lauantai 20. kesäkuuta 2015

Festarikesä käyntiin!

Meil on kaks aurinkoo ja meri joka kimmeltää. Meil on plus kolkytviis ja aallot jotka viilentää. Enkä mä tiedä, päästäänkö me koskaan lähtemään. Mut kuule, beibi, meil on matka, meil on määränpää.
Cobacabana ja Ipanema, Juha Tapio

Alkukesä on ollut sateinen ja tuulinen  ja sellaisena se taitaa pysyä vielä juhannuksen jälkeenkin. Silti aloitin festarikesän kuuman tunnelmoinnin jo viime viikonloppuna (13.6.), kun olin Joensuussa kuuntelemassa parhaita kotimaisia artisteja.

"Kuuma" oli vain tunnelma  kaikki muu oli märkää ja tuulista ja koleaa. Noh, olipa se ainakin kokemus, kun hurrasin aivan eturivissä litimärkänä ja vailla suojaa. Harvoin sitä ihminen niin märkä onkaan.

Osuuskaupparock 2015 oli myös ensimmäinen K18-keikka, jonka tein! Olin siis juuri edellisellä viikolla täyttänyt täysi-ikäisyyteen vaadittavat pykälät. Koo18-festareiksi Osuuskaupparock oli varsin hillitty ja sivistynyt, ei siellä sen ihmeemmin tapahtunut edes hämmentäviä yhteentörmäyksiä humalaisten ihmisten kanssa. Ehkä se sää jotain merkitsi myös siinä...

Festarit itsessään olivat kuitenkin todella kiva elämys. En tosin viihtynyt kovinkaan paljoa itse festarialueella; olen sen verran meluherkkä yksilö, että ahdistun helposti jos joudun olemaan melussa kovinkaan pitkään. 

Siitä huolimatta pääsin kuuntelemaan sekä Juha Tapiota että Neljää Ruusua. Ja eturivissä, totta kai. Kummatkin keikat olivat hyvin festarimaisia sikermiä bändien parhaimmistosta. Se on yksi syy, minkä takia en kiertele sen kummemin festareita: normaalit keikat sisältävät paljon enemmän myös muuta tuotantoa kuin niitä hittejä. Juha Tapio esitti putkeen uransa huippubiisit, Neljän Ruusun Ilkka Alanko sen sijaan antoi palaa ja jorasi oikein kunnolla.




Kummatkin olivat mukavia kuunnella, ja niiden tahtiin oli  sateesta huolimatta  kiva pomppia, huutaa, kiljua, laulaa mukana. Tapion kohdalle osui se huonompi arpa: kova tuuli ja sade sekoittivat aika pahasti miksausta, ja Juhan kaunis lauluääni hukkui harmillisen usein johonkin tuuleen. Alangon rääkyvä, paljon maskuliinisempi ja voimakkaampi ääni tuli ulos paremmin.

Mutta varmaa on ainakin se, että kummatkin tekivät hommansa täysillä. He nauttivat sydämensä kyllyydestä laulamisesta ja esiintymisestä. Juha Tapio on juuri tullut takaisin pitkältä keikkatauolta, ja hän sanoikin eräässä haastattelussa laulamisen olevan siisteintä hommaa ikinä. Ja se näkyi myös Tapion tekemisessä. 

Ah, ihania miehiä!




Perheelläni on vahvoja yhteyksiä Joensuuhun, ja siksi olemme yhdessä seuranneet kummankin Alangon veljeksen toimintaa innolla. Voisinpa jopa kehaista sen verran, että jossakin hamassa menneisyydessä (villillä 80-luvulla) isäni on myös tuntenut Alangon veljekset ihan henk.koht. Tai no, ainakin silloin tälläin hengannut heidän kanssaan.

Veljeksistä nuorin eli Ilkka ei ole ehtinyt isäni kanssa samoille apajille jo ikänsäkin puolesta: vuonna 1969 syntynyt laulaja täyttää tänä vuonna vasta 46 vuotta. Ikä ei ole tehnyt miehelle ainakaan näkyviä haittoja  sen verran kovasti hän jorasi kotikaupunkinsa lavalla. Otti yleisönsä.

Teistä muista en tiedä, mutta minulla on ainakin todella kiva juhannus. Voin ainakin lämmöllä muistella tätä festaria, jos ei muuten lämpö tunnu kohoavan!
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti