lauantai 28. helmikuuta 2015

Fifty Shades of Rainbow

"Ootko sä poika vai tyttö?"
"Mä oon poika. Mutta oon biologisesti tyttö - vielä."
"Ookoo. Sori mut mä etin poikia."
"Niin mut..."
Tämä keskustelu on varsin tuttu minun ja homo/bimiesten kesken. Sateenkaarikulttuurin sisäisistä ristiriidoista puhutaan harvoin - ei mekään niitä hirveästi haluta kailotella, koska meidän pitäisi pysyä yhtenäisenä, meidän pitäisi olla kuin yhtä perhettä

Paskat me mitään ollaan.

Sisäisiä ristiriitoja on sekä transpiireissä, homopiireissä, lesbopiireissä yms, mutta myös ihan yleisesti koko sateenkaariväestön keskuudessa. Vahvat mielipiteet kohtaavat, eri sukupolvet kohtaavat... Aina tuloksena ei ole hyvää.

Sateenkaaripiirit - ei aina kuin yhtä perhettä


Eräs transmies sen taisi vastikään sanoakin: sateenkaaripiireissä arvojärjestys menee lyhenteen hlbti mukaan. Hierarkia se on meilläkin, ja homot ovat selvästi ottaneet kuninkaan paikan. Esim. intersukupuoliset saattavat kokea kovaakin kohtelua homojen ja lesbojen puolelta.

Ja olenhan minä itsekin huomannut tämän saman, viitaten tuohon dialogiin jolla aloitin tämän postaukseni.

Eli toisin sanoen: Sateenkaaripiirit ovat varsin ristiriitaiset. Toisaalta ne suvaitsevat paljon, toisaalta ne saattavat kääntyä tiettyjä ryhmiä vastaan.

Suomalainen homokulttuuri on - yhtään sen enempää yleistämättä kuin yleistää nyt voi - yllättävän pinnallinen ja seksuaalisväritteinen. Ymmärrettävää toki on, että historiasta johtuen (homo)miesten on helpompi puhua seksistä kuin perheen perustamisesta tai läheisyydenkaipuusta. Usein varsinkin nuoret haluavat hieman kokeilla eri miehiä ja tilanteita, hankkia kokemusta seksistä. (köhköh, niin kuin allekirjoittanut juuri tällä hetkellä tekee)

Mutta juuri nuorten homomiesten on hirvittävän vaikea olla tuntematta alemmuuskompleksia tai ulkonäköpaineita. Niitä syötetään heille koko ajan: netti pursuaa lihaksikkaita, sliipattuja homomiehiä, jotka edustavat ällöttävyyteen asti länsimaalaisen miehen ihannekuvaa. Tämä kulttuuri on tullut, totta kai, Ruotsista, jossa homokulttuuri on paljon näkyvämpää, värikkäämpää, uskaliaampaa - ja joskus myös pinnallisempaa.

Eikä unohdeta penistä, voi ei... Netistä löytyy miljoonia ja taas miljoonia kuvia alaosattomista, sheivatuista miehistä, jotka ilmoittavat mitoikseen "jotain vähän päälle 20 cm". 

Mitä se kertoo nuorille miehille, jotka haluavat hyväksyntää, haluavat läheisyyttä, kokemuksia? Se kertoo valitettavan totuuden: homokulttuurissa edelleen isompi on halutumpi. Homokulttuurissa seksi myy eikä taksi tuo aina takaisin.


Pohdi, kyseenalaista - toimi


Puhuin tästä erään bimiehen kanssa. Hän sanoi ihan pokkana, että: "Mitä isompi, sen kiihottavampi. Se on esteettisestikin kauniimpi."

Täh? Esteettisesti kauniimpi?

Okei, makuja on toki monia, mutta minua huolettaa se uusi, kasvava homosukupolvi, jolla olisi vihdoinkin mahdollisuus olla oma itsensä. Ja heti he törmäävät kauheaan todellisuuteen: harvalla 17-vuotiaalla on ylilihaksikas kroppa ja 20 senttimetriä jalkojensa välissä. Se on utopiaa, harvojen herkkua.

Todellisuudessa perisuomalainen homomies on suht karvainen (en nyt puhu karhuista!), suht normaali kropaltaan, ja hänellä on suht tavallisen pituinen penis.


Usko itseesi!


Kohtasin netin mielenkiintoisessa maailmassa nuoren pojan, hyvin aran ja ujon, sellaisen nuoren homomiehen, jonka tahtoisin vain sulkea syliini. Hän oli onneton, koska oli kohdannut saman, julman todellisuuden kuin minäkin: hänestä tuntui, ettei hän ollut riittävä. Hänellä ei ollut lihaksia eikä rehvakasta asennetta, hän ei halunnut seksiä vaan aidon, kestävän parisuhteen - sen, mikä loppupeleissä on homomiestenkin unelmana.

Tämä nuori homo ei uskonut mahdollisuuksiinsa, vaikka hän kaiken perusteella olisi ollut täydellinen poikaystävä jollekulle kivalle miehelle. Hän uskoi olevansa tuomittu elämään koko elämänsä yksin - vain koska ei mielestään omannut riittävää kehoa tai riittävän seksististä ajattelua.

Surullista, eikö?


Mielestäni seuraavien vuosien tavoitteena pitäisikin olla, että tämä kasvava, uusi hlbti-sukupolvi oppisi kyseenalaistamaan myös sateenkaaripiireissä liikkuvia stereotypioita; ei siis pelkkiä enemmistön väärinkäsityksiä vaan myös sisäpiiriin jähmettyneitä, vanhoja ajattelumalleja. Homona voi olla, vaikka housujen sisällä heiluisikin alle 17 senttinen - tai vaikka ei olisi penistä lainkaan.

3 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Pistää miettimään. :D

    VastaaPoista
  2. Olen huomannut saman kuin sinäkin. Vähemmistöön kuuluva hyväksyy yleensä itsensä kaltaiset, mutta hänellä saattaa olla valtaväestön ennakkoluulot hiukankin erilaisia kohtaan. Se on surullista, mutta inhimillistä.

    Blogisi on mielenkiintoinen, sinulla on sana hallussasi, ja asenteet ja arvot kohdallaan. Kiva että jaksat kirjoittaa tätä, ja varmaan kirjoitat tulevaisuudessa laajempaankin julkisuuteen.

    VastaaPoista