lauantai 3. syyskuuta 2016

Kirkko ei halua muuttua vaikka maailma muuttuu

Suomen evankelis-luterilainen kirkko linjasi tällä viikolla, ettei se aio vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan ensi maaliskuussa. Tälläkin kertaa siis todettiin, ettei kirkko ole vielä tarpeeksi mukautumishaluinen,  eikä se halua vielä törmätä tosiasioihin: maailma muuttuu, guys.

Kirkon linjaus oli pettymys, totta kai. Ei kukaan paljoa enempää odottanutkaan, mutta koko kirkon keskustelusta jäi paha maku suuhun. Monet liberaalimmat kirkon edustajat (kuten Irja Askola) totesivat jälkeenpäin, että he olisivat halunneet viedä kirkkoa toiseen suuntaan. Parempaan, tasa-arvoisempaan suuntaan. Se on vain kirkon tapauksessa hirveän nihkeää.

Miksi se on niin vaikeaa? Varsinkin pääkaupunkiseudulla liberaalimmat kirkon edustajat alkavat olla jo niskan päällä. Oma uskonnon openi lukiosta on joskus toiminut myös kirkon valtuustossa, joka päättää asioista. Hän on kertonut, että kirkkovaltuustoon valitaan usein niitä kiihkeimpiä uskonkannattajia, jotka valitettavasti tulevat lestadiolaisista piireistä tai muista vastaavista, konservatiivisista piireistä. He puhuvat kaikkein ääneikkäimmin.

Silti kirkon nihkeys raivostuttaa. HLBTI-ihmisissä on paljon hengellisiä ihmisiä, joille usko on suuressa roolissa. Kirkko ei saisi hylätä heitä. Olen kuullut monen uskovaisen sateenkaari-ihmisen suusta kysymyksen: "Miksei lähimmäisenrakkaus koske sateenkaarevia? Miksi kirkko toimii näin tekopyhästi?"

Valitettavasti myöskään kaikki HLBTI-ihmiset eivät ymmärrä sateenkaarevaa hengellisyyttä. Joidenkin sateenkaarevien uskovaisten on vaikea löytää sellaista paikkaa, jossa he saisivat olla rauhassa maailman asettamilta odotuksilta. Onneksi esim. Tampereella on jo useamman kerran järjestetty sateenkaarimessuja, jotka on tarkoitettu nimenomaan hengellisille sateenkaari-ihmisille. 

Minusta kirkon ja HLBTI-yhteisön railo on surullista katsottavaa. Olen opiskelemassa uskonnon opettajaksi, ja toivoisin, että voisin olla esimerkkinä siitä, ettei kirkko ja sateenkaariväki tarvitse olla erillään – ja toisaalta haluaisin olla esimerkkinä siitä, ettei uskonnon opettamiseen tarvita enää vakaata uskoa. En ole uskovainen, mutta olen kokenut uskontojen tutkimisen tieteellisesti varsin mielenkiintoisena. 

Uskonnon opettaminen onkin juuri nyt murroksessa. Yhä usemmat uskonnon maikat ovat ateisteja tai muuten uskossaan hyvin neutraaleja, kuten minä. Siinä samalla koko uskonnon opetuksen luonne muuttuu. Mutta siitä ehkä joskus myöhemmin.

Ps. Ääh! En ole päivittänyt blogia kuukauteen. Sorisori. Yritän ryhdistäytyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti