perjantai 28. marraskuuta 2014

Suomi sanoi tahdon! Kiitos!

Eduskunnan pitkällinen vääntö tasa-arvoisesta avioliittolaista on vihdoin saatu (lähes) päätökseen. Kyllä, kyllä, KYLLÄ. Me pääsemme naimisiin ihan pian, ihan kohta, tai ainakin se alkaa olla jo toooosiii lähellä!

Kiitos kaikille niille, jotka äänestivät tasa-arvoisen avioliittolain puolesta eduskunnan istunnossa! Kiitos siitä, että kannatitte meitä!

Tämä iänikuiselta, loputtomalta tuntuva vääntö oli yksi syy siihen, miksi jaksanut edes postata siitä mitään. Siinä ei ollut mitään postattavaa. Ingenting. Eräs viisas twiittaaja tokaisikin kerran, että:

Homosuhteiden paheksutuin puoli, homoseksi, on ollut laillista jo vuosikaudet. Sovinnaisin, avioliitto, ei vieläkään.

Vaan nyt sekin on tullut todeksi! Tai no okei, ei ihan vielä, mutta ainakin kohta. Ihan kohta! 

Syksy on muutenkin ollu itselleni ei nyt liian rankka mutta työntäyteinen ja kiireinen. Kauhukseni huomasin, etten ole postannutkaan marraskuussa kuin viisi postausta, mukaanlukien tämän. Härregyyd!

Sitten kyllä hieman muihin asioihin: ilokseni voin kertoa, että olen tässä viimeisen kuukauden aikana löytänyt itselleni hyviä ystäviä sekä mahdollisen poikaystäväehdokkaan. Tästä kaikesta olen sen verran iloinen, että lentelen hela tiden ihan pilvessä. Onneksi maailma osaa yllättää joskus positiivisestikin, vaikka Niikot ja muut yrittävät hyvää oloani lannistaakin!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Luin: Miska Rantanen naurattaa taas - kielikukkasten parhaat

Miska Rantanen (toim.): Kaikki ranteet auki - Kirjallisen viestinnän tähtihetkiä osa 2

Schildts & Söderströms, 2014

Luokitus: Kukkivan syyspervon jatko-osa lupaa naurattaa!


Viime vuoden loppupuolella ilmestynyt Kukkiva syyspervo ruukussa oli jättihitti koko Suomessa - ja nyt Miska Rantanen iskee taas ja naurattaa meitä syyspervon kakkososalla Kaikki ranteet auki, johon mies on ystävällisesti koonnut taas kaikki suomalaisia nauruhermoja kutittelevat lapsukset. 

Nauru on taas taattu: konsepti on pysynyt samana jopa taittoa ja graafista suunnittelua myöten. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka tyhmiä suomalaiset kirjoittajat joskus ovat; sitä rupeaa miettimään, onko kaikilla oikeasti niin kiire, ettei kukaan "ehdi" tarkastamaan kirjoituksiaan. Meillä on aikaa Facebookille, kissavideoille, tylsille kokouksille, pikkujouluille, huonosti toteutetuille tosi-tv-sarjoille - mutta ei kirjoitusvirheiden korjaamiselle.

Huomasin asian itsekin, kun olin lähettämässä eräälle henkilölle sähköpostia. Sattuipa niin somasti, että pari päivää myöhemmin postia selaillessani huomasin kirjoittaneeni "Kirjoitsuvirheitä ei enää pitäisi olla"... Sinänsä ihan huvittavaa, mutta noloa...

Rantasen kokoama teos on hulvaton, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Tässä osassa oli itseni mielestä jopa edellistä osaa enemmän sellaisia kuvavitsejä, jotka naurattavat mielleyhtymänsä (ja lukijan kaksimielisyyden) vuoksi eikä niinkään sen takia, että niissä olisi jokin oikeasti vialla. Onneksi myös maahanmuuttajien kirjoitusvirheitä oli karsittu - ne eivät minusta naurata laisinkaan. Sen sijaan käännöskoneiden hauskoille ja tyhmille muka-suomi-käännöksille on hyvä nauraa täysillä - ne ovat ihan pähkähulluja.

Loppuksi


Kaikki ranteet auki osuu suomalaisen nauruhermoon pahimmalla mahdollisella tavalla. Minä tein edellisen osan kanssa sen virheen, että luin sitä koulussa välitunnilla - ei kannata kokeilla, siitä saa vaan kieroja katseita ja "se on ihan hullu" -maineen. Naurua ei vaan voi pidätellä, ja nauru, se tekee meille suomalaisille ihan hyvää. Naurakaa!


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Hyvää miestenpäivää!

Meinasi se näinkin hieno päivä mennä ihan ohi minulta! Kansainvälinen miestenpäivä ei suinkaan ole sovinistien viimeisin keksintö vaan ihan laatukamaa, nääs. Miestenpäivä haluaa tuoda esille sitä, kuinka monet miehet kokevat ahdistusta, häpeää ja surua siitä, koska ovat mitä ovat.

Höpöhöpö, miehet, ollaan me aika ihania! Hyvää miestenpäivää, rakkaat veljet! Pitäkäämme hellänä omia läheisimpiämme ja niitä, joita rakastamme oikein kovasti! Mutta muistakaa myös se, kuka olette, älkää hukkuko liian suureien duunimäärien tai vaimon tiskivuorten alle. Relatkaa ja menkää pelaamaan jäkistä entisten koulutovereiden kanssa tai surffatkaa netissä tyhmiä kissavideoita.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Luin (ja katselin): hihihih Tom of Finland hihihi

Nyt ei kuulkaas ole kysymyksessä suomettuminen vaan homottuminen! Tom of Finland on juuri nyt sateenkaariväen kuumin peruna, eikä vähiten sen takia, että Laakosen Toukon töistä on värkätty ihania postimerkkejä.

Laaksosen elämästä koottiin tänä vuonna parikin erilaista näyttelyä: Helsingin sarjakuvafestivaalien järjestämä Tuhmat ruudut -näyttely (joka meni jo ohi) sekä Postimuseon hieno, hieno Salaisuuksiin suljettu - kirjeiden Tom of Finland, joka näyttää hieman erilaisen näkökulman miehestä. Siinä perehdytään Laaksosen kirjevaihtoon ja tutkitaan, millainen mies oli näiden kuuluisien tuhmien ruutujen takana.

Itse haluaisin käväistä tuolla Postimuseon näyttelyssä, mutta valitettavasti en pääse. Olenhan aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja historiasta ja eritoten siitä, minkälaisia ihmiset ovat eri elämäntilanteissa. Postimuseo sanoo näyttävänsä Tompasta erilaisen näkökulman: se näyttää Laaksosen "tavallisena miehenä, jatkosodan sotilaana, muusikkona..."


Sarja kuvia - kuvasarjoja vai sarjakuvia?


Itse tartuin jo tuossa pari kuukautta sitten Tompan parhaimmista töistä koottuun Sarja kuvia -kirjaan, joka nimensä mukaisesti näyttää Laaksosen työt kuvasarjoina eikä niinkään sarjakuvina. Vasta nyt pääsen bloggaamaan kyseisestä kirjasta, kun hengitys on riittävästi tasaantunut ja puna poskilla päässyt vaalenemaan.

No ei vaineskaan, kirjaanhan on koottu varsin sopuisia ja siistejä kuvia. Toki tomppamaisen leikikkäitä ja karikatyyrimäisiä, mutta aika hauskoja ja huvittavia. Tom of Finlandin tavaramerkkinä oli, niin kuin joskus olen tainnut mainitakin, leikkisyys ja hyvä mieli; koskaan Laaksosen töissä ei nähty surullisia naamoja tai brutaalia väkivaltaa, vaan miehet touhusivat iloisina ja uutterina, näin sanoakseni.

Kirjaan ei ole siis koottu läheskään kaikkia Tompan töitä, ei toki, vain ne, jotka kertovat ehkä parhaiten Laaksosesta ja hänen töistään. Kuvat ovat... noh, totta kai pornoa, mutta ne ovat tarkkoja ja kivoja katsella noin muutenkin. Olen aina ihaillut Laaksosen rohkeutta olla täysin oma itsensä jokaisessa ruudussa ja jokaisessa hahmossa.

Näin Tom of Finlandin kuvia ihaillen voin toivottaa koko Seta ry:lle hyvää 40-vuotissyntymäpäivää! Koko historiansa ajan Seta on puolustanut sateenkaariväestön oikeuksia elää ja olla sellaisia kuin olemme. Touko Laaksonen ehti eläessään nähdä kylmän sodan loppumisen mutta myös sen, kuinka Suomi siirtyi pikku hiljaa kohti tasa-arvoista 1990-lukua. Kiitos Seta ja Touko ja ylipäätään kaikki vaikuttajat!

torstai 6. marraskuuta 2014

Bloggaamisen ilot ja surut – ja kiitokset

Bloggaaminen on mitä mainioin ja hienoin harrastus, mutta aika vaativa ja raskas. Se käy jo melkein työstä – säännöllinen lukeminen, ajattelutyö, suunnitteleminen, kirjoittaminen, muokkaaminen, lopullisen version hyväksyminen.

Mutta on se silti niin pirun hienoa.

Olen ollut nyt tässä yllättävän pitkällä tauolla, ihan johtuen muista kiireistä, joiden sekaan en ole pystynyt mahduttamaan bloggaushommia. Harmi, koska kaipaan lukemista ja myös kirjojen analysointia. Minulle on tärkeää, etten vain sano kirjan olleen "ihan ookoo", vaan pystyn sitä myös jollain tapaa perustelemaan ja analysoimaan mm. kirjan kieltä tai niitä paljon parjattuja epäloogisuuksia, jotka aina niin silmääni pistävät. 

Tässä loppuviikosta minulla on yllättäen vapaapäiviä sen verran paljon, että ehdin lukea sellaisia kirjoja kuin:

Julma, Christian Rönnbacka (Bazar, 2013)

Piru valoa kantaa, Karin Fossum (Like, 2000)

Sarja kuvia, Tom of Finlandin parhaita paloja (Like, 2014)

Näistä on siis odotettavissa uusia postauksia, jahka ehdin ne lukea ja niitä vähn pohdiskella.

Olen mielettömän kiitollinen teille lukijoille, jotka saatte minut aina vain tarttumaan uudestaan jopa aiheisiin, jotka itselleni ovat arkoja ja henkilökohtaisia. Lukijoiden merkitystä ei pidä aliarvioida, ei missään tapauksessa, vaikka bloggaamista ei tehdäkään lukijoiden vaan itsensä vuoksi. Tämä on aika terapeuttista, suoraan sanoen. Tosi mukavaa puuhaa.

Se syy, miksi nyt näin herkistelen marraskuun ensimmäisinä päivinä, on tietenkin erään aivan erityisen lukijan, joka lähetti minulle aivan upeaa kommenttia blogistani. Kiitos hänelle vielä kerran, vaikka olenkin häntä jo henkilökohtaisesti kiittänyt. Kovinkaan moni ihminen ei ole saanut minussa yhtä suurta herkistely-kohtausta aikaan kuin tämä kyseinen lukija. Kiitos. Seuraavassa siteeraan hieman hänen sanojaan:
Kaiken sen lukemani jälkeen mie en voi muuta kun sanoo, että mie ihailen sinuu ihmisenä ihan valtavasti ja toivon sydämeni pohjasta, että siekin vielä jonain päivänä löydät paikkas tässä hullussa ja lokeroidussa maailmassa, koska sen sie todella ansaitset.