keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Luin: Kansa kahtia, henki halpaa – oikeus sisällissodan Suomessa?

Antero Jyränki: Kansa kahtia, henki halpaa  oikeus sisällissodan Suomessa?

Art house, 2014


Nummen suojeluskunta 30-luvulta. Suojeluskuntatoiminta lakkautetiin vasta -44, koska sitä pidettiin fasistisena järjestönä.

"Maa oli hukkumassa vereen samaan aikaan kun Gustaf Mannerheim Helsingin vapaudenjuhlassa kiitti sodan valkoista osapuolta siitä, että se oli pelastanut kansalaiset hirmuvallasta   Juuri vähän ennen tätä juhlaa, samana päivänä kun vihollisuudet päättyivät Kannaksella, valkoisessa järjestelmässä saavutettiin huippu. Sinä päivänä tehtiin taistelujen jälkeen 397 surmaamispäätöstä."
Tänään, neljäs päivä kesäkuuta, on puolustusvoimain lippujuhla ja C.G.E. Mannerheimin syntymäpäivä. Hänestä tuli Suomen sankari talvi- ja jatkosodan aikana, mutta ennen sitä hän toimi valkoisten ylipäällikkönä sisällissodassa ja johti näin myös puolisotillaallista suojeluskuntatoimintaa, ainakin teoriassa. Professori emeritus Antero Jyränki muistuttaa kirjassaan Kansa kahtia, henki halpaa, että nuo kaksi Mannerheimia  Mannerheimin hahmo sisällissodassa ja sen jälkeen talvisodassa  eivät saa sotkeutua toisiinsa; Mannerheim muuttui sisällissodan jälkeen hieman erilaiseksi henkilöksi, siksi persoonaksi, jonka Suomi 193040-luvuilla näki.

Mutta vielä sisällissodassa Mannerheimilla oli ainakin näennäisesti päävastuu siitä kaikesta teurastuksesta, mitä (pääasiallisesti) valkoiset tekivät punaisille. 


Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua?


Antero Jyrängin uutuus on ensimmäisiä kokonaislaatuisia tutkimuksia siitä, millä tavalla suomalaisten oikeuskäsitys sisällissodassamme muuttui ja millä tavalla tämä muuttuminen ilmeni. Suurin osa kirjan sivumäärästä käsittelee valkoisten  "kapinan" tukahduttajien  terroria, joka sai aivan käsittämättömiä mittasuhteita. Näin jälkeenpäin on aivan mieletöntä, kuinka suomalainen "veli" voi tappaa toista "veljeä", toista suomalaista, ja oikeuttaa sen mielessään oikeaksi teoksi. Punaisten terrori mainitaan vain ohimennen, eikä se olekaan ihme: lukumäärällisesti punaisten "punikkien" tekemät murhateot ovat vain pieni pläntti valkoisten suurissa luvuissa.

Sisällissodamme aikana varsinkin valkoisten (mutta myös punaisten) puolella toimi nk. kenttäoikeuksia, jotka jaottelivat antautuneet tai kiinniotetut sotilaat kolmeen eri luokkaan:

1. kuolemantuomio

2. vangitseminen

3. vapautus

Oikeasti näillä "kenttäoikeuksilla" ei ollut minkäänlaista oikeudellista valtaa, ei oikeasti, vaikka toki siellä toimikin oikeita tuomareita. Suurin osa, oikeastaan kaikki, kenttäoikeudet olivat vain silmänlumetta, teatteria eli näytösoikeudenkäyntejä, joita myös Hitler ja Stalin käyttivät myöhemmin diktatuuriensa aikana. Joskus ei viitsitty ottaa edes selvää, oliko tuomiota odotteleva sotilas oikeasti se, joksi muut häntä luulivat. Tapahtui nimittäin sellaistakin, että kuolemaantuomittiin täysin eri mies kuin oli alun perin tarkoitus, samannimisiä miehiä kun löytyi Suomesta roppakaupalla.

Itseni mielestä hämmentävintä oli lukea siitä, kuinka (yllättävän) avuttomia päättäjät olivat sisällissodan suhteen. Jyränki näyttää vakuuttavasti sen, etteivät edes valkoisten ylimmät johtajat tienneet tarkkaan, kuinka paljon ihmisiä sodassa kuoli  ja kuolivatko nämä ihmiset edes oikeuden käydessä toteen. Pariin otteeseen itse Mannerheim yritti kieltää "kenttäoikeuksien" pidon, mutta kummallakaan päiväkäskyllä ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Jo se kertoo hirvittävän suuresta vihasta ja koston kierteestä, joka oli Suomessa tuolloin käynnissä.


Suojeluskuntien yleinen tunnus.

Kirjasta


Kansa kahtia, henki halpaa jää varsinkin alussa epäselväksi, muodottomaksi kököksi. Jyränkin kirjoittaa pitkiä, monilauseisia virkkeitä, joissa pilkkua ei ainakaan ole käytetty liikaa. Onneksi kirjan edetessä ja asiaan syvennyttäessä virkkeetkin saavat selvemmän muodon, vaikka selväksi ja suorasanaiseksi ei tätä kirjaa voi varmaan kuvata. 

Kirjailija itse toteaa joutuneensa hieman karsimaan suurelle yleisölle outoja, oikeustieteellisiä käsitteitä kirjasta. "   vaikka kirja ei laajalle yleisölle suunnattuna esityksenä täytäkään kaikkia oikeustieteen vaatimuksia." Kuka haluaa arvailla, mitä olisi tapahtunut, jos Jyränki olisi jättänyt tämän termistön paikalleen?

Jyränki on varmaan itsekin jossain vaiheessa oivaltanut tämän epäselvyyden ja yrittänyt (kiitettävästi) myös oikaista sitä pilkkomalla kirjan aiheet hyvin nieltäviksi, lyhyiksi luvuiksi. Kirjan luvut ovat yllättävän lyhyitä, osa kestää vain muutaman sivun, mikä on miellyttävää ja helpottaa lukemista.

Ehkä kaikista eniten pisteitä annan lukujen alussa olevista tiivistelmistä: Jokaisen luvun ensimmäiselle sivulle on koottu luvussa käsiteltävät asiat. Nämä tiivistelmät tukevat informaation siirtymistä aivoihin ja sitä kautta tiedoksi. Harvoissa tietokirjoissa toimitaan näin täsmällisesti ja järjestelmällisesti.

Vielä pitää kertoa kirjan kannesta sen verran: Se oli itseni mielestä niin järisyttävän hyvä, että otin siitä oikein valokuvankin. Se on juuri oikeanlainen tähän kirjaan: punaista ja valkoista, verta ja puhtautta. Ja Suomen leijona jakamassa oikeutta. Mielettömän hieno kansi, täytyy myöntää. Kiitos kuuluu Ville Laihoselle, kannen suunnittelijalle.


Vielä viimeinen sana


Tutkijoille on jäänyt hieman hämäräksi se, tiesikö Mannerheim, kävellessään kuudentenatoista toukokuuta 1918 valkoisten voittoparatiissa, läheskään kaikista niistä julmuuksista, joita valkoiset olivat tehneet (ja tekivät vielä sen jälkeenkin). Aavisteli varmasti, mutta tiesikö? Hän ei ole enää täällä meille vastaamassa, joten se jäänee ikuisesti pimentoon.

Varmasti kaikki te olette samaa mieltä kanssasi, jos sanon, että Kansa kahtia, henki halpaa -teos olisi pitänyt julkaista jo yhdeksänkymmentä vuotta sitten. Niin kuin Jyränki monesti kirjassaan toteaa, vaikenemisen kulttuuri, suoranainen vastuun pakoileminen, on jatkunut liian kauan, kahden sukupolven verran. Se, mitä Suomessa tehtiin, lähestyi jo ihan luvuiltaankin joukkosurman, suoranaisen kansanmurhan, tunnusmerkkejä. Toivon mukaan olemme oppineet siitä jotain.

Jos innostuitte aiheesta, kannattaa lukea myös ihan uusi Tuulikki Pekkalaisen Lapset sodassa 1918 -tietokirja. Se kertoo järkyttäviä tarinoita lapsien ja lapsisotilaiden kohtalosta sisällissodassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti