perjantai 17. huhtikuuta 2015

Rasismi: Yleistä historiasta ja nykyisyydestä

Tällä kertaa ajattelin postata päivän postauksen kahdessa eri erässä: ensimmäisessä erässä käsittelen aihetta yleisesti ja toisessa vasta pääsemme itse kirjaan kiinni.


Nykyaikaa


Äärioikeisto - tuo aihe, jonka parissa viihdyn edelleen sitä tutkien, sen ilmiöitä pohtien ja sen suosiota ihmetellen. Kun isot nahkarotsit tulivat muotiin 90-luvulla, moni vanhempi oli kauhuissaan: Meidän lapsethan näyttävät ihan skineiltä! Muistan nähneeni joskus jopa jonkun tv-uutispätkän, jossa kyseltiin poliisilta, voiko nahkarotseja käyttää, kun ne niin vahvasti liitetään siihen aikaan pinnalla olleisiin natsiskinijärjestöihin.

Nykyään äärioikeisto ei ole pelkkiä Suomi-koruja ja nyrkkirautoja, hakkaamisia ja rasistista musaa:

"Opi tuntemaan vihollisesi."  
"Kaikki rasistit eivät näytä tatuoiduilta skineiltä tai puhu rotuopin perinteisin termein. Heitä istuu nyt pukuihin pukeutuneina eduskunnassamme." 
 Euroopan häpeä: rasistien voittokulku ja Äärioikeisto Suomessa
Seuraavassa postauksessani (tai oiekastaan se on tuossa alempana, että se näyttää kuin ne olisivat peräkkäin) pohdin Tapio Tammisen kirjan Kansankodin pimeämpi puoli aiheuttamia tuntemuksia. Se kertoo Ruotsin rotusyrjinnästä - mutta siitä lisää sitten.

Olen lukenut aiemmin paljon äärioikeistosta, sekä faktaa että fiktiota, mutta katseeni onkin kohdistunut aiemmin pääasiallisesti joko yleiseurooppalaiseen historiaan tai Suomen äärioikeistoon. Siinä vaiheessa, kun kirja nimeltä Äärioikeisto Suomessa (Into, 2012) sai räväkän vastaiskun nk. kirjastopuukotuksessa, olin lukemassa kyseistä kirjaa. Hätkähdin. Säikähdin, niin kuin varmasti meistä jokainen.

Mihin maailmaan olemme menossa? Osaammeko enää vaikuttaa asioiden kulkuun?

Äärioikeisto Suomessa on hyvinkin samankaltainen kuin nyt lukemani Kansankodin pimeämpi puoli - maa on vain eri ja Tammisen kirja katsoo kauemmas menneisyyteen, aina keskiajalta asti, yli Ruotsin suurvaltakauden (silloin ruotsalaisilla nousi kusi päähän ja osa luuli olevansa maailman paras rotu), kohti nykyisyyttä. Äärioikeisto Suomessa on enemmänkin yhteiskunnallinen kuin historiallinen kirja.


Historiaa lyhyesti


Euroopassa on vellonut 1900-luvulla neljä erilaista ja erivahvuista rasismiaaltoa, joista ainakin 1990-luvun maahanmuuttaja/natsiskini -asetelman muistaa jokainen.

1930-luvulla (ennen toista maailmansotaa)

Mm. Lapuan liike ja siitä seurannut Isänmaallinen Kansanliike (IKL)

1960-luvulla

White Power-järjestöt (varsinkin USA:ssa)

1990-luvulla

No ne kuuluisat natsiskinit

2010-luvulla

Oikeistopopulismi


Rasismi käsitteenä on vallan uusi (meille tutussa merkityksessä se on ollut mukana vasta 60-luvulta lähtien), mutta teemana ja aiheena se on mitä kaukaisimmasta päästä. Traagisen menneisyyden omaavat juutalaiset ovat joutuneet useaan otteeseen vainon kohteeksi - jo ihan Rooman suurista ajoista lähtien. Oikeastaan ihmiskunta on kaikissa vaiheissaan syrjinyt erilaisia, pelottavan oloisia, menestyviä ihmisryhmiä.

Rodullistamisprosessi


Eräs ruotsalainen tutkija A. Lange pohti kirjassaan vuodelta 1992 (jolloin Ruotsissakin velloi syvä äärioikeistoryhmittymä) sitä, millä tavoin ihmiset luokittelevat toisiaan. Hän määritteli rodullistamisprosessin, jonka kaksi ensimmäistä vaihetta ovat vielä laillisuuden rajoissa mutta kolmas ja neljäs ovat jo radikaalin rodullistamisen vaiheita. 

Kahdessa ensimmäisessä vaiheessa ihmisiä luokitellaan ryhmiin ensiksi ulkoisin ja sitten henkisin perustein. Näissä vaiheissa rodullistamiseen voidaan vielä puuttua, koska se ei ole juurtunut koko kansaan eikä byrokratiaan. Jo toisessa vaiheessa siirrytään kuitenkin käyttämään termiä "rotu".

Kolmas vaihe alkaa olla jo liian vakava, siihen ei minkään sivistyneen yhteiskunnan pitäisi enää joutua. Silloin syrjittyä ryhmää aletaan ajatella eriarvoisesti ja kielteisesti, ja heiltä riistetään monia kansalaisoikeuksia. 

Neljäs vaihe on pahin kaikista, se, mihin Hitler ryhtyi juutalaisten ja muiden vihaamiensa ihmsiryhmien kanssa. Siinä vaiheessa "epäkelpoja" ihmisryhmiä aletaan joukkotuhota. Näitä ryhmiä ei pidetä enää ihmisinä ja niiltä riistetään ihmisarvo, oikeus olla ihminen.

Lopuksi


Onneksi Suomen tilanne ei ole läheskään näin vakava - se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö rasismiin pitäisi puuttua ja siitä puhua. Ksenofobia, islamofobia, antisemitismi, homofobia, jopa ikärasismi ovat kaikki aiheita, joista pitää puhua lisää.

Meidän kaikkien on taisteltava rasismia vastaan ilman tuliaseita ja ilman väkivaltaa. Ilman sitä, että meistä tulee kapekatseisia muulle maailmalle. Rasismi uhkaa sekä vähemmistöjämme että itse demokratiaa.

Kiitos historian opettajallemme Petrille, joka hienosti ja aivan äkkiarvaamatta puhui rasismista koko kaksoistunnin! Kiitos siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti