lauantai 30. tammikuuta 2016

Koulun seksuaalivalistus - paljon hyvää ja paljon parannettavaa

Koulujen seksuaalikasvatus, ah. Asia, joka vaivaannuttaa, huvittaa - ja ärsyttää ainakin niitä vanhempi-raukkoja, jotka joutuvat kiusallisten kysymysten kohteiksi. Jotka raapustavat nimensä oppilaan tuomaan, seksuaalisaiheiseen terveystiedon kokeeseen paperiin vilkaisematta.

Vaan miten hyvää suomalainen seksuaalivalistus on?

Minun omista seksuaalivalistuksestani ei ole montaa vuotta. Muistan, että kasiluokalla, siis neljä vuotta sitten, kävimme yhdessä luokan kanssa pakolliset ehkäisy- ja seksiasiat läpi. Pakollisella lukion terveystiedon kurssilla sitä ei opeteta. Jos tahtoo, voi ottaa terveystiedon kursseja lisääkin, mutta jos ei maksasyövät eivätkä tupakka-aiheiset diaesitykset kiinnosta, ei saa tietoa myöskään sukupuolitaudeista ynnä muista.

Puhumattakaan sateenkaariasioista. Ja niistä minä kyllä puhun.

Koulun seksuaalivalistus on noh... aika jämähtänyttä. Tuossa jokunen vuosikymmen sitten, silloin kun suurin osa teistä lukijoista on käynyt koulunsa, suomalainen seksuaalivalistus rynnisti kovaa eteenpäin ja ohitti jopa monet Pohjoismaat. Esimerkiksi AIDS-tietous oli paikkansapitävintä juuri Suomessa, ja suomalaiset lääkärit olivatkin mukana kehittelemässä ensimmäisiä lääkkeitä sen hoitamiseksi.

Mutta sitten vauhti tyssäsi. Koulutuslaitos uskoi, että kaikki on opittu, kaikki tiedetään ja vanhalla pärjätään. Maailma vain tuppaa muuttumaan kovempaa kuin koskaan.

Koulun seksuaalivalistuksesta puuttuu monia todella tärkeitä, nykyajalla tyypillisiä piirteitä:


1. Porno


Missä on porno? Eivätkö opet uskalla puhua siitä? Kasiluokkalaiset nuoret ovat juuri niitä, jotka kokeilevat rajojaan - ja oppivat herkästi vääriä käytösmalleja mm. pornosta. Entä kuka kertoo oppilaille, milloin kyseessä on pornoaddiktio ja milloin tavallinen 

Porno ei ole vain pahitteeksi eikä sitä pidä leimata kaiken pahan aluksi ja juureksi. Silti sen käyttöön liittyy suuria riskejä, ja on väärin olettaa, että "aika kasvattaa lapsista aikuisia". Näin ei käy. Pitää huomata myös sukupuoliroolit: eivät pelkästään miehet katso pornoa. 


2. Sateenkaarevuus!


Sukupuoliroolit jyräävät edelleen todella vahvasti koulun arjessa. Minulla jos kellä on siitä paljon kokemuksia. Olkaa niin kilttejä, älkää olettako ihmisistä mitään. Älkää sitä, että he ovat heteroja/luterilaisia/maahanmuuttajia/naisia/miehiä. Koulun seksuaalivalistus on niiiin kaukana siitä, mitä sen pitäisi olla tämän asian suhteen. Ei puhettakaan transihmisistä eikä sukupuolen moninaisuudesta.

Esimerkiksi minä sain tietoa asiasta netin kautta, juuri silloin, kun olisin tarvinnut jonkun aikuisen joka kertoisi näitä asioita minulle. Että ei, en ole vajaavainen enkä huono, olen vain minä.


3. #Lääppijä


Kuka arvasi, ettei koulussa puhuta tarpeeksi seksuaalisesta ahdistelusta? #Lääppijä on ollut viime viikkoina kovassa nousussa, eikä ihme. Asia ei muutu eikä tule muuttumaankaan, jos seksuaalisesta häirinnästä ei voida puhua julkisesti myös koulussa ja jopa eritoten koulussa. Olen nähnyt liikaa sitä, että naisopettajien ulkonäköä haukutaan hirvittävillä sanankäänteillä. Olen nähnyt myös, kun luokan tytöt pommittavat laihaa ja ujoa poikaa flirttiehdotuksilla ja kuumilla viesteillä, ja poikaraukka luulee niiden olevan tosissaan - kunnes kaikki leviää nettiin ja poika masentuu.

4. Ei pelkkää yhdyntää


Tämä unohtuu monilta pariskunniltakin: seksi ei ole pelkkää yhdyntää. Parhaimmat seksikokemukseni ovat olleet juuri niitä, jolloin pelkkä lämmin, mukava hieronta on riittänyt. Ei ole tarvinnut edetä mihinkään. 

Kouluissa on pikku hiljaa ruvettu puhumaan asiasta enemmän ja enemmän, mutta kehitys on hidasta. Edelleen seksuaalivalistus on penis-emätin-lähtöistä, jossa ei ole muita vaihtoehtoja kuin työntää se kalu sinne pilluun tai olla työntämättä.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Pääsen vaikuttamaan!

Olen aina tiennyt, että elämäntavoitteeni on tehdä maailmasta parempi. Edes hiukan. Edes silleen kuin minä yksin pystyn tekemään. Ja nyt tämä tavoite on vieläkin lähempänä, koska voin kaikille iloisena tiedottaa:

Minut on valittu Setan nuorisotoimikuntaan kaudelle 2016-2017!

Setan nuorisotoimikunta on siis nimensä mukaisesti toimikunta, jonka tarkoituksena on parantaa varsinkin sateenkaarinuorten asemaa. Pääsen siis ihan oikeasti vaikuttamaan! Pääsen oikeasti tekemään maailmasta parempaa!

Olen hyvin, hyvin onnellinen valinnastani. Minun pääteemani ovat transihmiset ja transnuoret, joiden oikeuksia puolustan viimeiseen asti. Toivottavasri työni nuorisotoimikunnassa kantaa hedelmää!

Lisätietoja asiasta tulee varmasti, jahka pääsen itse toimintaan käsiksi. Sitä odotellessa voin vaikka hyppiä riemusta!

maanantai 18. tammikuuta 2016

Varaslähtö armeijaan: Epäkelpo aines, Janne Huilaja

Janne Huilaja: Epäkelpo aines

Karisto, 2011

Novelleja


Armeija. Tuo miljoonien tarinoiden tyyssija ja, kuten Janne Huilaja hyvin sen esittää, maailma mikrokoossa. Hien ja ammusten seasta löytyy kiusattuja ja kiusaajia, pomoja ja alaisia. Herkkiä ja mahtailevia, machoja ja hiirulaisia. Niitä, joille nauretaan ja ne, jotka nauravat.

Huilaja on ottanut novellikokoelman aiheekseen juuri armeijan; hän kertoo kuusi tarinaa nuorista miehistä, joiden elämää armeija värittää vähintään sen pakolliset kuusi kuukautta. Yksi tarina kullekin kuukaudelle. 

Tässäpä oiva lahja nuorelle ja innokkaalle (heheheh) alokkaalle, joka tänä kesänä astuu palvelukseen! Olen juurikin sitä ikäluokkaa, jonka tehtävänä on tämän vuoden aikana aloittaa rakas inttiaika. Itselläni ei ole mitään kokemusta koko asiasta, eikä paljon haluakaan mennä alikessujen tykinruuaksi.

Jos olisin kuitenkin biologinen mies, menisin sivariin. En niinkään mistään periaatteellisesta syystä, vaan ihan koska tuntisin siellä itseni paljon hyödyllisemmäksi. Suurimmat lihakseni kun sijaitsevat aivoissa.


"Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin ellun kanat..." Koskela


Menin ja näin heti mistä kiikasti. Aikion reitti oli eri kuin meillä; sen ensimmäinen rasti oli täysin päinvastaisessa suunnassa. - - Sanoin Aikiolle:  
- Sinun pitää kattoa tästä uusi suunta. Matka sulla tuplaantuu.
-Triplaantuu, Mäntylä oikaisi. 
- Eikun niin, minäkin laskin. Näin Aikion ilmeestä ettei se ymmärtänyt edes sitä. 
- Paljonko tästä sitten tulee? se kysyi 
- Onhan sulla kartta, Mäntylä sanoi. - Kato. Alhaalla se moninollanen on mittakaava.  
Aikio vilkaisi karttaa ja sanoi perkele. 
- Paljonko? Mäntylä kysyi. Aikio ei vastannut. 
- Kymmenisen kilometriä, päästin sen piinasta. Aikio voihkaisi.
Novelli, jossa kuvataan Aikio-reppanaa, Mäntylä-suurisuuta ja minäkertoja-Maatelaa, on varsin hyvä esimerkki kokoelman novelleista. Janne Huilajan novelleissa päähenkilö on usein aivan eri kuin se, jonka näkökulmasta asiaa katsotaan. Yllä olevan novellin varsinaisena päähenkilönä toimii Aikio, jota kaikki muut armeijakaverit pitävät ressukkana ja vähän kömpelönä, jota voi hyvillä mielin kiusoitella ja jolle voi hyväntahtoisesti nauraa. Novellin kertoja on kuitenkin Maatela, joka yrittää tasapainotella Aikion ja rääväsuu-Mäntylän välillä.

Toinen aivan yhtä hieno esimerkki on kokoelman niminovelli, Epäkelpo aines, jota minä pidin ehdottomasti kokoelman parhaimpana novellina. Taas kerran asetelma on sama: varsinainen päähenkilö on eräs Vanhala, kun taas kertojana toimii hänen varusmieskaverinsa. Huilaja on todella taitavasti kuvannut ihmistä niin, ettei hänen todelliset tunteensa tule esille. Hän kuvaa Vanhalaa, aivan kuten Aikiotakin, toisen ihmisen silmin, jolloin Vanhalan todelliset motiivit ja tunteet eivät tule esille.

Ja loppu jää lukijan tulkinnan varaan.

Oikeastaan novellien tarkoituksena on se, ettei lukija tiedä kaikkea, eikä tule tietämäänkään. Tässä näkee hyvän esimerkin myös näkökulman tärkeydestä ja siitä, miten näkökulman valinnalla voi vaikuttaa lukijakokemukseen. Rakastuin heti Huilajan tapaan käyttää näkökulmaa ja arvoituksellista loppua. Ah!

"Nys'sää vast oikke suuri valhei juttele." Hietanen


Silmiinpistävin asia, minkä novelleista nostaisin esille, on murre. Valitsin postaukseeni tarkoituksella fraaseja Tuntemattomasta sotilaasta, tuosta opuksesta, jonka murrekuvaus ja murteiden käyttö ohjailevat edelleen suomalaisen kirjallisuuden puhujia. Janne Huilaja on itse kotoisin Kittilästä, joten Lapin murre sopii kirjaan kuin nenä päähän - tai piähän, jos miun murteella puhutaan.

Novellien kieli tuo mieleen myös Rosa Liksomin Lapin murretta ja stadin slangia yhdistävät novellit tai Anna-Liisa Haakanan romaanit. Puhekieliset repliikit saavat ihan uutta nostetta, kun kirjailija käyttää murretta tai edes puhekielisiä ilmauksia, tapauksesta riippuen. Myös eri puhekielillä leikittely tuo usein kaivattua vaihtelua: voi esimerkiksi pohtia, kuinka nuoren ja jo aikuistuneen puheet eroavat toisistaan.

Huilajan novelleissa korostuukin nimenomaan dialogit, ja dialogeissa mies on taitavimmillaan. Upeaa sanansäilää puolin ja toisin! Turpa kiinni, perkele, ole jo hiljaa, lainaa yks nortti. Upeaa repliikkien tykitystä!

"Antaahan tyttö, jos se äitiinsä tulee, ja jos se taas isäänsä tulee, niin suorastaan pyytää." Kaarna


Huilajan novellit ovat varsin synkkiä ja karuja, mutta niissäkään ei unohdeta armeija-aikojen mukavia puolia: lomia, naisia, viinaa. Useimmiten nämä kolme asiaa, varsinkin yhdistettynä keskenään, tuovat kuitenkin enemmän harmia kuin hauskanpitoa... 

Karuus ja synkkyys yllättävät. Positiivisesti, ainakin minut. Yllättävän synkät loput hätkähdyttävät ja saavat novellien tapahtumat näyttämään aivan joltain muulta kuin ne alussa olivatkaan. Eri ihmisten tekemiset ja sanomiset asettuvat aivan uuteen valoon.

Lopputulemana voisikin hyvin sanoa: Novellikokoelma oli piristävää luettavaa nyt, kun koulu painaa päälle ja lukujumista pitäisi päästä eroon. Huilajan novellit koskettivat ja osin naurattivatkin - ja näyttivät armeijan kuitenkin varsin inhimillisenä paikkana.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Luin: Marraskuun neljännen vastainen yö, Karin Fossum

Karin Fossum: Marraskuun neljännen vastainen yö (alk.per. Natt til fjerde november)

Suomentaja: Katriina Savolainen

Johnny Kniga, 2005 


Marraskuun neljännen vastainen yö sopi mainiosti joululoman viimeisiin päiviin, jolloin pakkasraja alkoi kivuta kohti -30 astetta ja yöt tuntuivat todellakin hyytäviltä. Aivan yhtä hyytäviltä kuin on koko romaanikin.

Marraskuun neljännen vastaisena yönä 17-vuotias Jonna Moe katoaa. Ei viestiä, ei ruumista, ei johtolankoja. Ei mitään, mihin poliisi voisi edes tarttua selvittääkseen juttua. Jonnan vanhemmat, Jon ja Magnhild, ovat jo vuosia pitäneet toisiaan itsestäänselvyyksinä, samoin lastaan ja koko perheidylliä. Jonnan katoaminen vyöryttää vanhempien niskaan syyllisyyden, vihan, epätietoisuuden ja painajaiset. Mitä Jonnalle on tapahtunut? Selviävätkö he yhdessä tästä koettelemuksesta, vai onko heidän aikansa erota?

Marraskuun kylmiä pakkasia


Romaanin nimi on suora suomennos norjankielisestä alkuperäisnimestään, ja se sopii kirjalle kuin nakutettu. Olen jo monesti tunnustautunut pitkien kirjan nimien ystäväksi, eikä tämä tee poikkeusta. "Marraskuun neljännen vastainen yö" tuo kirjalle samaa mystisyyttä ja kylmyyttä kuin on koko kirjassa muutenkin. Samalla se kertoo koko ydinjuonen: sekä lukijan, poliisin (jota ei tässä kirjassa näytetä kuin mainintana) ja vanhempien on saatava tietää, mitä sinä iltana tapahtui.

Vanhempien varsinkin jos keiden. Karin Fossum on tullut suomalaisille tutuksi dekkareistaan ja varsinkin Konrad Sejer -romaaneistaan, mutta tässä romaanissa hän antaa tilaa uhrien vanhemmille ja heidän ajatuksilleen. Varsinkin isän, Jonin, ajatukset näytetään juuri niin rehellisinä, paljaina ja kammottavina kuin voi kuvitella uhrin vanhemman ajatukset olevankin. Fossum kirjoittaa niin taitavan tarkkaa ja pistävää, juuri se se sana on, pistävää tekstiä, etten voi kuin haukkoa henkeäni.

Jonilla oli monenlaisia tunteita. Surua ja voimattomuutta. Epätoivoa ja syyllisyyttä. Hän vaipui vieläkin kuvitelmiinsa. Se oli kuin päihtymystä josta hän oli tullut riippuvaiseksi. Tuskaa mutta pakoa yhtä kaikki. Hän yritti kehittää muita, hyviä kuvia joiden kanssa oystyisi elämään. Että Jonna oli hyvässä tallessa eikä kärsinyt mistään. Se oli vaikeaa, ne kuvat olivat hyvin tiukassa.
Fossumilla on hyvin samanlainen halu kuin minullakin kirjoittajana: halu laittaa ihmiset kyselemään itseltään alituiseen kaikkea. Minä en osaa sitä taitoa niin hyvin kuin Fossum osaa, kysyessä kysymyksiä pitää tietää milloin on aika lopettaa. Ettei kysymystulvasta tule ihan järjetöntä.
Miten surkea minä olen ollut? hän ajatteli. Merkitsinkö minä Jonnalle yhtään mitään? Olenko minä nähnyt hänet kunnolla, olemmeko me pitäneet tytärtämme itsestäänselvyytenä? Montako kertaa minun pitää nähdä hänen kuolevan? Lopun ikäänikö?
Loppua kohden kirjan kireä, upean taitavasti punottu tunnelma horjahtelee ja kaatuilee - ainakaan minusta loppu ei täyttänyt kaikkia odotuksiani noin niin kuin lukijana. Se ei ollut niin hieno ja intensiivinen kuin alkupuoli, mikä on sinänsä harmi, koska olisin halunnut sen jatkuvan aivan loppuun.

Lopputulema


Marraskuun neljännen vastainen yö oli ensimmäinen lukemani Karin Fossum -romaani. Ja lainasin heti kirjastosta toisen. Mitäpä se sitten kertoo? Taisinpa rakastua Fossumin ihanaan kirjoitustyyliin ja jännitykseen. Toivottavasti Konrad Sejer -romaanitkin ovat yhtä hienoa kuin tämä, irrallinen teos.