maanantai 29. kesäkuuta 2015

Luin: Ihmispeto, Thomas Müller

Thomas Müller: Ihmispeto (Bestie Mensch: Tarnung - Lüge - Strategie)

Suom.: Tiina Hakala

Ajatus kirjat, 2006


Päinvastoin kuin luulisi, useimmat heistä [rikollisista] ovat kohteliaita ja myötämielisiä, jotkut jopa ujoja, ja jotkut elävät väkivaltafantasioiden maailmassa, josta on vuosien kuluessa tullut jatkuvasti laajeneva, kaiken sisäänsä ahmiva ja tuhoava musta aukko. Siihen katoavat kaikki positiiviset tunteet, kiintymys, kaipaus, rakkaus ja koko normaali elämä - -

Kriminaalipsykologia on kiinnostanut ihmisiä oikeastaan aina. Me haluamme tietää, miksi joku ihminen tekee toiselle pahaa. Itävallan oma Hannu Lauerma, kriminaalipsykologi Thomas Müller, on haastatellut sellaisiakin ihmisiä uransa aikana, joiden kanssa kukaan ei halua toimia. Ihmisiä, joiden maailma on täysin omamme vastainen, täysin oman moraalimme ulkopuolella. 

Mitä ajattelee mies, joka murhaa ja raiskaa nuoria naisia? Tai nainen, joka tappaa entisen aviomiehensä ja jättää symbolisia viestejä rikospaikalle?

Ihmispedossa tuo urallaan varsin menestynyt Müller yrittää selostaa metodejaan ja tapoja, joilla hän on kyennyt pääsemään edes askeleen lähemmäs noiden ihmisten maailmaa.

Teknisiä asioita


Kirja on aiheeltaan koukuttava ja mielenkiintoinen, toki, se yrittää selittää sitä, miksi joku meistä surmaa toisen äkkipikaistuksissaan tai suunniteltuaan tekoaan kauan - ja miksi joitakuita myös kiihottaa tuo väkivaltainen maailma, ja heistä voi tulla jopa sarjamurhaajia.

Kirjan juonikulku on hyvin ymmärrettävä ja selkeä: Müller käy läpi mielenmaisemaansa ja uraansa esimerkkien avulla, kertoo muistojaan ja esimerkkitapauksia. Hänen uraansa käsitellään varsin yksityiskohtaisesti: se, kuinka tavallisesta partiopoliisista tuleekin FBI:n ja muiden käyttämä kriminaalipsykologi. 

Kirjan motto voisikin kuulua: Töitä tekemällä saavutat paljon. Müller on saanut urallaan paljon aikaan, mutta ainoastaan tekemällä sen eteen töitä - ja luomalla hyviä suhteita. Hän pääsi on aika nuorena haastattelemaan korkeimman turvallisuusluokituksen rikollisia.
Jens: "Minulla on ollut väkivaltakuvitelmia suunnilleen 16-vuotiaasta lähtien. Kuvittelin mielessäni kaksi naista, jotka tunsin ulkonäöltä. He olivat metsässä, olin sitonut heidät käsivarsista puuhun ja hivelin heitä veitsenkärjellä. Se oli valtapeliä."
Müller: "Kuuluiko tuohon ensimmäiseen kuvitelmaan jo haavoittaminen vai ainoastaan veitsellä hively?"
Jens: "Ainoastaan veitsellä hively." 
Kirjasta käy nopeasti ilmi pääasiat, pääpointit, joita Müller haluaa meille tuoda esille: 

1. Yleensä (sarja)rikollisten toiminnassa on kyse valtapelistä, ei niinkään rahasta tms.

2. Raiskauskaan ei välttämättä ole mitään muuta kuin vallanhimoa, ei siis seksuaalisuuteen liittyvä rikos, ja toisaalta taas murha tai kidutus voi olla seksuaalinen teko.

3. Rikolliset ovat tavallisen tuntuisia ja näköisiä ihmisiä.

Njaah...


Noh... Onhan kirja ihan jännittävä ja ajoittain myös aika kauhea, mutta ei se säväytä sen kummemmin. Ehkä kaikkein mielenkiintoisin osuus on Jarkko Sipilän kirjoittama lisäys suomalaisista rikostilastoista. Yhtä kiehtovaa on myös ne hetket, jolloin Müller kertoo esimerkein jostakin tietystä rikostyypistä tai rikollisista ihmisinä. 

Muuten kirja on vain ihan jees. Ei se ole uskomaton tai upea, tuskin edes muistan koko kirjaa enää vuoden päästä. Eräs saksalainen lehti on kirjoittanut kirjasta, että sen vuoksi "kannattaa jättää pari trilleriä väliin".

No ei kannata. Lukekaa vaikka Erik Axl Sundia tai Tuomas Rimpiläisen uutuutta, Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta. Se on minullakin lukulistalla! Müller tekee ihan hyvää työtä, mutta ei saa koukutettua lukijaansa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti