keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kevään uutuudet 2016 - transmiehiä, trillereitä ja Tummaa

Ah! Uutuuskirjojen listaamisesta on tullut todella nautittava osa bloggaamista. Se on vähän niin kuin joulu, kun pääsee kahlaamaan eri kustantamojen uutuuksia. 

Jouluksi toivon lahjaksi Henri Alénin keittokirjaa Vuoden keittokirja. Twitterissä moni hehkuttaa sitä! Samaan syssyyn tahtoisin myös aikuisten värityskirjankin... Ihan sen kunniaksi, että olen kohta ollut puoli vuotta aikuinen (heh).

Tämän syksyn uutuuksista en ollutkaan niin tyytyväinen, joten toivoin ja odotin, että kevään kuvastoissa olisi jotain kivempaa. Ja niin olikin! Jouduin jopa karsimaan hieman listaani, kun en halunnut tästä liian pitkää. Tässä parhaimmat palat:


Otava


Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (maaliskuu)

Tästä kirjasta olen jo puhunutkin ja sitä pohtinut: Osaako Kolu kirjoittaa transsukupuolisuudesta? Peetu eli syntymänimeltään Petra tietää olevansa poika, mutta Suomen idioottimaisten lakien mukaan kukaan alaikäinen ei voi korjata sukupuoltaan. Kirja kehittyy isä-poika-suhteen ympärille. Kirjoitan teille keväämmällä postauksen omasta, sekavasta tilanteestani, joka on lähes samanlainen kirjan tilanteen kanssa.

Antti Ritvanen: Miten muistat minut (maaliskuu)

En yleensä pidä sukupolviromaaneista enkä "äiti sitä, äiti tätä" -tarinoista, mutta tämän voisin lukeakin. Kirjailija Marjatta Aallon poika, Jesse, on koko lapsuutensa tullut torjutuksi ja hylätyksi. Kun äiti kuolee, alkavat solmut aueta ja Jesse kerrata äiti-suhdettaan.

Kalle Lähde: Happotesti (tammikuu)

Happotesti pohjautuu Lähteen omiin kokemukseen alkoholismista. Synkäksi ja koskettavaksi kehuttu kirja kuvaa, miten alkoholistin elämä murtuu pala palalta. Työ, vaimo, elämä... Olen omassa elämässäni törmännyt niihin, jotka juovat koska ei ole muutakaan. Se on erittäin surullista.


Kati Hiekkapelto: Tumma (maaliskuu)

Kolmas Anna Fekete -tarina! Fekete matkustaa kotikaupunkiinsa Serbiaan ja törmää sielläkin salaisuuksien, historian ja rikoksien mutkikkaaseen maailmaan. Tätä odotan myös jännityksellä: Pitääkö Hiekkapellon ote vielä kolmannessakin kirjassa?

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (maaliskuu)

Metsästä löytyy kuollut pikkutyttö, jonka kaulassa roikkuu lappu: "Minä matkustan yksin." Pian löydetään toinenkin lapsi. Holger Munch ryhtyy tutkimaan tapausta, joka saattaa pian koskettaa hänen omaakin lapsenlastaan... 



WSOY


Mooses Mentula: Jääkausi (heinäkuu)

Kiusaamiseen liittyviä romaaneja ei ole koskaan liikaa. Kiusaaminen koskettaa jokaista meistä. Kiusatun Helmen ja keski-ikäisen opettaja-Juhan tarinat sotkeutuvat toisiinsa hämmentävin seurauksin. Mikä on ystävyys? Mikä on petos?

Maritta Lintunen: Takapiru (helmikuu)

Mahtavaa, novelleja! Lintusen novelleissa häilytään ikuisen kysymyksen äärellä: Mikä on oikein ja mikä väärin? Ihmiset ovat arvaamattomia, itsekkäitä ja ahneita aina traagiseen loppuun saakka.

Aapo Roselius, Oula Silvennoinen, Marko Tikka: Suomalaiset fasistit - mustan sarastuksen airuet

Lapuan liike, IKL... Suomalainen fasismi oli kauan tabu aihe, mutta aikanaan sillä oli paljonkin kannattajia. Suomalaisen fasismin historiaa. Odotan tätä teosta enemmän kuin innolla!

Tammi


Katri Lipson: Detroit (maaliskuu)

19-vuotias Timothy halvaantuu jääkiekkopelissä vakavasti. Romaanissa on mukana skandaaleja, ystävyyttä ja petosta. Ei mikään ihan tavallinen kiekkokirja siis... Mielestäni yksi tämän kevän must-luettavista. Voiko ystävyys loppua, kun kaveria ei kiinnostakaan Timothyn ongelmat?

Gummerus


Mila Keränen: Kapteeni (tammikuu)

Johan on merta ja seikkailuja kaipaava merimies, johon Greta rakastuu. He menevät naimisiin, mutta Johanin mieli kaipaa meren ääreen, johonkin tuntemattomaan. Vuosia kestävä rakkaustarina, meri ja saaristo. Jos merimies ei tule meren luo, meri menee miehen luo...

Karisto

Marja Leena Virtanen: Verho (helmikuu)

Olan vanhemmat ovat kuolleet, ja nyt hän asuu isoisänsä ja mummin kanssa. Jokin vanhempien kuolemassa kuitenkin hiertää, mutta Ola ei tahdo muistaa, ei tahdo tietää. Ankarasta ja tiukasta isoisästä kuiskitaan kylällä kaikenlaista... Mikä on totta? Tragedia paljastuu vähitellen.


Like


Juha Siro: Idoli (helmikuu)

Epätoivoinen ja raastava rakkaustarina, joka pakkomielteisyydessään ajaa hulluksi. Malli Maria ja entinen huippustara, laulaja Tuomas päätyvät suhteeseen, joka ei voi päättyä hyvin.

Mika Pekkola: Pyhän Antoniuksen tuli (helmikuu)

Pyhän Antoniuksen tuli on hieman erilainen, kauas historiaan sijoittuva mysteeritarina. Pekkola on lukenut itsensä ihan tohtoriksi asti historian alalta, joten tuntemusta asiaan löytyy. Euroopassa leviää mysteerinen tauti - myöhemmin rutoksi kutsuttu - joka tappaa kaikki, sekä syntiset että hurskaat. Samaan aikaan kirkko kiristää otettaan ja ryhtyy kamppailemaan pakanoita vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti