torstai 17. huhtikuuta 2014

Luin: Minusta tulee kirjailija, Taija Tuominen

Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija

Kansanvalistusseura, 2013


Taija Tuominen on ehkä tunnetuin hänen kohuteoksestaan Tiikerihai (WSOY, 2002), jonka hän myöhemmin on myöntänyt kertoneen omista kokemuksista. Hän työskentelee paljon myös luovan kirjoittamisen opettajana ja on julkaissut tutkimuksen esikoiskirjailijoiden asemasta. Hm...  Olikin siis enemmän kuin mielenkiintoista tarttua tähän kirjoittamisoppaaseen, ja minä hotkaisin sen oikeastaan yhdellä kertaa. Harmi, sillä olisin halunnut maistella sitä vähän kauemmin.


Kansikuva on tärkeä!


Minusta tulee kirjailija ei ole vain pelkkä kirjoittamisopas. Se ei vain anna abstrakteja, valmiiksi pureskeltuja tehtäviä, vaan se käy läpi konkreettisia asioita kirjoittamisesta. Jo kansikuva kertoo, mihin tähtäämme: kuvassa vuorikiipeilijä kiipeää kohti sanaa esikoinen, joka tässä tapauksessa tarkoittaa tietysti esikoiskirjaa. Muuten kansikuva on aika mitäänsanomaton, ihan kuin kolmevuotias pikkulapsi olisi päässyt kaatamaan maalipurkin kannen päälle. Pidän kyllä modernista, abstraktista taiteesta, mutta kirjan kannen mitkälie kukkaväritykset eivät kyllä saa aikaan ihastuksen huokaisuja. 

Päinvastoin. Olin jo lähellä sitä, etten olisi ottanutkaan kirjaa kirjaston hyllyltä.


Hitaasti hyvä tulee yms


Itselleni tärkeimmäksi opiksi osoittautui maltillisuuden oppi. Kirjalla ei ole kiire, kustantamoihin lähettämisellä ei ole kiire, kirjoittamisella ei ole kiire. Kiire ja kärsimättömyys tappavat luovuuden.

Poikkeustapauksiakin on, jos otetaan huomioon ne kirjailijat, jotka vasta deadlinen häämöttäessä saavat itsestään irti ne viimeisetkin mehut. Mutta tätä ei voi suositella kokemattomille esikoiskirjailijoille.



Tuomisen kirjoittamisopas ei anna liioitellun kaunista kuvaa kirjailijan arjesta, ei tietenkään. Se rohkaisee suurella sydämellä, mutta muistuttaa ankarasti, että kirjailija on julkimo, jokin, jota media saattaa riepotella sinne sun tänne. Siksi Tuominen onkin antanut monia vinkkejä siihen, kuinka käyttäytyä median ristitulessa. Oli myös hyvä, että hän tahtoi rikkoa kirjailijasta luotua, yksinäisen suden mainetta. Hän kertoi kirjallisista yhteisöistä luontevasti ja painotti niiden olevan hienoja porukoita.

Oli myös kiva huomata, kuinka paljon kirjassa painotettiin ihan ns. oikeita asioita: yhteyden ottamista kustantamoihin, kustannussopimuksen kirjoittamista, tukien hakemista yms. Varsinkin kaksi jälkimmäistä aihetta saavat varmasti monilla esikoiskirjailijoilla hymyn huulille; ihan yksinään tehtynä nämä ovat nimittäin vaikeita asioita. Esikoiskirjailijan pitäisikin ihan yllättäen hakea kaikenlaisia tukia ja kirjoittaa sopimuksia. Tuominen antaa tarkat, konkreettiset neuvot siihen, mitä tehdä, jotta saa parhaimman mahdollisen tuloksen.

Erityiskiitoksen saa kirjan lopussa oleva nettiosoitelista, josta kirjailijan kannattaa bongata ainakin Kirjailijaliiton ja Sanaston osoitteet.

Asenne on A ja O


Kaikista parhainta kirjassa on ehdottomasti posiitivinen, rohkaiseva asenne; siitä tulee itsellekin hyvä fiilis:

Minusta tulee kirjailija. Minä pystyn siihen. Minä osaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti