keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Luin: Suuntatähti, Kyösti Mäkimattila

Kyösti Mäkimattila: Suuntatähti

Aurinko-kustannus, 2013


Ihastuin tangokuningas Kyösti Mäkimattilan toiseen, vuonna 2014 julkaistuun runokokoelmaan Rakkaani. Se osui ja upposi, kuten voi huomata silloisesta blogipostauksestani: http://kirjoitanjaluen.blogspot.fi/2014/07/luin-tangokuningas-runoilee-rakkaudesta.html

Nyt tartuin Mäkimattilan aiempaan, ensimmäiseen runokokoelmaan Suuntatähti, jonka bongasin jostain lehtihaastattelusta. Näiden kahden kokoelman välillä on havaittavissa selvää kasvua ja kehitystä; Mäkimattilan kädenjälki ei vielä ensimmäisessä kokoelmassa ole niin tarkkaa ja kaunista kuin toisessa.

Kokoelmaan on kerätty sekä runoja että lyriikoita, joita Mäkimattila on tehnyt monelle bändille myös tangokuninkuudensa jälkeen. Selvästi on kuitenkin havaittavissa hapuilua, oman äänen etsimistä (ai että, kun vihaan tuota fraasia, mutta tähän se kävi hyvin) ja jopa lapsekasta naiiviutta. Rakkaani-kokoelmassa on useita huikeita, taidokkaita, lennokkaita ja koskettavia runoja, mutta tässä aiemmassa kokoelmassa niitä on vain harvoja.

Suurin osa runoista on jopa naiiveja, kun Mäkimattila yli-yrittää ja käyttää ah ja voih -huudahduksia sekä liiallisia riimipareja, jotka eivät sovi runon tunnelmaan.

On kokoelmassa muutamia helmiäkin, joista oikeasti paistaa Mäkimattilan ammattitaito:

Tänä yönä olen tuuli. 
Sanomattoman hiljaa tulen 
Ikkunasi taakse ja olen 
luonasi tuon 
tummimman hetken 
vain herkkä aamunvire ja 
utuiset soinnut seuranani. 

Onneksi siis kasvua on tapahtunut, eikä Mäkimattilalle ole käynyt niin kuin monille muille: ensimmäinen yritys onnistuu, mutta toinen ja kolmas epäonnistuvat. Mäkimattila on selvästi varteenotettava runoilija suomalaisissa runopiireissä, paikkansa siellä ansainnut!

maanantai 12. syyskuuta 2016

Avaan #5vaikuttavintaromaania-listaani

Twitterissä villitsi parisen viikkoa sitten ihana "viisi vaikuttavinta romaania" -listaus, jossa jokainen sai listata omat rakkaat kirjansa. Minun valintani toivat mieleeni niin paljon muistoja, ajatuksia ja ajatelmia, etteivät ne mahtuneet 140 merkkiin. 

Siksipä ajattelin listata blogiini nyt ne kirjat, jotka ovat tehneet kaikkein suurimman vaikutuksen. Kirjat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä. 

1. Tuntematon sotilas, Väinö Linna

Onko tämä nyt se kliseinen osuus tästä postauksesta? Lukiessani muiden kirjanystävien vastauksia huomasin, että Väinö Linna on usean suosikkilistalla. Myös minun. Tuntematon sotilas teki niin suuren vaikutuksen tuossa kolmisen vuotta sitten, kun sen ensi kertaa luin, että meinasin pökertyä. Mikä murre! Mitkä henkiöhahmot! Ei ihme, että Tuntematonta on taas saatavilla sekä teatterissa että kohta myös valkokankaalle.

Blogissa: vain mainintana siellä täällä

2. Taivaslaulu, Pauliina Rauhala

Varmasti yksi kauneimmista kirjoista, jonka olen lukenut. Ehdottomasti. Harva kirjailija osaa kuvata ihmisten elämää niin runollisesti, puhtaasti ja tarkasti. Niin, että vaikkei elämäni liity millään tavalla lestadiolaisuuteen - josta kirja kertoo - se koskettaa minuakin syvältä.

Blogissa: kirja-arvostelu, http://kirjoitanjaluen.blogspot.fi/2013/12/luin-taivaslaulua-rauhalan-tahtiin.html, sekä teatteriarvostelu, http://kirjoitanjaluen.blogspot.fi/2016/05/teatterissa-taivaslaulu.html

3. Taivaan tuuliin, Terhi Rannela

Varhaisnuoruudessani, kuusi-viisi vuotta sitten, luin paljon nuortenrealismia. Terhi Rannelasta tuli yksi suosikeistani. Luin myös paljon Salla Simukkaa jo ennen kuin hänestä tuli julkkis! Taivaan tuuliin sai minut valitsemaan historian ammatikseni - ja sillä tiellä olen yhä. Värisyttävä, raivostuttava, räjähtävä kirja.

Blogissa: kirja-arvostelu, http://kirjoitanjaluen.blogspot.fi/2013/11/luin-taivaan-tuuliin-terhi-rannela.html

4. Poika nimeltä Kuukivi, Sjón

Harva kirjailija pystyy vaihtamaan tyylistä toiseen kesken kirjan. Sjón pystyi. Rivoista seksikohtauksista siirrytään runolliseen, utumaiseen tunnelmaan silmänräpäyksessä. Tämä on kirja, jota en ymmärtänyt yhtään, en yhtään. Siksi rakastan tätä kirjaa. Homous näytetään väkevänä, voimakkaana. Tarkkaan tehty hlbti-kirja.

Blogissa: kirja-arvostelu, http://kirjoitanjaluen.blogspot.fi/2014/05/luin-poika-nimelta-kuukivi-sjon.html

5. Minä matkustan yksin, Samuel Bjørk

Tästä kirjasta en ole edes tehnyt blogipostausta! Luin sen tässä ihan hiljattain, ja kirja iski kovaa. Paljon kovempaa kuin samaan aikaan lukemani Varistyttö (Erik Axl Sund). Mikä voima! Mikä taito saada henkilöt elämään! Odotan innolla herran seuraavaa teosta.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Kirkko ei halua muuttua vaikka maailma muuttuu

Suomen evankelis-luterilainen kirkko linjasi tällä viikolla, ettei se aio vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan ensi maaliskuussa. Tälläkin kertaa siis todettiin, ettei kirkko ole vielä tarpeeksi mukautumishaluinen,  eikä se halua vielä törmätä tosiasioihin: maailma muuttuu, guys.

Kirkon linjaus oli pettymys, totta kai. Ei kukaan paljoa enempää odottanutkaan, mutta koko kirkon keskustelusta jäi paha maku suuhun. Monet liberaalimmat kirkon edustajat (kuten Irja Askola) totesivat jälkeenpäin, että he olisivat halunneet viedä kirkkoa toiseen suuntaan. Parempaan, tasa-arvoisempaan suuntaan. Se on vain kirkon tapauksessa hirveän nihkeää.

Miksi se on niin vaikeaa? Varsinkin pääkaupunkiseudulla liberaalimmat kirkon edustajat alkavat olla jo niskan päällä. Oma uskonnon openi lukiosta on joskus toiminut myös kirkon valtuustossa, joka päättää asioista. Hän on kertonut, että kirkkovaltuustoon valitaan usein niitä kiihkeimpiä uskonkannattajia, jotka valitettavasti tulevat lestadiolaisista piireistä tai muista vastaavista, konservatiivisista piireistä. He puhuvat kaikkein ääneikkäimmin.

Silti kirkon nihkeys raivostuttaa. HLBTI-ihmisissä on paljon hengellisiä ihmisiä, joille usko on suuressa roolissa. Kirkko ei saisi hylätä heitä. Olen kuullut monen uskovaisen sateenkaari-ihmisen suusta kysymyksen: "Miksei lähimmäisenrakkaus koske sateenkaarevia? Miksi kirkko toimii näin tekopyhästi?"

Valitettavasti myöskään kaikki HLBTI-ihmiset eivät ymmärrä sateenkaarevaa hengellisyyttä. Joidenkin sateenkaarevien uskovaisten on vaikea löytää sellaista paikkaa, jossa he saisivat olla rauhassa maailman asettamilta odotuksilta. Onneksi esim. Tampereella on jo useamman kerran järjestetty sateenkaarimessuja, jotka on tarkoitettu nimenomaan hengellisille sateenkaari-ihmisille. 

Minusta kirkon ja HLBTI-yhteisön railo on surullista katsottavaa. Olen opiskelemassa uskonnon opettajaksi, ja toivoisin, että voisin olla esimerkkinä siitä, ettei kirkko ja sateenkaariväki tarvitse olla erillään – ja toisaalta haluaisin olla esimerkkinä siitä, ettei uskonnon opettamiseen tarvita enää vakaata uskoa. En ole uskovainen, mutta olen kokenut uskontojen tutkimisen tieteellisesti varsin mielenkiintoisena. 

Uskonnon opettaminen onkin juuri nyt murroksessa. Yhä usemmat uskonnon maikat ovat ateisteja tai muuten uskossaan hyvin neutraaleja, kuten minä. Siinä samalla koko uskonnon opetuksen luonne muuttuu. Mutta siitä ehkä joskus myöhemmin.

Ps. Ääh! En ole päivittänyt blogia kuukauteen. Sorisori. Yritän ryhdistäytyä!