keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Luin: Asevelisurmat, Atso Haapanen

Atso Haapanen: Asevelisurmat  rintamalla murhista ja tapoista vuosina 1939-1944 tuomitut

Minerva, 2013


Yleensä sotatilanteissa on varsin selvää, kuka on kenenkin vihollinen; ketä ammutaan ja kuka ampuu. Valitettavasti sodan kuluessa sattuu myös tilanteita, jolloin olosuhteet ja asenteet vaikuttavat siten, että kiväärin piipun kohteeksi joutuukin oma sotilas; ystävä tai toveri. Usein Suomen kaltaisessa maassa tällaiset kuolemantapaukset ovat olleet pelkkiä vahinkoja, mutta valitettavaa on, ettei viina, ase ja hermostuneet miehet sovi yhteen. Silloin yksikin pieni vihan kipinä voi aiheuttaa todella pahaa jälkeä.
"Vartiossa sattui kuolemaan johtaneita ampumisia myös vuonna 1942. Edellisen vuoden tapaan suurimpana syynä ampumisiin oli sotilaiden hermostuneisuus. Se johti usein siihen, etteivät vartiomiehet malttaneet kysyä tunnussanaa tai muuten ottaa selvää, oliko tähtäimessä oleva sotilas oma vai vihollinen."
Atso Haapanen on tarttunut tiettävästi ensimmäisenä suomalaisena kirjailijana tähän arkaan aiheeseen. Todellakin, niin kuin äskeisestä siteerauksesta huomataan, suurimmat syyt tahallisiin tai tahattomiin ampumisiin olivat sotilaiden hermostuneisuus, kärsimättömyys, huolimattomuus  ja alkoholi. Nykyään teräaselaki kieltää puukon kantamisen julkisella paikalla, mutta vielä tuohon aikaan, Suomen sotien kiihkeimpinä hetkinä, suomalaismiesten perusvarustukseen kuului puukko roikkumassa vyöllä. Oli vaikka millaista käyttöä:

 riistan nylkemistä

 veistelemistä

 veitsen korvikkeena ruokapöydässä

Mutta valitettavan usein juuri puukko oli ensimmäinen asia, joka tuli mieleen toverilleen suuttuneelle miehelle.
"Elokuun 13. päivänä (vuonna 1941) junamatkalla Varkauden ja Kangaslammin välillä humalassa ollut Kalle Viljam T. pisti jostain syystä puukolla Juho R:ää rintaan. Kenttäoikeudessa kukaan todistaja ei tiennyt syytä puukotukseen. Kalle tuomittiin kuoleman aiheuttaneesta pahoinpitelystä seitsemäksi vuodeksi kuritushuoneeseen." 

Voi (sota)veljet


Asevelisurmat-kirjaa voisi verrata äskettäin Tieto-Finlandia -palkittuun Ville Kivimäen Murtuneisiin mieliin (postauksen siitä voit lukea täältä). Oikeastaan näitä kahta kirjaa kannattaisi jopa lukea rinnakkain: ensin Kivimäen kirjasta lukea syyt ja Haapasen kirjasta sen jälkeen seuraukset. Mitä seurasi siitä, kun miehet olivat järkyttyneitä, hermostuneita ja väsyneitä? Ohilaukauksia, väärinymmärryksiä, tappeluita ja yleistä levottomuutta. 

Asevelisurmista voi selvästi nähdä, milloin miesten hermot olivat kireimmillään. Kirja on siinä mielessä ihanan selkeä ja havainnollinen; vuodet (39-44) on merkattu selvästi ja erilaiset tekotavat (puukotukset, tahalliset ampumiset yms.) näkyvät hyvin. Jos on lukenut hiukankaan historiaa, voi varmasti arvata, miksi juuri vuodelle 1944 on merkattu todella paljon hermostuneisuudesta johtuneita vahinkoja. Ja taitaahan Haapanenkin sen jossain vaiheessa mainita: Venäjän suurhyökkäys.

Suurimmassa osassa tapauksista Haapanen ei kommentoi sotaoikeuden päätöksiä, vain kirjaa ne ylös ja jättää mielipiteet kirjan ulkopuolelle. Joissakin yksittäisissä tapauksissa, useimmiten tahattomissa ampumisissa, mies on kuitenkin kokenut tarvetta miettiä, oliko oikeuden antama tuomio oikeudenmukainen. Useimmat näistä tapauksista liittyvät siihen, oliko tappaminen itsepuolustusta vai hätävarjelun liioittelua. Jotkut tappona (jopa murhana) tuomitut tapaukset ovat näin jälkikäteen katsottuina liian ankarasti tuomittuja. 


Lopuksi


Aseveljet on valaiseva, uusia näkökulmia antava kirja, jonka itseään toistava kaava voi toisaalta puuduttaa henkilön, joka ei aiheesta niin välitä. Kirja ei ole mikään maailman mediaseksikkäin teos juurikin aiheensa ja kaavamaisuutensa takia, mutta aiheesta innostunut (esimerkiksi minä) kokee sen todella hyvänä löytönä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti