tiistai 17. helmikuuta 2015

Luin: Spefi-novellit hämmentävät ja yllättävätkin

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni

Teos, 2010

Novelleja


Välikommentti: Johan se talviflunssa minuunkin iski... Kiva yhtä aikaa yrittää selviytyä koeviikosta, valmistautua hiihtolomaan ja yskiä keuhkot pihalle...

Tiina Raevaaran vuonna 2010 ilmestynyt novellikoelma on saanut sen verran paljon positiivista kommenttia mm. somessa ja eri kirjablogeissa, että olihan minunkin siihen tartuttava. En ehkä ole kaikkein parhain kommentoimaan juuri Raevaaran novelleja, sillä hänen tyylinsä lähestyy Leena Krohnin ja Johanna Sinisalon tyylejä... Hieman fantasiameininkiä, surrealistista realismia; joka tapauksessa spefi-kirjallisuutta, mikä ei itselleni ole hirveän tuttua.

Mutta novellit sen sijaan ovat niin tuttuja itselleni, että eiköhän aloiteta:

Spefissä kuljen kohti hämärää


En tunne sinua vierelläni on jo pelkkänä kirjan nimenä lähellä esim. Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -kirjaa, vaikkei näillä sen kummemmin yhteistä olekaan, paitsi tyyli ja teemat. Olen joskus aiemminkin (muistaakseni?) puhunut siitä, kuinka rakastan yli kaiken tällaisia pitkiä, runollisia tai runoista tulevia kirjan nimiä. Jotenkin suomen kielen kauneus oikein korostuu näissä yli neljän sanan mittaisissa nimissä.

Jo ensimmäinen novelli haastoi omat, realismiin turtuneet aivoni: Kuolemansairas mies makaa lintujen sairaalassa, ja hoitajina toimivat korpit, varikset ja muut lintukunnan edustajat. Samaan aikaan huoneessa elelee haavoittunut kuikka, johon mies luo tietynlaisen syvän ystävyyden. Novelli on eräs kokoelman kauneimmista, sellainen, joka yleensä jätetään kokoelmissa viimeiseksi herkkupalaksi.

Toimi se näin alkupalanakin, pakko myöntää, vaikka aluksi aivoni eivät suostuneet ottamaan novellia vastaan. Ne eivät oikein tienneet, pitäisikö novellista etsiä syvempiä tarkoituksia, analysoida sitä tarkemmin ja selittää järjelle... Hm...

Maata näkyvissä?


Novelleista jäi vähän hämmentynyt maku suuhun... En tiedä, kivoja ne olivat, tosi hienosti kirjoitettuja, ei siinä mitään. Pari jouduin skippaamaan ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ne olivat liian outoja, liian sekavia minun makuuni. 

Raevaaran kirjoitustyyli sopii kyllä itselleni kuin nakutettu, sen huomasin jo lukiessani naisen vuonna 2014 ilmestynyttä kirjaa Laukaisu, joka iski minuun hyvin vahvasti. Nimenomaan En tunne sinua vierelläni -kokoelman ensimmäinen novelli jäi mieleeni kauniina, vivahteikkaana novellina, vaikka siinä ei edes käytetty montaa sanaa kuvaamaan tiettyä tunnetta tai tunnelmaa.

Valitettavasti spefi-novellit eivät iskeneet sen kummemmin itseeni. Se ei siis johdu Raevaarasta vaan ihan omista mieltymyksistäni: olen realismin lukija, joka aina silloin tällöin hypähtää sivupoluille ihan vaan oppiakseen kirjoittamaan ja lukemaan monipuolisesti. Ihan vaan koska voi. Ihan vaan huomatakseen, että totuus on useinkin tarua ihmeellisempää.


Lopuksi


Kaiken kaikkiaan novellikokoelma on täynnä maistuvia ja kauniisti kirjoitettuja novelleja, jotka kaikki ovat hieman pidempiä kuin novellit yleensä; siitä syystä myös itse kirja on aika pitkähkö novellikokoelmaksi. Tiina Raevaara ei petä lukijaansa, jos tykkää hieman irrationaalisista novelleista. Luin oikein mielelläni koko kirjan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti