maanantai 23. kesäkuuta 2014

Pride-viikko käynnistyy!

Yleensä en blogini puolella ole ottanut kantaa erilaisiin sateenkaareviin tapahtumiin, mutta tässä teen poikkkeuksen. Pride-viikko on sen verran suuri tapahtuma, että sen ohittaminen olisi kaikin puolin noloa. 

Pride-viikko on oikeastaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oma sambajuhla, oikeastaan sitä voisi verrata cosplay-tapahtumiin. Myös cosplay-tapahtumissa, lyhyemmin cosseissa, samanmieliset ihmiset tapaavat toisiaan, on luentoja ja erilaisia tapahtumia. Pride-viikko keskittyy vielä toistaiseksi Helsinkiin, vaikka esimerkiksi Tampereella ja Oulussa on myös omat kulkueensa.





Kaikista tunnetuin osuus Pridessa lienee Helsingin Pride-juhlan kulkue, joka järjestetään tänä vuonna lauantaina 28.6. Kulkue lähtee Senaatintorilta kello 13.00, paikalla kannattaa olla jo kahdeltatoista.

Haluaisin kuitenkin tuoda esille Pride-juhlan muutkin puolet, sillä onhan koko tämä viikko suoraan sanoen tykitystä. Tarkemman aikataulun voi lukea HeSetan sivuilta: http://www.heseta.fi/pride/pride2014 . Itse kuitenkin haluaisin ehdottomasti, jos olisin tuolloin Helsingissä, käydä katsastamassa ainakin nämä tärpit:

Maanantai: 

Klo 16-22 Nuorten Pride: Avajaiset

Klo 18-20 Sateenkaariparitanssin intensiivikurssi


Tiistai:

Klo 17 Nuorten Pride: Transtukipisteen nuorten tapaaminen


Keskiviikko:

Klo 17-18.30 Keskustelu: Ahdas pukukoppi? (keskustelua urheilusta ja seksuaalisuuden moninaisuudesta urheilupiireissä)

Klo 19-01 Pride-lavatanssit

Torstai:

Muistakaahan varsinkin miesten kanssa suojaamatonta seksiä harrastavat miehet (ja naisetkin, ja kaikki siltä väliltä) käydä testauttamassa itsenne Hivin varalta! Torstaina klo 14-18 on Hiv-pikatestaus Hiv-tukikeskuksella. Anonyymi ja maksuton!

Klo 16-18 Keskustelu: Puskasta parisänkyyn - Seta ja seksi (Miten Setassa sopii puhua seksistä? Miten asennoituminen seksiin on muuttunut vuosien varrella?

Klo. 19.21 Kahvi-ilta Transtukipisteellä

Torstaina julistetaan myös Suomen uusi Mr. Gay Finland! Finaali alkaa klo 22! (Miss Gay Finland on julkistettu jo keskiviikkona)



Perjantai:

Klo 13-16 Nuorten Pride: Kirjoitustyöpaja (kirjoitetaan novelleja, runoja yms.)

Hiv-pikatestaus myös perjantaina!

Klo 17 Transpiknik

Lauantai:

Puistojuhla ja kulkue!

Sunnuntai:

Klo 17-19 Drag Bear Race (drag queenien oma korkkarijuoksukilpailu, jonain vuonna ajattelin itse osallistua, sitten kun sinne pääsen)



Ilokseni voin myös todeta, että Yleisradio, tuttavallisimmen Yle, on ottanut Pride-viikon huomioon kiitettävästi! Koko viikko on täyttä Pride-juhlaa myös televisiossa: On erilaisia dokumentteja, on leffoja, on kaikenmoista menoa! Mahtavaa!

Hyvää, iloista, aurinkoista ja ennen kaikkea värikästä Pride-viikkoa kaikille! Me olemme ylpeitä itsestämme ja siitä, mitä olemme! Me haluamme vaikuttaa, me haluamme tulla kuulluksi. Mutta ennen kaikkea me haluamme vapautta olla sellaisia kuin olemme!

Kuvat vuodet 2013 Helsinki Pridesta. 

2 kommenttia:

  1. Hienoa ohjelmaa! On siinä nyt teuvohakkaraisille ja kumppaneille kestämistä. ;)
    Aion katsoa illalla kaikki Teeman aiheeseen liittyvät ohjelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan :D Itsekin aion katsoa mahdollisimmin monta; valitettavasti kaikkea ei näy Yle Areenasta, mikä hieman katseluani haittaa.

      Poista