sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Älä oleta! - normit yhteisössä

Kohtaamme päivittäin kymmeniä, melkein satoja ihmisiä. Tarkkailemme heidän eleitään, ilmeitään, pukeutumistaan ja puheitaan varsin tarkkaan joko tiedostaen tai tiedostamatta. Luokittelemme ihmisiä iän, varallisuuden ja sukupuolen mukaan. Vasta kohdatessamme ihmisen, josta ei selvästi näy, mihin ryhmään hän kuuluu, pysähdymme tutkimaan häntä tarkemmin.

Nyky-yhteiskunnassa on ollut jo pitkään vallalla hysteerinen ajatus, jonka mukaan meillä olisi jokin ihmeellinen pakko luokitella ihmisiä. Joillekin nämä tarkat säädökset, normit mitä olla ja miten toimia, tuovat turvallisuuden tunteen; tunteen, että kuulumme johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Psykologian opettajamme muotoili sen varsin hyvin: "Normit yhdenmukaistavat käyttäytymistä ja sitovat ryhmää."
                     
Tämä lieneekin joissain tapauksissa totta. Jos miettii tarkkaan, koko kulttuurimme on rakentunut normien ja käyttäytymismallien mukaan. Suomalaiset ovat ylpeitä siitä, että heitä ajatellaan juroina, sisukkaina ihmisinä, jotka ovat rehellisiä ja työlleen omistautuneita. Kulttuurinormit sitovat meidät yhdeksi yhtenäiseksi kansakunnaksi, joka jääkiekon MM-kisojen tullen näyttää yhdessä keskisormea ruotsalaisille.
                    
Toisille näistä "ryhmän sidosaineista" kehittyy suoranainen helvetti.

Oletko sinä syyllinen?

                    
Nyky-Suomessa varsinkin sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvistä normeista on tullut melkein pakkomielle. Niitä vahditaan usein haukankatseella. Tätä ahdasmielistä vahtimista kutsutaan heteronormatiivisuudeksi. Stereotyyppisesti ajatellaan, että juuri sellaiset "kukkahattutädit" toteuttavat heteronormatiivisuutta kaikkein eniten, mutta totuus taitaa olla toinen. Koko Suomen kansa on syyllistynyt tähän rikkeeseen.
                    
Ihmisten olisi hyvä huomata, ettei maailma ole millään tavalla mustavalkoinen, eikä se noudata mitään tiettyä kaavaa tai mallia. On olemassa muitakin kuin naisia ja miehiä, heteroja ja homoja. On androgyynejä, panseksuaaleja, polyromanttisia ja ihmisiä, joita ei kiinnosta pätkääkään se, mitä he ovat. 

Hyvin harvat ihmiset lokeroituvat täydellisesti mihinkään kategoriaan, vaikka he eivät tiedostaisi sitä. Ihmisillä, joilla on suurempi ristiriita sen kanssa, mitä he tuntevat ja mikä on vallalla oleva ihanne, on vaikeampaa. Feministi ja eläinoikeusaktivisti Atlas Saarikoski lienee Suomen ainoa julkisesti sukupuolineutraali henkilö, mikä kertoo siitä, kuinka ylisukupuolitettu maailmamme on. Missään ei näytä olevan enää paikkaa, missä ihmiset eivät kokisi sukupuolituksen jyrkkää asetelmaa. Kaikkialla joutuu olemaan joko mies tai nainen.
                 
Oletteko esimerkiksi huomanneet, kuinka harkitusti mainonta tätä heteronormatiivisuutta käyttää? Suomessa tämä ilmiö on varsin lievää verrattuna Yhdysvaltoihin, jossa leluhyllytkin on jaettu tyttöjen ja poikien leluihin.  

Suomessa ongelmat ovat hieman erilaisia: Nykyisin jokainen vessa ja pukuhuone on sukupuolitettu, eikä edes yhteishakulomaketta voi täyttää ilman, että sinun täytyy määritellä, oletko nainen vai mies.  ”Muu, mikä?” -vaihtoehtoa ei ole.

Väljemmät, siis toisin sanoen laajemmat, sukupuoliroolit olisivat merkittävä muutos eritoten meille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöisille. Jos saisimme puhua avoimesti asioista, voisimme "tulla kaapista ulos" paljon aikaisemmin ja täten parantaa elämänlaatuamme. Väljemmät sukupuoliroolit eivät kuitenkaan olisi tärkeää vain vähemmistöihmisille, vaan niistä hyötyisivät koko Suomen kansa, mukaan lukien ”valtaväestö”. Ihmisillä olisi enemmän liikkumatilaa sekä mahdollisuuksia toteuttaa itseään. He saisivat vaihtoehtoja.

"Enkä tiennyt, oonko Roomeo vai Juulia"

               
Setan järjestämässä selvityksessä vuodelta 2012 (luettavissa Setan nettisivuilla) tutkittiin koulujen suhtautumista heteronormatiivisuuteen ja sen vähentämiseen. Huomattiin, että yksi yleisimmistä poikien käyttämistä haukkumasanoista on ”homo”, ja koulujen ahtaat ilmapiirit antavat jalansijaa kiusaamiselle ja syrjimiselle. Monien opettajien mielipiteistä kuulsi suoranainen jos ei nyt välinpitämättömyys, niin kokemuksen puute. 

Mielestäni onkin niin, että opettajakunta ei osaa toimia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kanssa luontevasti. He puhuvat varsin heteronormatiivisesti olettaen, että jokainen oppilas on tietyn kaavan mukainen. He luulevat, että kaikki oppilaat tuntevat olonsa kotoisaksi, jos puhutaan ”tytöt vastaan pojat” tai ”naiset ensin”.

Olen jo pitkään hokenut, että valistaminen ja sivistäminen ovat tärkeimpiä opetustapoja. Koulujen pitäisi rohkeasti kutsua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöisiä puhujia tai kouluttajia, ja juuri koulujen vastuulla on kiusaamisen lopettaminen ja avoimen ilmapiirin luominen.
                  
Tällä hetkellä tämä ihannetilanne, koulu ilman heteronormatiivisuutta, ei toteudu. Koulujen terveystiedon kirjat eivät anna ajantasaista tietoa, ja joissain tapauksissa ne jopa pitävät homoutta jonakin erikoisuutena tai outoutena. Eräässäkin yläkoulun terveystiedon kirjassa käsiteltiin pedofiliaa ja homoutta samalla aukeamalla!

Kouluun tulisikin luoda sellainen ilmapiiri valistuksen ja hyvän yhteishengen avulla, että oppilaan olisi helppo kertoa omista tuntemuksistaan ja toiveistaan ilman pelkoa syrjinnästä. Mielestäni kouluun pitäisi tehdä mahdollisimman sukupuolineutraalit tilat, jotta jokainen tuntisi olonsa hyväksi ja turvalliseksi.

Oma kouluni on jopa pelottavan helppo esimerkki tällaisesta heteronormatiivisesta koulusta. Liikuntasaliin pääsee vain joko miesten tai naisten puolelta, eikä ole mahdollisuutta vaihtaa vaatteitaan vessassa ja mennä saliin kulkematta ensin jommankumman kautta. Se rajaa heti mahdollisuuksia olla androgyyni tai sukupuoleton.

Setan tutkimuksessa ehdotettiinkin liikuntasalien yhteyteen omaa, erillistä tilaa sukupuolivähemmistöisille ihmisille, jossa he voisivat rauhassa vaihtaa vaatteitaan. Tämä ehdotus on mahdollinen, jos koulun ilmapiiri sen sallii. Valitettavaa kuitenkin on, että useimmiten kouluissa on perin juurin heteronormatiivinen ilmapiiri, ja erillisten tilojen luominen aiheuttaisi varmasti selän takana puhumista ja jopa syrjintää. Siksi minua jopa nauratti Setan tekemä ehdotus, joka tuntuu aika utooppiselta. 

Apua, apua!


Kouluille on saatavilla myös apua. Jo pitkään Seta on yrittänyt edistää koulujen hyvinvointia pienillä, täsmäiskuja muistuttavilla teoilla, mutta viime vuonna rinnalle tuli toinen, laajempi kokonaisuus. Setan Normit nurin on Suomen Lukiolaisten Liiton, Sakki ry:n ja monen muun vaikuttajan kanssa järjestetty kampanja, joka yrittää kaataa koulujen normeja. Juuri julkaistu Älä oleta! -opas on suunnattu toisen asteen opettajille ja oppilaille tasavertaisuuden parantamiseksi (luettavissa pdf-tiedostona täältä). 

Tärkeintä tässä koko heteronormatiivisuuspuheessa olisi muistaa ihmisen omat tunteet. Miksi hän itse kokee itsensä, millaisen elämän haluaa rakentaa itselleen? Tekee oikein pahaa katsella, kuinka niin monet nuoret rypevät itsetunto-ongelmissa sen takia, että yhteiskunta odottaa heiltä jotain sellaista, mitä he eivät halua tai pysty toteuttamaan. 

Olisiko suomalainen yhteiskunta jo siinä vaiheessa, että tällainen ahdasmielinen normativiisuus voitaisiin hylätä? Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät pysty yksin sitä tekemään, joten me tarvitsemme joukkoihimme ihmisiä, jotka pitävät vallan valtikkaa. Me tarvitsemme päättäjien tuen. Ovatko he valmiita auttamaan meitä?

Olen julkaissut tämän aiemmin äidinkielen kakkoskurssin esseetehtävänä. Sain siitä muuten kymppi miinuksen (jee!), kuulemma oli pientä häikkää pronomineissa.

Lisäys tekstiin 6.3.2014 klo. 12.40: Lukekaapa Hesarin liikuntatunneista ja sukupuolistereotypioista kertova, todella hienosti toteutettu juttu täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti