirja jääkin auttamatta hyvin etäiseksi, vaikka intensiivisyys ja suora kerrontapa tätä toki paikkaavatkin. 


Tuomio


Lopullinen tuomio kuuluu neutraalisti: Punainen mekko on kirja, jonka lukeminen on miellyttävää ja kitkatonta, mutta se ei jätä arasta aiheestaan huolimatta suurempia tunteita. Kirjan loputtua aihetta toki katsoo aina eri tavalla, se avaa silmiä, mutta romaani ei liiemmin aiheuttanut minulle kummoisempia pohdintoja.

2 kommenttia:

  1. Näin tämän tytön haastattelun telkkarissa silloin, kun kirja oli tuore. Maalaistalon tyttö.
    Kirja jäi minullekin etäiseksi. Sen oli kai tarkoituskin olla jonkinlainen raportti.

    VastaaPoista