torstai 31. joulukuuta 2015

Kissamaisen hyvää uutta vuotta! t. kisu

Olin tuossa jokunen tovi sitten hoitamassa soitonopettajani kissaa. Näiden hassujen kuvien kautta toivotan kaikille oikein riemukasta ja kissamaista uutta vuotta!


Purr! Sinä et mun leluani vie!

Annas kun mä venyttelen.



Olen linssikatti!



sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Luin: Tabu, Timo K. Mukka

Timo Mukka: Tabu

Gummerus, 1965 (uusittu painos 2014)


Tein ysiluokalla Timo K. Mukasta jonkun pienen kirjallisuusesitelmän, koska kukaan muu ei tahtonut sitä. Mukka liittyy mielessäni suomalaisten melankolisten taiteilijoiden joukkoon siinä missä liittyvät Unto Mononen, Uuno Kailas, Rauli Somerjoki ja monet muutkin. Olen aina kokenut heidät hyvin läheisiksi itselleni, koska inspiroidun melankoliasta, enkä yritäkään väittää kirjoittavani mitään muuta kuin realismia, jopa naturalismia, jos sille päälle satun.

Mukan tuotanto on aikanaan aiheuttanut paljonkin kohua. Uskonto, isänmaa ja puhtaat, suomalaiset arvot sekoittuvat Mukan romaaneissa irstauteen, seksuaalisuuteen ja lihallisuuteen. Tabussakin, aivan kuten klassikkoteoksessa Maa on syntinen laulu, on teemoja, jotka ovat varmasti aiheuttaneet pientä ja suurempaakin älämölöä.

Jos Jaakko Ilkka olisi ollut Suomen ensimmäinen kohujulkkis, ei Mukka olisi paljoakaan hävinnyt hänelle. 


Tabuista


Mukan tuotannossa on aina mukana kristillisyys, harras usko Jumalan johdatukseen. Milkan ja äidin elämässäkin uskonto näyttelee vahvaa osaa: Milka rukoilee usein ja pohdiskelee rukouksissaan suhdettaan Jumalaan ja miehiin. Kanttori Malmström kosiskelee ensin äitiä ja sitten – kun Milka äkisti niin haluaa – ottaa vaimokseen nuoren tyttären. Malmström puhuu hartaasti ja katsoo kauniisti – ja on hänkin himojensa orja, haluaa jo heti hääyönä Milkan povelle, vaikka tyttö ei jaksaisi

Nopea naimisiinmeno takaa sen, ettei Milkan lapsesta tule äpärälasta, aviotonta lasta, vaan kanttori ja nuori nainen menevät kunniakkaasti naimisiin ennen lapsen syntymään. Tämä toki viittaa historian havinaan ja tuohon aikaan niin kovin yleisiin moraalisääntöihin.

Kirjan mielenkiintoisinta antia ovatkin juuri nämä kirjoittamattomat säännö, jotka kertovat paljon suomalaisten silloisesta moraalintajusta. Silloin ei sallittu aviotonta seksiä, ja miehet olivat perheen kuninkaita. Kanttorikin tuli kosimaan Milkan äitiä varmana siitä, että saisi hänestä vaimon itselleen. Kaikkea leimaa sovinistinen ilmapiiri, naiset eivät saisi päättää seksielämästään eivätkä siitä, kehen rakastuvat. Avioliitot näytetään järkiliittoina.

Mukan kieli pysyy koko romaanin hyvin samankaltaisena ja tasapaksuna, ilmeettömänä ja neutraalina kirjakielenä. Mukan vahvuus ei olekaan kielen värikkyydessä tai ilmeikkyydessä vaan ihan jossain muussa. Miehen vahvat lajit ovat tulkinnallisuus, symboliikka ja tunteiden esittäminen pienin elein. Ei tarvita suurta ja laajaa kerrontaa tai konstikkaasti kikkailtuja dialogeja, vaan pieniä ja herkkiä eleitä – Mukka laittaa ihmiset tekemään sen, mitä haluaa.

Tabu onkin karun kaunis kirja. Kylmä, kova mutta ei tunteeton. Nykylukijan silmää pistävät eniten Milkan ja äidin kehnot olot ja sovinistinen maailmankuva, missä naiset jäävät rannalle ruikuttamaan kadonnutta rakasta. Onko Mukka halunnut puuttua tähän maailmankuvaan? Vai onko hän halunnut olla itsekin osa sitä, näyttää, ettei rakkaus kannata vaan kannattaa ottaa miehekseen se, jolle kelpaa? Vai haluaako hän vain yksinkertaisesti kertoa yhden perheen traagisen tarinan? Yllättävän harvalla kirjalla on suoranaista teemaa tai syvempää merkitystä: lukijat luovat itse syvemmät merkitykset päässään.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Jee! Värityskirjoja!

No joo, myönnän olleeni trenditietoinen ja massaa, kun minäkin halusin itselleni tuon koko syksyn puhutuimman kirjauutuuden: aikuisten värityskirjan. Mutta koska olen koko ikäni ollut vastarannankiiski ja kaikkea muuta kuin massaa, niin annoin itselleni luvan tähän hemmotteluhetkeen.

Mikä olisikaan paras tapa aloittaa joulun pyhät kuin värittämällä! Pyysin joulupukilta kilttinä lapsena aikaistetun joululahjan, ja sain ihan oman värityskirjan! 



Nyt on vain pakko myöntää, että olen aivan surkea värittämään ja piirtämään. En koskaan ole ymmärtänyt esimerkiksi varjostuksia, perspektiiviä tai sitä, miten joku voi pystyä värittämään ilman että värittää reunojen yli! Oma tuherteluni näyttää aina kuin viisivuotiaan aikaansaannokselta. Oma poikaystävänikin osaa paremmin piirtää! Ja se on sentään insinööri!

Onneksi aikuisten värityskirjan tarkoituksena ei ole se, kuka on paras värittäjä tai edes se, kuinka nopeasti saa väritettyä, vaan värittämisen kuuluu olla rauhoittavaa ja rentouttavaa. Huomasin aivan aluksi, etten pysty siihen: en pysty tekemään jotain ilman vertailua toisiin tai ilman, että muistelen kuvisopejen oppeja. "Älkää värittäkö reunojen yli." "Muistakaa käyttää vastavärejä!" 

Peruskoulun ja lukion luovuutta tappava jälki on varsin murskaavaa. Kesti muutamankin kerran, ennen kuin oikeasti pystyin antamaan itselleni luvan olla olematta paras. Tai edes olla yrittämättä sitä.

Ja olihan se lopulta varsin rentouttavaa, vaikka olenkin kärsimätön, enkä jaksa ikinä värittää loppuun sitä mitä olen aloittanut. 


perjantai 18. joulukuuta 2015

Syksyn tapahtumien summaamista ja joululoma!


Auringonnousu Savossa 17.12. Vielä ainakin lunta!

Vihdoin alkoi se kaikkien pienten ja isojen lukiolaisten odottama asia - joululoma. Minulle se on viimeinen joululoma, jolloin voi oikeasti olla teini ja angstaava nuori ja dataava, koko jouluaaton koneella viettävä lukiolainen - ensi jouluna pitäisikin olla jo itsestään vastuun kantava yliopisto-opiskelija (hahah).

Koko teini-iän karikkoisten ja loskaisten jouluaattojen yli olen purjehtinut koneen äärellä milloin missäkin some-palvelussa. Se on minun tapani rentoutua. Kirjoittamaan ja lukemaankin pääsen, toivon mukaan, vaikka tässä vaiheessa haluan vain nukkua. Ja nukkua. Ja nukkua vaikka aattoon asti. 

On ollut kieltämättä raskas ja outo syksy. Olen joutunut olemaan sairaslomalla juuri silloin, kun pitäisi olla kaiken tiedon itseensä imevä abi. Se on hiertänyt sekä fyysistä että eritoten henkistä hyvinvointiani.

Olen myös joutunut aikuistumaan kuin yhdessä yössä, kun kertarysäyksellä rakastuin itseäni 15 vuotta vanhempaan mieheen - ja miehen mukanahan aina tulee anoppi. Minun anoppini on mukava ja hauska täti, ja perhepäivälliset hänen luonaan ovat olleet todella kivoja, mutta olen joutunut tarkoin pohtimaan omaa ikääni: vielä muutama kuukausi sitten minä olin se, joka poistui ruokapöydästä heti kun oli mahdollista omaan huoneeseensa, ja se, jolle voivoteltiin "oletpa sinä kasvanut" tai "kyllä se aika vain kuluu nopeasti".

Nyt minä olen se, joka istuu niin kuin aikuiset ruokapöydässä ja kuuntelee, kun poikaystäväni veljen lapsille voivotellaan kasvusta ja ajankulumisesta.

Olen myös pohtinut paljon sitä, kuinka pahasti elän kaksoiselämää, nyt pahemmin kuin koskaan. Elän lähes täysin aikuisena miehenä samaan aikaan, kun vanhempani luulevat minun olevan teini-ikäinen tyttö.

Valheiden verkkoa on vaikea purkaa...

Noh, se siitä sitten. Kahtena seuraavana viikkona voin oikeasti vain rentoutua ja tehdä mitä tahdon, mikä kuulostaa korviini varsin taivaalliselta.

Ihanaa (toivottavasti lumista) joulunaikaa kaikille, ja jatketaan aivan pian kirjojen parissa! Kunhan ehdin niitä lukeakin...