torstai 13. elokuuta 2015

Luin: Pakenevat unet, Petri Karra

Petri Karra: Pakenevat unet

Gummerus, 2012


Ooh! Aah! Voih! Kuinka upean runollista kieltä! Raakaa maailman tarkkailua, raaempaa ihmiskuvausta, hyviksiä ja pahiksia, omassa elämässään sekaisin olevia ihmisiä...

Petri Karran aiemmasta kirjasta, Kohtalonohjaaja, taisin sanoa jotain tyyliin "jännittävä ja runollinen muttei mieleenpainuva". Se ei ollut mitenkään erityisen mieleeni, muistan sen. Se ei säväyttänyt minua kuin korkeintaan kauniilla kielellään. 

Thank God, Pakenevat unet oli jotain aivan muuta kuin Kohtalonohjaaja, jotain mikä oikeasti kykeni lisäämään realismiin hitusen fantasiaa.

Tää laulu kertoo huuumesta


Nasta on vasta yläkoulussa, mutta hän tietää, mitä pitää tehdä kun oma äiti sammuu sohvalle tai sossut ovat tulemassa tekemään ratsiaa kotiin. Hän tietää, mitä naapurin Make tekee himoissaan ja haluissaan nuorille tytöille, ja kuinka kaupasta varastetaan Applen läppäri.

Hän tietää liikaa.

Pysyäkseen kasassa ja pystyäkseen hoitamaan pikkusiskoaan Nadjaa, on hänen saatava aivot täysin pellolle. Öisin, sen jälkeen kun äiti on heroiineissaan ja kaljoissaan tullut kotiin, hän piirtelee mangaa. Mangaa, joka kertoo eräästä pienestä kylästä ja siitä, kun eräs Paha Valve on vienyt kyläläisiltä mahdollisuuden uneen...

Samaan aikaan takaraivossa kutittelee ensirakkaus erääseen Veeraan, jonka äiti on kuitenkin jotain, mitä Nasta on oppinut koko ikänsä välttelemään: kyttä.

Mangaa, fantasiaa ja raakaa inhorealismia


Vau! Kuinka moni suomalainen kirjailija on kirjoittanut kirjan mangaa piirtävästä pojasta? Yllättävän harvinainen veto; yleensä kirjallisuus näyttää koko kulttuurin vain mangaa lukevien teinityttöjen harrastuksena, ei elämässään väärille poluille joutuneen pojan pakokeinona todellisuudesta.

Karrahan kuljettaa yhtä aikaa kahta täysin erilaista mutta monia yhteneväisyyksiä sisältävää tarinaa: päivisin jatkuu Nadjan tarina, öisin kerrotaan Pahan Valveen voittamisesta. Todella hieno ratkaisu kirjoittaa kirjaa! Karra on tehnyt siitä todella upean kokonaisuuden. Kaikki palat loksahtavat hyvin yhteen, eikä saumakohtia edes huomaa.

Ei minulla ole mitään pahaa sanottavaa tästä kirjasta. Se oli kaikkea mitä piti ollakin. 

Runollinen kieli katkoo sopivasti sitä raakaa realismia, missä pyöritään: narkkarien avuttomat katseet ja puhkipiikitetyt suonet. Nastan viha ja inho omaa äitiään kohtaan, äitiä, jota hän ei enää kutsu äidiksi kuin ainoastaan siskonsa kuullen. 

Se nousi iholle. Tuli sisään vahvana. 

Tätä naapurin Makea olisi voinut vielä miettiä tarkemmin: nyt Maken varsin hämärät kaupat, jotka maksetaan luonnossa, jäävät varsin pinnallisiksi. Ne eivät syvene niin hyvin kuin kaikki muu kirjassa.

Rakkaudesta


Kaikkein kauneinta kirjassa ovat kuitenkin ne kohtaukset, joissa pysähdytään hetkeksi, venytetään sitä äärimmilleen, hengitetään ja koetaan jokainen tunne vahvempana kuin koskaan aiemmin. Nastan ja Veeran rakkaus... Se on niin voimakas, syvä ja pakahduttava, juuri sellainen kuin nuorten ensirakkaus on.
He ovat pakahtua koskettamisen haluun. Viimein jokin armelias nuoruuden voima pakottaa heidät ojentumaan haparoiviin suukkoihin ja suudelmiin television heijastukset kasvoillaan. - - Vaikka Nasta on lauma liekeissä laukkaavia hevosia, turvan ja hellyyden jano pidättelee tulisia hevosia ja kukkoja tallissa. 
Lauma liekeissä olevia hevosia! Aivan taivaallinen ilmaus! Paljon kauniimpi kuin todeta vain että "Nastaa haluttaa". Voih... Upeaa.

The end


Lopuksi voisimme palata takaisin tähän maailmaan ja todeta näin yksinkertaisesti, että kyllä, nautin suunnattomasti Petri Karran kirjasta. Se on puhdasta taikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti