perjantai 27. kesäkuuta 2014

Luin: Ennen päivänlaskua ei voi, Johanna Sinisalo

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Tammi, 2000

Luokitus: Finlandia-palkittua fantasiaa


Ennen päivänlaskua ei voi on itseni mielestä aivan mahtava (esikois)kirja. 

Eikä vain siksi, että se kertoo maagisen tarinan peikon ja ihmisen välisestä ystävyydestä, joka on tuomittu epäonnistumaan.

Eikä edes sen takia, että päähenkilö on homomies, Mikael eli lempinimeltään Enkeli, joka nimeää kadulta löytämänsä peikon Pessiksi. Päähenkilö pyörittää yhtä aikaa useampaa miestä, muun muassa erästä Eckeä, joka rakastuu päähenkilöön heti. Mutta Mikael ei tiedä, ketä haluaisi eniten.

Samoin Johanna Sinisalon esikoisessa pyörii eräs Palomita, suomalaisen miehen filippiineläinen vaimo, joka toimii miehelleen enemmän orjana kuin vaimona. 

Ennen päivänlaskua ei voi yhdistelee taitavasti vanhaa suomalaista mytologiaa ja uutta, urbaania kaupunkikulttuuria. Mielestäni Sinisalon kieli on raikasta, uutta ja kekseliästä. Pystyn uppoutumaan virkkeisiin pitkiksi ajoiksi ja vain lukemaan niitä ilman, että edistyn kirjassa yhtään.

Mutta kirjasta löytyy myös heikkouksia.


"Aurinko kun päätti retken..."


Kaiken kaikkiaan kirjasta huokuu vahva esikoisleima. Sen huomaa ehkä kaikkein selvimmin tietokirjamaisista pätkistä, joita Sinisalo myös myöhemmissä romaaneissaan on käyttänyt tehokeinona. Sinisalo ripottelee muinassuomalaisia peikko-myyttejä, runoja, Pessin ja Illusian kohtauksia ja erilaisten "peikko-tietokirjojen" pätkiä sinne sun tänne kirjaa, joskus aika loogisiin kohtiin, joskus hieman epäloogisiin. Varsinkin lopussa, jossa tunnelma tiivistyy ja juoniverkko punoutuu tiukemmin, tietokirjamaiset pätkät katkovat pahasti lukukokemusta ja saavat lukijan ärsyyntymään.

Toinen itselleni ärsytystä aiheuttanut seikka oli loppu: kirjan loppu on aivan liian abstrakti ja rivien välistä luettava. Jotenkin tälle kaikelle olisi pitänyt saada aito, hyvä lopetus, jossa lukijan ei tarvitsisi jäädä pohtimaan, mitä juuri äsken tapahtui. Avoin loppu on hyvä tehokeino, jos sitä osaa käyttää hyvin. Tässä kyseisessä tapauksessa Sinisalo ei esimerkiksi kertonut, miten Palomitan lopulta kävi, jäikö hän ikuiseen kauppavaimo-suhteeseen vai saiko hän revittyä itsensä irti.

Ylipäätään Palomita on aika turha henkilö. Sinisalo ei kasvata Palomitasta samanlaista henkilöä kuin Eckestä tai Enkelistä. Palomita jää roikkuvaksi, veteläksi mössöksi.

Suhteita


Pessin ja Mikaelin suhde syvenee kirjan kuluessa:
"  Pessin kapea kaksijalkainen olemus on matkan päästä katsottuna erehdyttävästi kuin hieman tyylitellyn nuoren pojan, se on ihmisen kaltainen samalla tavalla kuin jotkin lasten piirroselokuvien eläinsankarit.   Sen liikkeissä on itsetiedotonta viettelevyyttä. 
Se seuraa pää kallellaan minuuttikaupalla käteni liikettä, kun kuljetan tietokoneen hiirtä.
Minussa läikähtelee ja palaa."
Vain pari sivua myöhemmin Mikael toteaa :
"Minä haluan juuri nyt jotakuta niin paljon että sattuu, enkä siksi välitä siitä ketä loukkaan ja paljonko sen takia."
Siteeraukset kertovat siitä, kuinka voimakasta kiintymystä Mikael Pessiin oikein tuntee. Myöhemmin käy kyllä ilmi miksi näin on, mutta vielä tässä vaiheessa lukija saa arvuutella, miksi juuri peikko aiheuttaa Mikaelissa niin voimakkaan reaktion. Minä itse olin kirjan lukemsien jälkeen todella vahvoissa kikseissä: Mielestäni Sinisalo olisi tehnyt oikein, jos olisi jättänyt kaiken muun  Mikaelin homosuhteet, Palomitan, kaiken  ja vain keskittynyt Pessiin ja Mikaeliin. Kirjassa on nyt liikaa kaikkea, vaikka oikeasti se, mikä merkitsee, on peikko. Ja niin, Enkeli.

Pessin ja Mikaelin suhteesta olisi saanut niin paljon enemmän irti. Olisi voinut antaa mielikuvituksen lentää ja katsoa, mihin se laskeutuu. Johanna Sinisalo ei vaikuta ihmiseltä, joka myötäilee valtavirran mielipiteitä ja tekee kaiken niin kuin "normaalisti tehdään", vaan hän voisi räväyttää oikein kunnolla, olisi voinut jo esikoisellaan. Peikon ja Mikaelin suhde, joka kehkeytyy ainakin Mikaelin osalta varsin seksuaaliseen suuntaan, olisi voinut olla koko kirjan pääteema; epäsovinnaiset, "Romeo ja Julia" -tyyliset rakkaustarinat liikuttavat monia.

Jos Sinisalo olisi kirjoittanut kirjansa niin, että Pessistä ja Mikaelista olisi tullut jopa vielä enemmän kuin pelkät ystävykset, olisi hänen pitänyt tosin tehdä pari muutosta. Ainakaan Mikael ei olisi voinut olla homo; homot ja "eläimiin sekaantujat" on rinnastettu kautta aikain toisiinsa, eikä olisi ollut mikään järkeä lisätä ns. pökköä pesään.

Mutta eihän Pessi ole mikään eläin. Se on peikko. Fiksu, inhimillinen ja  ainakin Sinisalon romaanissa  kekseliäs, luova.


Yön tullen saapuu hiljaisuus


Johanna Sinisalon esikoista voi kuvailla tiivistetyllä virkkeellä: Romaani on vahva, hyvin tiivistyvä ja johannasinisalomainen, mutta toisaalta se on epäselvä, liikaa sisässään pitävä ja harjoitelmamainen. Mutta mikäpä esikoisromaani nyt ei olisi juuri sitä: harjoittelua ja kokeilua. Ja harva niistä sentään Finlandia-palkintoa nappaa.

1 kommentti:

  1. Pettymys . Haiskahti erikoisuuden tavoittelulta sotkea homoerotiikka peikot ja kansatiede.

    VastaaPoista