lauantai 2. toukokuuta 2015

Luin: 2x Marja-Liisa Heino osa 2


Marja-Liisa Heino: Älä tähti putoa

WSOY, 2015

Luokitus: toinen osa Karli Eerola -sarjaa


Totean sen jo nyt heti alkuun: Marja-Liisa Heinon Älä tähti putoa -dekkarissa on upeita, nokkelia ja värikkäitä kohtauksia, hienoa tarinankuljetusta  ja mitä oudoin lopetus. Tönkkö, keskeneräisen tuntuinen.

Mutta siitä kohta lisää.

Farssia farsiksi?


Iranilaissyntyinen, Suomeen perheensä mukana muuttanut Tara Farahani katoaa. Muslimityttö, joka on viis veisannut perheensä traditioista ja musliminaisille pakollisista ohjesäännöistä. Viimeisenä iltanaan hän viettää aikaa itseään vanhemman miehen kanssa, mallikoulun vetäjän, joka on kiinnostunut nuorista tytöistä muutenkin kuin linssin läpi.

Epävirallisesti katoamista alkaa tutkia Taran veli, Kia Farahani, joka tuntee syyllisyyttä siitä, ettei suojellut siskoaan niin kuin ankara isä olisi halunnut. Kialla on oma elämä yhtä sotkussa kuin kaikilla muillakin, ja Taran katoaminen suistaa häntä rauniotilaan.
Sitten oli ollut Susanna. Sillä oli tosi pitkät jalat. - - He menivät Emren kioskille ostamaan jäätelöä ja Kazimin posse vislaili Susannan perään, jätkät huohottivat ja tekivät käsillään eleitä ja Susanna luuli että Kia sanoi niille vastaan, mutta hän sanoi farsiksi, että Susannalla oli ihanan pehmeä ja märkä vittu.
Virallisesti tapausta tutkii Karli Eerola, romaniylikonstaapeli, joka yrittää selvittää katoamista parhaan kykynsä mukaan. Yksityiselämässään hän on joutunut pahaan tilanteeseen: suku, naisystävä ja työkaverit odottavat häneltä sataprosenttista keskittymistä ja tilanteenhallintaa. 



Kirjasta

Palaverin loputtua tuli puheeksi Siltaharju. Siltaharjulla oli edessä leikkaus, komisario muistutti. Enemmän voisivat rikospuoleltakin kollegat tsempata työkaveria. Menisitte vaikka porukalla. Etten minä ole ainoa, joka siellä käy. Etten ole yksin sitten, jos minulle tapahtuu samanlaista. Sitä ei sanottu ääneen, mutta he kaikki kuulivat sen.
Aiemmassa postauksessani lupasin kertoa teille lisää Karli Eerolasta, mutta yllättäen kyllä, Älä tähti putoa -dekkarin ns. "päähenkilöksi" nouseekin Eerolan kollega, Siltaharju, jonka kurjaakin kurjaa elämää lukija pääsee seuraamaan. Marja-Liisa Heino pistää taas parastaan ja kirjoittaa elävää, traagista ja jopa inhorealistista kuvaa vanhenevan miehen vaivoista. Työpaineista, vaimosta, lapsenlapsista.
Puhuvat näistä ajoista, kuinka pitää säästää, ja laittavat työläisen kävelemään. Mitä tässä mies voisi enää tehdä kuin ottaa viinaa.
Mutta kun vaimo kaatoi sen viemäristä alas. Korkkaamattoman pullon jallua.
Kai se vähän vielä välittää, vaimo.  
Tämä on ehdottomasti Heinon parhain puoli: hän taikoo ihmisistä ihmisiä. Siltaharjun lapsenlapset kuvataan viattomina ja puhtoisina, kun taas koko muu elämä on yhtä taistelua ja hampaan kiristelyä. Karli Eerolan Jessi-tyttöystävä taistelee ainoana valkolaisena suuressa romaniyhteisössä. Kia Farahani kertaa elämänsä suuria linjoja.

Kaiken keskellä on yhteisöjen odotukset. Kaikilla yhteisöillä on odotuksia, normeja ja rooleja, joiden ristipaineissa ihmiset joutuvat elämään.



Paljon hyvää mutta...


Heinon uutuudessa on äärettömän kauniita kohtauksia, todella upeaa suomen kielen käyttöä. Hienoa kliseiden välttöä, ei mennä siitä, mistä aita on matalin.

Kirjassa on siis paljon hyvää ja kaunista, mutta muutamat jutut kyllä töksähtivät silmääni yllättävänkin pahasti. Ensimmäiseksikin voisin mainita tämän mallikoulun vetäjän, valokuvaajan, jonka uskotaan tarjoavan tytöille muutakin kuin pelkkää mallisopimusta. Miksi siitä piti kertoa heti kirjan takakannessa, vaikka koko miestä joudutaan odottamaan kirjan puoleenväliin? Ainakin minulta meinasi katketa pinna, kun miestä ei vain kuulunut, vaikka hän selvästi oli eräs pääepäillyistä.

Samaisesta valokuvaajasta tuli myös mieleen eräs asia, mikä on kismittänyt minua jo kauan: Suomalaisissa dekkareissa kaikki vanhemmat miehet ovat joko juoppoja tai pedoja. Ja aina, kun kyseessä on vanhempi mies-nuorempi nainen -suhde, mies on se, joka vonkaa seksiä ja se, josta tehdään se pervo, likainen. Kaikki yli nelikymppiset miehet, jotka pitävät nuoremmista naisista, eivät ole hulluja raiskaajia. Muistaakahan se!

Toinen seikka on tietyt henkilöt, jotka esitellään lukijalle hyvin tärkeinä ja merkittävinä kirjan juonen kannalta, mutta sitten ne vain, noh, unohdetaan. Ne saattavat kadota yllättävästikin, vaikka alussa olisi tuntunut, että tähän henkilöön pitää panostaa. 

Ja kolmas... No se loppu, mistä jo mainitsinkin. Ehkä jotkut pitävät siitä, ehkä se joillekin on yllätyksellinen ja mielenkiintoinen lopetus, mutta minulle se näyttäytyi vain... vain tyhmänä. Ihan kuin Heino olisi halunnut vain lopettaa ja sitten lopettanut miettimättä tarkemmin. Okei, syyllinen löytyy yllättävältä taholta, mutta se ei riitä, asiaa ei selitetä, se on niin hämmentävä ja outo.

Minä en ainakaan pitänyt siitä, vaikka muuten nautinkin arvaamattomuudesta.

Lopuksi


Marja-Liisa Heinon toinen Karli Eerola -dekkari on mielestäni onnistuneempi kuin ensimmäinen  kaikesta huolimatta. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja hienoa, tarkkaa, tarkempaa kuvausta muslimi- ja romaniyhteisöistä. Heinossa on ehdottomasti todella paljon potentiaalia vaikka mihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti