maanantai 5. tammikuuta 2015

Luin: Mustaa lunta, Marja-Leena Lempinen

Marja-Leena Lempinen: Mustaa lunta

WSOY, 2006



Kirsi istui kädet sylissä. Aseella. Itse. Miten joku saattoi toimia niin itsekkäästi? Kuinka musta ja syvä kuilu oli sellainen, missä kaikki läheiset muuttuivat yhdentekeviksi? - - Miksi? Miten joku voi ratkaista elämän ristiriidat tuolla tavalla, lähteä täältä oman käden kautta! Heillä oli yhetisiä lapsia! Miksi se ei edes niitä ajatellut!

Hanne on eniten isänsä tyttö. Metsästäminen on sekä isän että tyttären lempiharrastus, ja Hannesta onkin tulossa kova metsästäjä. Syyskaadoissa hän kaataa koko metsästysporukan suurimman hirven, seitsemäntoistapiikkisen. Koulua hän käy Kuopiossa, ja kotona tyttö piipahtaa vain viikonloppuisin - ja joskus sekin tuntuu olevan liikaa. 

Syksyn aikana isästä tulee yhä vain vaitonaisempi ja aggressiivisempi. Hanne ja äiti eivät voi kuin katsoa vierestä, kun isän elämä tuntuu vierivän alamäkeä hurjaa vauhtia.

Ja sitten isä katoaa. Häipyy tuhka tuuleen. Alkutalven kovat pakkaset enteilevät pahaa, pahempaa. Ja kun pahin skenaario toteutuu, ei Hanne tiedä enää mitä pitäisi tehdä.

Talven tuiskut


Vuosi kannattaa aina aloittaa puhtaasti nuortenrealismilla! Anteeksi kaikki te, jotka odotitte minulta Christian Rönnbackaa, se tökkii nyt jotenkin.... Ei kirjassa ole mitään vikaa vaan lukijassa. Joskus sitä tietää itsestään, että tuota kirjaa ei nyt kannata pakolla lukea. Enkä minä lue.

Sen sijaan otin luettavaksi jotain hieman... ööö... noh, en kyllä kevyempää mutta jotain, mikä menee helpommin minulla läpi. Marja-Leena Lempinen, eräs nuorisorealismin tuntemattomista suuruuksista, kirjoitti 2000-luvun alussa parikin vähän vakavampaa, painavampaa nuortenromaania. Ensin tuli tämä Mustaa lunta ja sen jälkeen, kahta vuotta myöhemmin, Punainen lumme, joka kertoo hyväksikäytön ahdistavasta maailmasta.

Mustaa lunta on itsenäinen jatko-osa vuonna 2004 ilmestyneelle Jääympyrälle, jonka muistan lukeneeni joskus kauan sitten... Samat hahmot pyörivät siis Mustassa lumessakin, mutta päähenkilö on eri. Nyt katsotaan maailmaa 17-vuotiaan Hannen silmin, joka Jääympyrässä oli se rajua teini-ikää poteva tyttö, joka karkasi kotoaan.

Kirjasta


Mustaa lunta on kirja, jonka ostin omakseni jo parisen vuotta sitten. Olen lukenut sen siis jo ainakin kolmesti, joten kirjan ensihohto on silmissäni jo karissut. Mutta pirun hyvää nuorisorealismia se on. Kirjassa käsiteltävät aiheet - itsemurha, läheisten suru, rakkaus, opiskelu - ovat suuria, massiivisia aiheita, joiden yhteenliittäminen kunniakkaasti on hankalaa.

Lempisen kirjassa näiden suurien teemojen yhdistäminen on onnistunut suht mallikkaasti. Oikeastaan niin mallikkaasti kuin alle 300 sivuiseen kirjaan pystyy sen tekemään. Hannen opiskelijaelämä ja siellä olevat sosiaaliset suhteet, mm. rakkaussuhteet, tuntuvat joissain kohdin aika pakotetuilta lisiltä. 

Ihan kuin Lempisen mielestä olisi ollut välttämättömyys saada kirjaan rakkautta, jotakin ihmissuhdesotkuja, vielä isäsuhteen lisäksi. Saanen kyseenalaistaa tämän tarpeellisuuden. Mielestäni Hanne-isä-äiti-pikkuveli -akseli olisi ollut aivan riittävä, eikä kirjaan olisi tarvinnut pakottaa rakkaussuhteita. 

Mielestäni mahtava lisä on isän siskon tuominen mukaan. Lempinen on hienosti kirjoittanut perintöriidoista, sisarussuhteiden vaikeudesta ja ylipäätään siitä, mitä kuolema ja suru tekevät ihmiselle. Lempinen on taitava kuvaamaan ihmisten välisiä suhteita, hän saa dialogiin viritettyä sellaista voimaa ja kipinää, että lukija kyllä tajuaa asioiden todellisen laidan.

Kirjassa ehkä parasta ovatkin ne kohtaukset, joissa puhutaan tunteista ja surusta, suuresta kaipuusta, joka vuorottelee Hannenkin päässä ikävästä vihan kautta katumukseen. Mitä kuoleminen on? Miten suuresta surusta voi päästä yli? Miten voi antaa anteeksi jollekin, joka on lähtenyt täältä omasta päätöksestään?

Lopuksi


Mustaa lunta on yksinkertaisuudessaan oikein mainiota nuorisorealismia. Rankkaa aihetta on osattu käsitellä hyvin muttei kuitenkaan silkkihansikkain. Ehkä lievää hapuilua Lempisellä on ollut siinä, mitä hän on halunnut sanoa. Mihin hän on halunnut kirjassaan keskittyä? Kiva oli pitkästä aikaa lukea jotain, mikä oikeasti kosketti.

1 kommentti: