perjantai 13. marraskuuta 2015

HLBTI-kirjallisuus trendinä?

Uusimmassa Kirjasto-lehdessä vanha homo ja uusi nuori homo keskustelevat HLBTI-kirjallisuudesta, identiteetistä ja homojen oikeuksista. Otsikolla Sateenkaaren äärellä kulkeva artikkeli on luettavissa netissä: http://kirjastolehti.fi/artikkelit/artikkeli/606/sateenkaaren-aarella/

Tämähän on vallan hieno asia, totta kai. Monen kaupungin kirjastoon on ilmestynyt viime vuosina Sateenkaarihyllyjä ja muuta mukavaa. Kuten toinen haastateltavista, 54-vuotias Krister Karttunen, toteaa, oli hänen nuoruudessaan lähes mahdotonta löytää mitään aiheeseen viittaavaakaan. Itse historiaa tutkineena ja varsinkin hlbti-historiasta kiinnostuneena voin todeta, etteivät olot tuolloin olleet helpot. 

Tosin, jos miehillä oli pulaa seksistä, he kyllä löysivät sitä. Ja löytävät vieläkin, sen voin taata, sen verran hyvin tunnen homopiirien elämää.

Jos ja kun sateenkaarihyllyt yleistyvät koko Suomessa, tulee nuorten identieetin löytämisestä ja itsensä hyväksymisestä entistä helpompaa. Internet on täynnä pahaa, väärä tietoa ja ihmisiä, jotka haluavat vahingoittaa meitä. Kirjallisuus on paljon tarkempaa, kun kirjoitukset ovat ensin käyneet läpi monen moisten kustannustoimittajien seulan. Anonyymit nettivihaajat eivät voi vahingoittaa meidän itsetuntoamme, eihän?


Ei massatuotantoa, kiitos!


Kuitenkin pitäisi muistaa, miten kävi dekkarien ja fantasiaromaanien kanssa: kun tarjontaa ja eritoten kysyntää oli paljon, laatuvaatimuksia höllennettiin, ja nyt moni nuortenfantasia on täyttä huttua. Samaa ei saa käydä HLBTI-kirjallisuudelle. Kuten mainitsin jo aivan blogiurani alussa, kirjoittaessani Salla Simukan Lumikki-triogiasta, kirjallisuuteen ei saisi syntyä "homokiintiöitä". Se ei ole kenenkään etu.

Homous ei ole trendi eikä siitä varsinkaan saa kirjoittaa ilman syvempää tietämystä. Vielä tarkempaa on transsukupuolisuudesta kirjoittaminen. Älkää kirjoittako meistä, jos ette tiedä, keitä olemme. Olen lukenut joitakin aivan surkeita opuksia, joissa ei oltu vaivauduttu tutkimaan ja ottamaan selvää, mitä todella on olla transsukupuolinen.

Juuri ensi keväänä on Siri Kolulta ilmestymässä transmiehestä kertova yhden päivän romaani Kesän jälkeen kaikki on toisin. Olen syvästi pettynyt, jos hän ei ole ottanut tarkkaan selvää transsukupuolisuuden syvimmästä olemuksesta. Se ei ole pelkästään sitä että "olen syntynyt väärään kehoon", päinvastoin, esimerkiksi minä koen, että kehoni on oikea mutta yhteiskunta on väärä. 

Kunnioitan valtavasti ihmisiä, jotka uskaltavat kirjoittaa hlbti-asioista. Niistä saa ja pitää puhua ja kirjoittaa - mutta pitää muistaa myös laatuvaatimukset. Mitä tahansa ei saa uskoa, eikä kuka tahansa saa niistä kirjoittaa. Tämä on herkkä asia.

4 kommenttia:

  1. Alan yhä enemmän toivoa, että tuo sinun alkuesittelyn lauseesi toteutuisi: "Unelmoi esikoiskirjan julkaisusta."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marjatta! Tuo oli erittäin kauniisti sanottu! Minäkin toivon samaa...

      Poista
  2. Minä kyllä koen syntyneeni väärään kehoon, ihan kokonaan enkä vain osittain. Yhteiskunnassa taas en koe olevan mitään vikaa. Jos vain saisin toimivan peniksen, olisin onnellinen. Joskus tuntuu, että osa transsukupuolisista näkee vain oman kokemuksensa jonain autenttisena transsukupuolisuutena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lainkaan sano, etteikö niinkin kuin sä tunnet voisi tuntea. En ole halunnutkaan antaa kokonaiskuvaa transihmisistä - tämä on vain mun mielipide asiasta. Sen ei tulisi pahoittaa kenenkään mieltä. Totta kai sä saat kokea toisella tavalla - mielipiteiden moninaisuuskin on rikkaus!

      Poista