maanantai 26. tammikuuta 2015

Kirjoituskurssilta intoa etsimässä

Kirjoituskurssilla on pakko olla evästä: läheiseltä Nesteeltä haettuja sämpylöitä ja limsapullo.


Kirjoituskurssit virkistävät, palauttavat ja antavat uutta virtaa kirjoittamiseen. Ne sytyttävät ja inspiroivat, ja niiden kautta voi löytää oman keinonsa kirjoittaa - vaikka ei olisikaan niin kovia ja määrätietoisia tavoitteita kuin minulla on. Harmillisesti suomalaiset kirjoituskurssit tuppaavat mummottumaan; ikähaitari alkaa yleensä sieltä viidenkymmenen toiselta puolen. Sinänsä se ei ole mikään huono juttu, mielestäni on hyvä, että ihmiset vielä vanhemmallakin iällä uskaltavat luottaa itseensä ja omiin kykyihinsä.

Se vain toki tarkoittaa sitä, että kirjoituskurssien, laadukkaiden sellaisten, tarjonta alkaa supistua.

Viime viikonloppuna suuntasin katseeni eräälle lähipaikkakunnalle, jossa järjestettiin kirjoituskilpailuun liittyen kurssi. Suomi näytti parhaimmat kasvonsa; pakkasta oli kaksikymmentä astetta ja lumi pöllysi ajellessa pikkuteitä, mutta kaunista oli, pirun kaunista. Puut olivat kuorruttuneet huurteesta ja lunta oli kerääntynyt juuri sopivasti teille ja teiden vierille. 

Sinä hetkenä tajusin kyllä varsin selvästi, miksi Suomi on turistien mielestä taianomainen, lumoava maa. Joskus se illuusio vilahtelee myös perisuomalaisen silmissä.

Kirjoituskurssi oli ihanaisen, upean ja hehkeän Taija Tuomisen pitämä, joka onkin eräs Suomen ahkerimmista ja varmasti myös parhaimmista kurssien vetäjistä. Kaiken kaikkiaan ryhmän tarkoituksena on siis koota oma antologia, kyllä, minä pääsen ihka aitoon antologiaan! Aikataulu on siinä mielessä väljä, että antologian pitäisi ilmestyä vasta sinä vuonna, kun tämä poika painaa ylioppilaslakin päähän eli 2016.

"Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä"


Kirjoituskursseilla tykkään kirjoittaa käsin; käsiala saattaa olla haparoivaa mutta oikea tunnelma välittyy ja on kiva nyhrätä pienen paperilappukasan kanssa.


Kirjoituskurssien yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla ohjaavana ja tukevana elementtinä. Mikään ei voita vertaistuen tärkeyttä, sitä, että joku oikeasti lukee tekstisi ja arvioi sitä ehkä vain parilla, hyvin harkitulla sanalla. Muuta ei tarvita. "Mahtava lopetus." "Upeaa ajankuvaa." "Pientä hiontaa vielä aloituksessa." 

Tuomisen opetus oli selkeää, innostavaa ja juuri sellaista kuin kuuluukin olla. Hän rakensi opetuksensa pitkälti omien kokemuksiensa ja muiden vetäjien opetuksiin. Eniten ehkä esillä oli, tosin ei aina nimellä mutta harjoitusten/teorioiden kautta, Natalie Goldberg, joka on kyllä itsellenikin varsin tuttu tyyppi.

Kirjoituskurssilla minulla avautui ehkä jotain lukkoja tai muita vastaavia solmukohtia, joiden olen antanut tässä syksyn ja talven aikana kerääntyä. Oli taas pitkästä aikaa tosi kiva kirjoittaa, elää jossakin toisessa maailmassa, oli kiva innostua jostakin yhdestä virkkeestä tai kielikuvasta, pyöritellä sitä vähän joka kohtaan. Olla kuin pikkulapsi karkkikaupassa.

Rakastuin myyntiedustajaan, joka tuoksui kalliille partavedelle ja Kairon hikisille, kiireen täyttämille kaduille. Hän oli mies, joka vertasi parisuhteen hoitamista koiran hoitamiseen ja jonka silmistä näkyi kymmenien vuosien pettymysten ketju. 
Kravatti vähän niin ja näin. Housut hieman likaantuneet Mersun kyljestä.
Helmikuussa hän vei minut Arttu Wiskarin keikalle. Tuntemattoman potilaan vierestä livahdimme salaa ala-aulaan suutelemaan ja hyväilemään toisiamme. Hän oli laittanut oranssin neuleen, joka loisti invavessan ahtaassa pimeydessä kuin punainen omena talvisessa maisemassa. 
Hän oli minun myyntiedustajani, vanha ja ajan saatossa nukkaantunut mutta vankka ja vakaa kuin Kymijoen vuolas virta. 
Kaikkein upeinta oli ehkä kuitenkin kuunnella toisten tarinointia: Porukka oli sen verran eri-ikäistä (osa oli 30, osa 70), että teksteihin livahtanut, tahaton tai tahallinen ajankuva oli kaunista ja hienoa. 70-luvun nuoriso kuvasi omaa aikaansa ronskisti, 40-luvun nuoret hellästi mutta muistellen myös sodanjälkeisiä tunnelmia, alkoholismia ja ukkien ja isien vaitonaisuutta. 

Oli tosi jees viikonloppu. Tällaisia kaivattaisiin lisää. Ja iso kiitos Taija Tuomiselle! Kuukauden päästä nähdään taas!

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselle. Tunnetko kirjan Heli Hulmi Kuoleman horisontti. Nimestään huolimatta kirja käsittelee kirjoittamista, kirjoittamiskurssia. Erittäin mielenkiintoinen. Vaikka itse törmäsinkin siihen nimen takia ja omaan projektini kautta. Olen yrittänyt metsästää tuota kirjaa antikvariaateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tunnekaan... Vielä :D Ehkäpä kohta tunnen, jos saan sen kätösiini hankittua jostain... Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Semmoista haluaisin udella, että mistä päin Suomea löysit tämmöisen kurssin? Kirjoituskurssi houkuttelisi, koska tässäkin päässä on kirjailijanalku, jonka pää on nyt kehittänyt noita lukkoja ja solmuja. Jotenkin tosi kummallinen tilanne: ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen en saa paperille sitä, mitä päässä liikkuu. Voisi olla hyödyllistä päästää hetkeksi irti tuosta nyt takeltelevasta tekstistä ja keskittyä johonkin ihan uuteen. Mutta se nyt on helpommin sanottu kuin tehty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kyseinen kirjoituskurssi liittyi erään kirjoituskilpailun jälkimaininkeihin... Mutta monet kansalaisopistot järjestää kirjoituskursseja, tosin, niiden taso saattaa vaihdella hyvinkin paljon. Hyvä kirjoituskurssi on kyllä mainio tapa availla lukkoja.

      Myös netissä järjestetään kursseja. Ainakin Mari Mörö on kunnostautunut nettikurssien ylläpitäjänä.

      Poista